Aattelin vaan kysyä tällästä asiaa, et mitä
mieltä oot itsemurhasta? Miten se vaikuttaa
itsemurhan tehneen ystäväpiiriin, sukulaisiin...?
Ootko sä tai sun joku läheinen koskaan aatellu
itsemurhaa?
mieltä oot itsemurhasta? Miten se vaikuttaa
itsemurhan tehneen ystäväpiiriin, sukulaisiin...?
Ootko sä tai sun joku läheinen koskaan aatellu
itsemurhaa?
Vastaukset 15
Vanhimmat
koska ihmisille tulee hätä läheisen puolesta.
Minun mielestäni itsemurhan tekijä tekee
raukkamaisen teon itseään ja muita kohtaan.
Jättää muut maan päälle jääneet siihen ajatukseen
että vika olisi jotenkin heissä tai että olisivat
voineet asialle jotain...varmasti jotkut
olisivatkin ja joissakin on vikaa niin kuin
kaikissa meissä on. Mutta..lopulta itsemurhan
tehnyt on pakenija mitä suurimmassa määrin.Ja
jättää epäuskoisuuden ja hirvittävän syyllisyyden
jäljellejääneiden harteille. Varsinkin äidille
tai vaimolle.Raukkamainen temppu.
Tiedän liiankin hyvin tuon tunteen, kun ajautuu
siihen tilaan, ettei yksinkertaisesti jaksa enää
elää maailmassa, jossa empatia on koko ajan
enemmän ja enemmän muuttumassa sukupuuttoon
kuolevaksi tunnetilaksi, itsekeskeisyys, kiire ja
raha juoksuttavat ihmisiä ja ihmisarvo on
muuttunut lähinnä lakitieteelliseksi sanaksi,
eikä ympäristö malta pysähtyä katsomaan edes
hetkeksi pintaa syvemmälle, jotta näkisi, kuinka
pieni ihminen kärsii ja tekee kuolemaa yrittäen
rimpuilla viimeisillä voimillaan tuota
periksiantamista vastaan ojentaen kättään
varovasti sinne tänne huomaten, että tässä
nykymaailmassa ei heikkoudelle tunnu löytyvän
enää asuintilaa.
Tuota "raukkamainen teko läheisiä kohtaan"
-kommenttia on ruvettu etenkin 90-luvulta lähtien
viljelemään suht samalla tavalla kuin että
alkoholistia pitää ymmärtää jo yhtä paljon tai
enemmänkin kuin niitä, jotka siitä alkoholistin
käytöksestä ovat syyttä suotta kärsineet.
Niin kauan kun ihmisellä on edes yksi hyvä syy
pysyä kiinni elämässä, niin hän pysyy. Minulla
nuoruusvuosina se ainoa syy oli musiikki.
Itsemurha ON aina osoitus siitä, etteivät
läheiset kykene näkemään kyseisen ihmisen
hätää/ovat jopa vaikuttaneet siihen, että
kyseinen ihminen on ylipäätänsä ajautunut siihen
risteykseen, josta ei elämäntie enää erkane/eivät
tee tarpeeksi työtä sen eteen, että kärsivä
pelastuisi.
Ja vaikka nyky-yhteiskunta on mitä on, niin kyllä
aidolle emaptialle löytyy aina aikaa ja tilaa,
jos vain sille haluaa antaa aidosti tilaisuuden.
Matti Bergströmin empaattinen puhe "itsemurhan"
tehneestä teki minuun vaikutuksen. Hän sanoi,
ettei ihminen voi tappaa itseään, se on
mahdotonta. Ihmisessä on monta, ja joku niistä
tappaa jonkun.
Omaa puhettani: Voin hyvin kuvitella, että
minussa jokin puoli vihaa tai häpeää minun
jotakin toista puolta niin, että tahtoisi
ajoittain tappaa sen.
Saattaa johtua heikosta itsetunnosta, jota taas
on lapsesta lähtien kolhinut yksi ja toinen - se,
että tunnen vihaa ja halveksuntaa itseni jotakin
puolta kohtaan.
..juu..sellaista elämä on..
Olen joutunut kokemaan mieheni itsemurhan. MUTTA
olen hyväksynyt hänen tekonsa täysin, koska
samassa tilanteessa tekisin aivan samalla lailla.
Hänellä oli aivosyöpä jolle ei voitu enää tehdä
mitään, persoonallisuus alkoi muuttua;
silmittömiä raivokohtauksia, muistamattomuutta
sekä hirvittävät säryt. Lopulta hänestä olisi
tullut olio, joka ei olisi tajunnut ajasta,
paikasta eikä mistään mitään. Tämä oli hänen
ratkaisunsa. Jäähyväiskirjeessään hän ajatteli
jälkeen jääneitä eli minua, lapsia, vanhempiaan,
sukulaisia ja ystäviä. Emme joutuneet katselemaan
toivotonta taistelua.
Itsemurhaa ns pakokeinona veloista,
ihmissuhteista yms en ymmärrä.
Mieheni viimeiset sanat kirjeessään: Älkää surko
että olen kuollut vaan iloitkaan siitä että elin.
Kuitenkin: elämänlanka on niin hiton ohut eikä
koskaan kukaan tiedä milloin se muutenkin
katkeaa. Nautitaan pienistäkin asioista sillä
niistä muodostuu ne isot asiat ja mm muistot!
Todella koskettava kirjoitus "Lady"!
Toit samalla esiin tilanteen, jolloin itsemurha
on nähtävä jopa oikeutettuna tekona ilman, että
siihen tilanteeseen on yksikään läheinen "mitään
voiva".
Kaikkea hyvää elämällesi!
hei ystäväiseni! Pyysit minua lukemaan tuon, ja
niin teinkin! Tiedät mitä ajattelen. Mut ei tässä
enempää
Se olisi tervetullut ratkaisu, mutta valitettavasti Suomessa luotettavia välineitä tähän tarkoitukseen on vaikeasti saatavilla. Pysyvän luonteensa takia päätös vaatii mielestäni pitkän ajan miettimisen, että ehtii ymmärtää kuoleman ja omaksua sen itselleen sopivaksi ratkaisuksi. Sanoisin että sopiva miettimisaika on vuosia. Mutta jos toivot kuolemaa useamman vuoden ajan, olet luultavasti tosissasi ja järjelläsi päätynyt siihen, että se olisi itsellesi sopiva ratkaisu. Näin ateistin näkökulmasta: kaikella mitä teet kun olet elossa on merkitystä, mutta kuoleman jälkeen millään ei ole enää merkitystä. Asiaa siis kannattaa harkita tarkkaan.
Oon itse ollu todella lähellä (napit kädessä)
ja yksi mun aika läheisesti tuntema nuori tyttö
toteutti aikeensa... Omassa tilanteessa ajattelin
juurikin surua mitä jättäisin, ja join itteni
sammuksiin...
Ja vaikkakin tuon tytön tapauksesta on kulunut jo
yli kymmenen vuotta niin vieläkin joskus mieleen
nousee kysymys miksi? Vietin hänen kanssaan pari
yötä istuen ja jutellen kaikista asioista, hän
oli syvästi tunteva ja rakastettava ihminen... Ja
oon miettinyt usein että olisinko voinut auttaa!
En kiellä ettenkö olis joskus harmitellut
mielessäni ettei musta ollu siihen, mutta en
koskaan haluais läheisiäni samaan!!!
kyyneleet tuli silmiin tuota lukiessa!
Minä pelkään itsemurjaa, vaikkase onkin joskus
käynyt mielessäni. en ole varma, pystyisinkö
siihen. Kuvittelen perheeni itkemässä haudallani,
bestikseni nyyhkyttämässä... Äh... Ei minusta
olisi siihen...
Välillä tuntuu, että se olisi paljon parenpi
retkaisu, kuin tämä paha maailma jossa joudun
elämään.
Mulla on kouluaikana,, kaveri tehny itsemurhan,
sitä ei ymmärrä,, ei todellakaan, kun nuori
ihminen luovuttaa, oli syy mikä tahansa!!
Se suru jälkeenjääneille omaisille, ystäville,
se on niin syvää,,
tuskaa, itsesyytöksiä, siitä ettei ollut paikalla
kun toisella oli vaikea,,
olisiko pystynyt estämään
Mutta isäni kun päätti itse kärsimyksensä
se on helpompi ymmärtää,
kun tiesi, että hän kärsi vuosia, eikä mitään
mahdollisuutta parantua,
Se on aina vaikea ymmärtää,
mutta jokaisen oma ratkaisu, kunnioittakaamme
sitä, se tuntuu pahalta, mutta sitä ei voi estää,
eikä suru koskaan häviä,
ehkä ajan myötä lievenee,,
kaikella on jokin tarkoitus,
Sopii hyvin ns. tee-se-itse-henkilöille.
Yleensä kun päättää lopettaa elämänsä, niin siinä vaiheessa ei ajatella läheisiä tai ketään se on ihan itsekäs ajatus ja ei mahdu empatia mukaan. ... Huom! Ei aina kuitenkaan , esim. Sairaus joka tulee pahenemaan niin silloin voi olla että ajattelee just ettei läheiset joudu hoitamaan tai katsomaan