Itsemurha

Tiedän liiankin hyvin tuon tunteen, kun ajautuu
siihen tilaan, ettei yksinkertaisesti jaksa enää
elää maailmassa, jossa empatia on koko ajan
enemmän ja enemmän muuttumassa sukupuuttoon
kuolevaksi tunnetilaksi, itsekeskeisyys, kiire ja
raha juoksuttavat ihmisiä ja ihmisarvo on
muuttunut lähinnä lakitieteelliseksi sanaksi,
eikä ympäristö malta pysähtyä katsomaan edes
hetkeksi pintaa syvemmälle, jotta näkisi, kuinka
pieni ihminen kärsii ja tekee kuolemaa yrittäen
rimpuilla viimeisillä voimillaan tuota
periksiantamista vastaan ojentaen kättään
varovasti sinne tänne huomaten, että tässä
nykymaailmassa ei heikkoudelle tunnu löytyvän
enää asuintilaa.

Tuota "raukkamainen teko läheisiä kohtaan"
-kommenttia on ruvettu etenkin 90-luvulta lähtien
viljelemään suht samalla tavalla kuin että
alkoholistia pitää ymmärtää jo yhtä paljon tai
enemmänkin kuin niitä, jotka siitä alkoholistin
käytöksestä ovat syyttä suotta kärsineet.

Niin kauan kun ihmisellä on edes yksi hyvä syy
pysyä kiinni elämässä, niin hän pysyy. Minulla
nuoruusvuosina se ainoa syy oli musiikki.

Itsemurha ON aina osoitus siitä, etteivät
läheiset kykene näkemään kyseisen ihmisen
hätää/ovat jopa vaikuttaneet siihen, että
kyseinen ihminen on ylipäätänsä ajautunut siihen
risteykseen, josta ei elämäntie enää erkane/eivät
tee tarpeeksi työtä sen eteen, että kärsivä
pelastuisi.
Ja vaikka nyky-yhteiskunta on mitä on, niin kyllä
aidolle emaptialle löytyy aina aikaa ja tilaa,
jos vain sille haluaa antaa aidosti tilaisuuden.

Utopia X kirjoitti:

Tiedän liiankin hyvin tuon tunteen, kun ajautuu
siihen tilaan, ettei yksinkertaisesti jaksa enää
elää maailmassa, jossa empatia on koko ajan
enemmän ja enemmän muuttumassa sukupuuttoon
kuolevaksi tunnetilaksi, itsekeskeisyys, kiire ja
raha juoksuttavat ihmisiä ja ihmisarvo on
muuttunut lähinnä lakitieteelliseksi sanaksi,
eikä ympäristö malta pysähtyä katsomaan edes
hetkeksi pintaa syvemmälle, jotta näkisi, kuinka
pieni ihminen kärsii ja tekee kuolemaa yrittäen
rimpuilla viimeisillä voimillaan tuota
periksiantamista vastaan ojentaen kättään
varovasti sinne tänne huomaten, että tässä
nykymaailmassa ei heikkoudelle tunnu löytyvän
enää asuintilaa.

Tuota "raukkamainen teko läheisiä kohtaan"
-kommenttia on ruvettu etenkin 90-luvulta lähtien
viljelemään suht samalla tavalla kuin että
alkoholistia pitää ymmärtää jo yhtä paljon tai
enemmänkin kuin niitä, jotka siitä alkoholistin
käytöksestä ovat syyttä suotta kärsineet.

Niin kauan kun ihmisellä on edes yksi hyvä syy
pysyä kiinni elämässä, niin hän pysyy. Minulla
nuoruusvuosina se ainoa syy oli musiikki.

Itsemurha ON aina osoitus siitä, etteivät
läheiset kykene näkemään kyseisen ihmisen
hätää/ovat jopa vaikuttaneet siihen, että
kyseinen ihminen on ylipäätänsä ajautunut siihen
risteykseen, josta ei elämäntie enää erkane/eivät
tee tarpeeksi työtä sen eteen, että kärsivä
pelastuisi.
Ja vaikka nyky-yhteiskunta on mitä on, niin kyllä
aidolle emaptialle löytyy aina aikaa ja tilaa,
jos vain sille haluaa antaa aidosti tilaisuuden.

Lue lisää

Matti Bergströmin empaattinen puhe "itsemurhan"
tehneestä teki minuun vaikutuksen. Hän sanoi,
ettei ihminen voi tappaa itseään, se on
mahdotonta. Ihmisessä on monta, ja joku niistä
tappaa jonkun.
Omaa puhettani: Voin hyvin kuvitella, että
minussa jokin puoli vihaa tai häpeää minun
jotakin toista puolta niin, että tahtoisi
ajoittain tappaa sen.
Saattaa johtua heikosta itsetunnosta, jota taas
on lapsesta lähtien kolhinut yksi ja toinen - se,
että tunnen vihaa ja halveksuntaa itseni jotakin
puolta kohtaan.

annaeliisa kirjoitti:

Matti Bergströmin empaattinen puhe "itsemurhan"
tehneestä teki minuun vaikutuksen. Hän sanoi,
ettei ihminen voi tappaa itseään, se on
mahdotonta. Ihmisessä on monta, ja joku niistä
tappaa jonkun.
Omaa puhettani: Voin hyvin kuvitella, että
minussa jokin puoli vihaa tai häpeää minun
jotakin toista puolta niin, että tahtoisi
ajoittain tappaa sen.
Saattaa johtua heikosta itsetunnosta, jota taas
on lapsesta lähtien kolhinut yksi ja toinen - se,
että tunnen vihaa ja halveksuntaa itseni jotakin
puolta kohtaan.

Lue lisää

..juu..sellaista elämä on..

Olen joutunut kokemaan mieheni itsemurhan. MUTTA
olen hyväksynyt hänen tekonsa täysin, koska
samassa tilanteessa tekisin aivan samalla lailla.
Hänellä oli aivosyöpä jolle ei voitu enää tehdä
mitään, persoonallisuus alkoi muuttua;
silmittömiä raivokohtauksia, muistamattomuutta
sekä hirvittävät säryt. Lopulta hänestä olisi
tullut olio, joka ei olisi tajunnut ajasta,
paikasta eikä mistään mitään. Tämä oli hänen
ratkaisunsa. Jäähyväiskirjeessään hän ajatteli
jälkeen jääneitä eli minua, lapsia, vanhempiaan,
sukulaisia ja ystäviä. Emme joutuneet katselemaan
toivotonta taistelua.
Itsemurhaa ns pakokeinona veloista,
ihmissuhteista yms en ymmärrä.
Mieheni viimeiset sanat kirjeessään: Älkää surko
että olen kuollut vaan iloitkaan siitä että elin.

Kuitenkin: elämänlanka on niin hiton ohut eikä
koskaan kukaan tiedä milloin se muutenkin
katkeaa. Nautitaan pienistäkin asioista sillä
niistä muodostuu ne isot asiat ja mm muistot!

*Lady....* kirjoitti:

Olen joutunut kokemaan mieheni itsemurhan. MUTTA
olen hyväksynyt hänen tekonsa täysin, koska
samassa tilanteessa tekisin aivan samalla lailla.
Hänellä oli aivosyöpä jolle ei voitu enää tehdä
mitään, persoonallisuus alkoi muuttua;
silmittömiä raivokohtauksia, muistamattomuutta
sekä hirvittävät säryt. Lopulta hänestä olisi
tullut olio, joka ei olisi tajunnut ajasta,
paikasta eikä mistään mitään. Tämä oli hänen
ratkaisunsa. Jäähyväiskirjeessään hän ajatteli
jälkeen jääneitä eli minua, lapsia, vanhempiaan,
sukulaisia ja ystäviä. Emme joutuneet katselemaan
toivotonta taistelua.
Itsemurhaa ns pakokeinona veloista,
ihmissuhteista yms en ymmärrä.
Mieheni viimeiset sanat kirjeessään: Älkää surko
että olen kuollut vaan iloitkaan siitä että elin.

Kuitenkin: elämänlanka on niin hiton ohut eikä
koskaan kukaan tiedä milloin se muutenkin
katkeaa. Nautitaan pienistäkin asioista sillä
niistä muodostuu ne isot asiat ja mm muistot!

Lue lisää

Todella koskettava kirjoitus "Lady"!

Toit samalla esiin tilanteen, jolloin itsemurha
on nähtävä jopa oikeutettuna tekona ilman, että
siihen tilanteeseen on yksikään läheinen "mitään
voiva".

Kaikkea hyvää elämällesi!

*Lady....* kirjoitti:

Olen joutunut kokemaan mieheni itsemurhan. MUTTA
olen hyväksynyt hänen tekonsa täysin, koska
samassa tilanteessa tekisin aivan samalla lailla.
Hänellä oli aivosyöpä jolle ei voitu enää tehdä
mitään, persoonallisuus alkoi muuttua;
silmittömiä raivokohtauksia, muistamattomuutta
sekä hirvittävät säryt. Lopulta hänestä olisi
tullut olio, joka ei olisi tajunnut ajasta,
paikasta eikä mistään mitään. Tämä oli hänen
ratkaisunsa. Jäähyväiskirjeessään hän ajatteli
jälkeen jääneitä eli minua, lapsia, vanhempiaan,
sukulaisia ja ystäviä. Emme joutuneet katselemaan
toivotonta taistelua.
Itsemurhaa ns pakokeinona veloista,
ihmissuhteista yms en ymmärrä.
Mieheni viimeiset sanat kirjeessään: Älkää surko
että olen kuollut vaan iloitkaan siitä että elin.

Kuitenkin: elämänlanka on niin hiton ohut eikä
koskaan kukaan tiedä milloin se muutenkin
katkeaa. Nautitaan pienistäkin asioista sillä
niistä muodostuu ne isot asiat ja mm muistot!

Lue lisää

hei ystäväiseni! Pyysit minua lukemaan tuon, ja
niin teinkin! Tiedät mitä ajattelen. Mut ei tässä
enempää

Se olisi tervetullut ratkaisu, mutta valitettavasti Suomessa luotettavia välineitä tähän tarkoitukseen on vaikeasti saatavilla. Pysyvän luonteensa takia päätös vaatii mielestäni pitkän ajan miettimisen, että ehtii ymmärtää kuoleman ja omaksua sen itselleen sopivaksi ratkaisuksi. Sanoisin että sopiva miettimisaika on vuosia. Mutta jos toivot kuolemaa useamman vuoden ajan, olet luultavasti tosissasi ja järjelläsi päätynyt siihen, että se olisi itsellesi sopiva ratkaisu. Näin ateistin näkökulmasta: kaikella mitä teet kun olet elossa on merkitystä, mutta kuoleman jälkeen millään ei ole enää merkitystä. Asiaa siis kannattaa harkita tarkkaan.

kyyneleet tuli silmiin tuota lukiessa!