Kiitos J.Niinistö, Oinonen ja kaikki muut

Suomen kielipolitiikka on ollut läpimätää jo vuosikymmeniä ja Wallinin toiminta on siitä osoitus.
Helsingin yliopiston Rkp-kiintiöprofessori valtiotieteessä Jan Sundberg sanoi eilen radio Vegan uutisissa kli 17.00, että Rkp on tähän asti voinut valmistella kaikki kielipoliittiset asiat ensin omassa ryhmässään ja sitten esitellyt ne kulloisellekin hallitukselle hyväksyttäväks. Paavo Lipponen sanoi Rkp:lle, että "tehkää kielilaista haluamanne, minä sitten hyväksytän sen kaikilla". Wideroos sanoi, että "Lipposen aikana saimme kaiken haluamamme". Siksi Lipponen ostettiinkin demareiden ehdokkaaksi ruotsalaisella rahalla, oli tarkoitus, että Lipponen sanoo suomenkielisille sen, mitä Rkp haluaa. Toisin kävi. Lipposen perikato oli kauhea.Hänhän sanoi, että "Suomalaisuus on kauheaa." ja "Suomalaisilla ei ole mitään omaa identiteettiä."(Hanasaaren ruotsalaissuomalaisessa tutkimuskeskuksessa hän niin sanoi, Svenska.nu:n johtohahmona)
Sdp:ssä ainakin Jugner huomasi, että "ruotsinkielinen raha meille, Rkp:n tahto toteutumaan" ei enää toimi. Koska kielipoliittinen keskustelu on tehnyt kansalaiset tietoisiksi Rkp:n kieliprostituutiosta, eli että Rkp maksaa suomenkielisille poliitikoille(pakkoruotsihuorille), jos nämä pitävät pakkoruotsin.
Katainen toimi juuri näin. Hänhän on kieltänyt jopa oman puoluekokouksensa päätöksen, jonka mukaan Kokoomus poistaa pakkoruotsin. Kimmo Sasi riensi vakuuttamaan Rkp:lle, että "Ei tämä mitään merkitse". Suomalaiset ovat jo vaikka kuinka pitkään kaikissa gallupeissa halunneet pakkoruotsin ylivoimaisesti pois ja viime vuonna jopa maan kaksikielisyyttä vastusti lähes 50 % kansasta.
Katainen on olevinaan rehellinen, mutta Kokoomus on ottanut satoja tuhansia euroa vastaan Rkp:n "Stiltelse för det tvåspråkiga Finland"-rahastosta. Sitä lupausta vastaan, että kokoomus pitää pakkoruotsin ja antaa Rkp:n salassa kähmiä päätöksiä.
Nyt tässä hallituksessa Kokoomus ja Sdp tekivät juuri kuten aiemminkin, eli antoivat Rkp:n salakähmiä vapaasti. Mutta se ei enää onnistunutkaan, koska Perussuomalaiset ovat eduskunnassa. Jussi Niinistö, Oinonen ja muut paljastivat Wallinin kieroilun ja saivartelun.

Eikä sen pidä tähän loppua. Itse kielipolitiikka on otettava kaikilta osin esiin eduskunnassa. Laskettava kustannukset ja tuntijaosta poistettav pakollinen ruotsi. Se olkoon Perussuomalaisten jatkotoimintaa, joka viimein puhdistaa Suomen mädän kielipolitiikan.

Wallinia nöyryytettiin. Mutta älkää luulko, että Rkp tästä lannistuu.
Juuri kun Heidi Hautala on erottanut Finnairin sen porukan, joka Rkp-läisen Christoffer Taxellin johdolla jakoi rahaa v. 2009, tulee Taxell eduskuntaan vartijoiden ympäröimänä, ei anna haastatteluja, mutta samaan aikaan uudeksi Finnairin johtokunnan jäseneksi tulee Gunvor Kronman, Rkp:n ja Taxellin valitsema henkilö, Hanasaaren keskuksen johtaja, Ruotsin luottohenkilö ja Rkp:n ja Taxellin valitsema edustaja. Kronman on ihan sitä samaa omahyväistä ja ahnetta, ruotsinkielistä rahaa ja valtaa suojelevaa väkeä, mille Hautala antoi potkut.
Töitä siis riittää perussuomalaisilla.
Tämä oli hyvä alku kielipolitiikassa, mistä suurkiitos PS:lle.
Rkp:n kosto tulee olemaan katkera ja kova.

Jo nyt on lakiehdotus, että nimimerkeillä ei saisi kirjoittaa eism. Iltalehteen.
Syynä on rkp.n vaatimus, koska Rkp ei internetin keskutelun aikana ole pystynyt estämään vapaata kielipoliittista keskustelua, joka on avannut suomalaisten silmät Rkp:n ja kielipolitiikan suhteen.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

onko hesassa hyviä gay-mestoja? nyt tarvitsisin miestä.

Äänestä

Det här är rasism!

Äänestä

Ja Wallin pyyhki taas persuilla p.ersettä eduskunnassa! Miksi persut ovat aina kumileimasimina ja kynnysmattoina?

Äänestä

Wallin toimii edelleen salassa puolustuministerinä, jos saa jatkaa. Hänellä on tehtävä Ruotsin valtiolta. Samoin toimivat edelliset rkp-läiset puolustusministerit Ruotsin valtion kanssa: Ole Norrback, Jan-Erik Enestam, Elisabet Rehn.
Ruotsista sanellaan, mitä Rkp-läisen puolustusministerin tulee tehdä.
Wallin totesi tänään, että "Vain Suomen ruotsinkielinen joukko-osasto mainitaan Suomen perustuslaissa, eli vain sillä on perustuslain suoja. Yhdelläkään suomenkielisellä joukko-osastolla ei ole perustuslain suojaa."
Vähä-Ruotsi ei koskaan v. 1809 sodan tappion ja Suomen menettämisen jälkeen ole luopunut hankkeesta saada Suomi liitettyä takaisin Ruotsiin. Rkp on Suomessa siksi niin voimakas, koska sitä tuetaan Ruotsista käsin voimakkaasti. Rkp toimii Suomen hallituksissa Ruotsin asemasta, sen edunvalvojana. Suomen Sdp oli pitkään Ruotisn rahansaaja ja siksi tukija.
Lopullinen tarkoitus puolustusasiassa on ajaa alas suomenkieliset varuskunnat ja jättää jäljelle vain perustuslain suojaama ruotsinkielinen, josta tulee sitten Naton tukikohta.
Ruotsi itse ei halua Natoon, se vain tuottaa ja myy aseita, kuten tähänkin asti.

Ruotsi on pystynyt ohjaamaan suomenkielisiä pakkoruotsihuorapoliitikkoja rahalla. Siksi maassamme on järjenvastaisesti pakkoruotsi, vaikka kieltä puhuu mantereella alle 4 %

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erinomaista toiminta kirjoitti:

Suomen kielipolitiikka on ollut läpimätää jo vuosikymmeniä ja Wallinin toiminta on siitä osoitus.
Helsingin yliopiston Rkp-kiintiöprofessori valtiotieteessä Jan Sundberg sanoi eilen radio Vegan uutisissa kli 17.00, että Rkp on tähän asti voinut valmistella kaikki kielipoliittiset asiat ensin omassa ryhmässään ja sitten esitellyt ne kulloisellekin hallitukselle hyväksyttäväks. Paavo Lipponen sanoi Rkp:lle, että "tehkää kielilaista haluamanne, minä sitten hyväksytän sen kaikilla". Wideroos sanoi, että "Lipposen aikana saimme kaiken haluamamme". Siksi Lipponen ostettiinkin demareiden ehdokkaaksi ruotsalaisella rahalla, oli tarkoitus, että Lipponen sanoo suomenkielisille sen, mitä Rkp haluaa. Toisin kävi. Lipposen perikato oli kauhea.Hänhän sanoi, että "Suomalaisuus on kauheaa." ja "Suomalaisilla ei ole mitään omaa identiteettiä."(Hanasaaren ruotsalaissuomalaisessa tutkimuskeskuksessa hän niin sanoi, Svenska.nu:n johtohahmona)
Sdp:ssä ainakin Jugner huomasi, että "ruotsinkielinen raha meille, Rkp:n tahto toteutumaan" ei enää toimi. Koska kielipoliittinen keskustelu on tehnyt kansalaiset tietoisiksi Rkp:n kieliprostituutiosta, eli että Rkp maksaa suomenkielisille poliitikoille(pakkoruotsihuorille), jos nämä pitävät pakkoruotsin.
Katainen toimi juuri näin. Hänhän on kieltänyt jopa oman puoluekokouksensa päätöksen, jonka mukaan Kokoomus poistaa pakkoruotsin. Kimmo Sasi riensi vakuuttamaan Rkp:lle, että "Ei tämä mitään merkitse". Suomalaiset ovat jo vaikka kuinka pitkään kaikissa gallupeissa halunneet pakkoruotsin ylivoimaisesti pois ja viime vuonna jopa maan kaksikielisyyttä vastusti lähes 50 % kansasta.
Katainen on olevinaan rehellinen, mutta Kokoomus on ottanut satoja tuhansia euroa vastaan Rkp:n "Stiltelse för det tvåspråkiga Finland"-rahastosta. Sitä lupausta vastaan, että kokoomus pitää pakkoruotsin ja antaa Rkp:n salassa kähmiä päätöksiä.
Nyt tässä hallituksessa Kokoomus ja Sdp tekivät juuri kuten aiemminkin, eli antoivat Rkp:n salakähmiä vapaasti. Mutta se ei enää onnistunutkaan, koska Perussuomalaiset ovat eduskunnassa. Jussi Niinistö, Oinonen ja muut paljastivat Wallinin kieroilun ja saivartelun.

Eikä sen pidä tähän loppua. Itse kielipolitiikka on otettava kaikilta osin esiin eduskunnassa. Laskettava kustannukset ja tuntijaosta poistettav pakollinen ruotsi. Se olkoon Perussuomalaisten jatkotoimintaa, joka viimein puhdistaa Suomen mädän kielipolitiikan.

Wallinia nöyryytettiin. Mutta älkää luulko, että Rkp tästä lannistuu.
Juuri kun Heidi Hautala on erottanut Finnairin sen porukan, joka Rkp-läisen Christoffer Taxellin johdolla jakoi rahaa v. 2009, tulee Taxell eduskuntaan vartijoiden ympäröimänä, ei anna haastatteluja, mutta samaan aikaan uudeksi Finnairin johtokunnan jäseneksi tulee Gunvor Kronman, Rkp:n ja Taxellin valitsema henkilö, Hanasaaren keskuksen johtaja, Ruotsin luottohenkilö ja Rkp:n ja Taxellin valitsema edustaja. Kronman on ihan sitä samaa omahyväistä ja ahnetta, ruotsinkielistä rahaa ja valtaa suojelevaa väkeä, mille Hautala antoi potkut.
Töitä siis riittää perussuomalaisilla.
Tämä oli hyvä alku kielipolitiikassa, mistä suurkiitos PS:lle.
Rkp:n kosto tulee olemaan katkera ja kova.

Jo nyt on lakiehdotus, että nimimerkeillä ei saisi kirjoittaa eism. Iltalehteen.
Syynä on rkp.n vaatimus, koska Rkp ei internetin keskutelun aikana ole pystynyt estämään vapaata kielipoliittista keskustelua, joka on avannut suomalaisten silmät Rkp:n ja kielipolitiikan suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu