Kalevan uutisointi vanhoillislestadiolaisten piirissä paljastuneista lasten hyväksikäyttötapauksista palkittiin tänään Vuoden 2011 journalistisena tekona.
Ei voi muuta kuin onnitella Kalevan toimittajaa rohkeasta vaietun asian avaamisesta. Tässä asiassa olemme nähneet vain jäävuoren huipun. Mitä ja miten vanhoillislestadiolaiset tulevaisuudessa käsittelevät jo tehtyjä lasten hyväksikäyttörikoksia ja miten aikovat estää uudet samanlaiset rikokset , se jää nähtäväksi.
Palkintolautakunta perusteli valintaansa näin: "Kaleva toi esiin alueellaan vaikutusvaltaisen herätysliikkeen sisällä tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia, jotka eivät olleet päätyneet viranomaisten tietoon. Vuosikymmeniä jatkuneesta hiljaisuuden kulttuurista ja salailusta on nyt päästy uhrien suojeluun ja tekojen oikeuskäsittelyyn. Poikkeuksellisen laajasta painostuksesta ja sadoista perutuista lehtitilauksista huolimatta Kaleva otti myös pääkirjoituksissaan johdonmukaisesti kantaa tekoja ja vaikenemista vastaan."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.