Moraali hukassa suomen elitisä ! Karvisen tulot kasvoi 130%

on mahdollistettu suomessa ? Hereää epäily ja katseet kääntyy oikeusministeriöön, onko tehty lakeja suunitelmallisesti, joilla lailistettiin vääryydet ?? MUUTOS lainsäädäntöön on välttämätön !


Samaan aikaan tehtaat teki tappota, kansa joutui työttömäksi, tehtaita lopetettiin,, kuinka on mahdollista että hänen palkat ja palkkionsa samaan aikaan kasvoi yli 100%
finnairin jupakka on vain jäävuoren huippu koko suomen eliitin rikollisen palka ja palkkio toimintaa tutkittaessa.
Elittitin palkka polittiikka on aivan selkeästi rikollista toimintaa, tähn on satava muutos,
oikeudenmukaisuus on palautettava yhteiskuntaamme.
8139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kansan kahtia jakautuminen on räikeää vääryyttä,
samaan aikaan kansa pannaan maksamaan valtavat velat ja kärsimään tyhmien johtaien aiheuttamat vääryydet,
Tätä karvisen palkkahistoriaa ei voi hyväksyä ei millään,
hän onki peloissaan tietoinen vääryyden tekemisestä muuttanu ulkomaille asumaan, on vai kamalaa että sieltäkäsin voi tehdä noin törkeitä päätöksiä ja saada siitä vielä käsittömttömän suuret palkkiot.
Jos olisiki kysymyksessä yksityiset yritykset, ei taatusti voisi saada tommosia palkkioita, mutta kun on kysymyksessä valtion yhtiöt !!??

Äänestä

Kuinka tämä on mahdollista ???

Jotain on nyt tehtävä, toivottavasti tuo finnairin juuttu herätti päättäjät ruusenunistaan,

mikä karmeinta kaikissa valtion yhtiöissä on sama riistopolitiika menossa, yhtiöt tuottaa tappiota, ja johtat vaan nostavt palkkojaan
jos olis yksityissä yhtiöissä se ei olisi mahdollista koska rahat yksinkertasesti loppuisivat, mutta kun valtion yhtiöissä kansa pannaan maksamaan tappiot, ja jotajien h i r m u palkat.
MISSÄ o i k e u m i n i s t e r i ö n rehellisyys ja valppaus on !!??m
L A I T pikaisesti uusiksi !!

Äänestä

Ei tätä niin vaan muuteta.
Näitä moraalittomia tekoja tullee ilmi muutaman vuoden välein. Joka kerta päättävät poliitikot painottavat lakien ja sääntömuutoksen tarvetta. Kaikkien näiden vuosien aikana on jo huomatta että muutoksia ei vaan haluta tehdä.
Aikanaan kansa unohtaa, kunnes taas tulee seuraava tapaus.
On vaan tyytyminen tilanteeseen.

Äänestä

jooo, aina suraava lainlaatija tekee sopivat porsaanreijät, jotta suuretkin rikolliste pääsee kuin koira veräjästä,

tämä BRAX edellinen oikeuministeri koitti selittää ja selittää että on pakko joitaki reikiä jättää, ku oli silloin kysymyksessä tämä kuuluis vaalirahotus sotku,

Brax on yksi forttumin edun saajista joten häneltä ei rehellisyyttä voi koskaan edes odottaa,
miksi tämmösiä henkilöitä valitaa ministeri tasisiin tehtäviin,,, kun heiltä kansa odottaa oikeuden mukaista ja rehellistä toimintaa !!!!!!!!!!!??????????????????

Äänestä

Rikkailla on aivan eri moraali kuin tavallisella kansalla,
rikkat saa tehdä suuria talousrikoksia ilman minkäänlaista sangtion pelkoa,
toisin on tavalisenkansan osa, pikku rikkeestäkin nostetaan hirmuinen mölä.

Äänestä

Jokainen terveen arvostelukyvyn omaava tietää Kataisen lapselliseksi, usein hyvin huonolla arvostelukyvyn puutteella varustettuna tekee harkitsemattomia päätöksiä, kuten kreikan kuuluisa " tulipalon " sammutus touhu,
Katainen oli selkeä hysteerikko siinä vouhotuksessa, ei ehtiny kuunella viisaampien neuvoja vaan suuvaahdossa paasasi kuinka tärkeää on sammutus ymmärtämättä että rahalla sammuttaminen saa liekit entistä suurempaan roihuun.
Nykyinen riistopolitiikka aiheuttaa suurta närää kansan keskuudessa.

Äänestä

Niinpä, oikeudenmukaisuuutta. Ei onnistu. ALV:in korotus aiheuttaa köyhille pitempiä ruokajonoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuinka kaikki tämä kirjoitti:

on mahdollistettu suomessa ? Hereää epäily ja katseet kääntyy oikeusministeriöön, onko tehty lakeja suunitelmallisesti, joilla lailistettiin vääryydet ?? MUUTOS lainsäädäntöön on välttämätön !


Samaan aikaan tehtaat teki tappota, kansa joutui työttömäksi, tehtaita lopetettiin,, kuinka on mahdollista että hänen palkat ja palkkionsa samaan aikaan kasvoi yli 100%
finnairin jupakka on vain jäävuoren huippu koko suomen eliitin rikollisen palka ja palkkio toimintaa tutkittaessa.
Elittitin palkka polittiikka on aivan selkeästi rikollista toimintaa, tähn on satava muutos,
oikeudenmukaisuus on palautettava yhteiskuntaamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu