En kenenkään maalla. Valkoista lippua heilutteli nousen juoksuhaudassa. Kuljen piikkilangan viertä paikkaan, jonne jätin omanarvontuntoni, inhimillisyyteeni, toiveeni ja tavoitteeni. Ei laukauksia, ei tykkitulta. Kaikki on hiljaa. Kylmenneiden ruumiiden yli asteen vaivalloisesti kohta taivaanrantaa. Siinä ovat usko, toivo ja rakkaus. Minun veljeni. Lausun hiljaiset hyvästini. Heitän aseen pois. Olen saanut tarpeeksi sodasta. Horisontissa aurinkoa kiipeää katolle. Seuraan sitä hetken. Niin hyvä on uusi päivä. Otan omani takaisin ja jatkan matkaa.
Mä olen välitilassa,
Rauha maassa
3153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
I hear you bro. Rauhassa ei ole mitään häpeämistä. Haavat paranevat ajan kanssa ja kun sota on koettu, osaa arvostaa rauhaa. Tee hyvä sopimus ja kättele vastustajaa.
Luoteisrintamalla myös hiljaista. Rintamat lähenivät aikansa, mutta nyt näyttää, että vastustaja on vetäytynyt. Ennen vetäytymistään vastustaja ampui yhden tarkan laukauksen, joka osui vanhaan haavaan. Kulminaatiopiste. Kiinnitänkö pistimen, nousenko juoksuhaudasta ja ajan ontuen takaa... vai teenkö lopullisen rauhan?
En voi neuvoa sydämen asioissa. Ikävä jos osui vanhaan haavaan. On käynyt minullekin. Silloin mietin, tuliko kipu vanhasta osumasta vai siitä, mitä nyt tapahtui. Milloin reagoi vanhoihin haavoihin ja elää uudestaan vanhan tuskan, milloin taas sattuu oikeasti nykytilanne. Se on joskus vaikea erottaa. Mutta kun rauha tulee, mä kättelen kyllä vastustajaa. Mutta sitä ennen varmistun ettei hänellä ole aseita mukana ja tarkoitus vahingoittaa. Itsesuojeluvaistoa pitää olla.
Se taisikin olla tykinlaukaus, joka hajotti bunkkerini suojamuurin. Pöllämystyin, paine lennätti uniformunkin päältä, mutta nyt olen jaloillani, ilman asetta.