Hän kirjoittaa:
Kokoomus ajaa kaikenikäisten vanhusten asumista kotona. Samalla Kokoomus kannattaa vastuun kantamista koko kansasta ja kaupungista Mahtavaa!.
Siis hei, kumpaa hän kannattaa: vanhusten jättämistä koteihinsa yksin oman onnensa nojaan vai vastuun ottamista heidän hyvinvoinnistaan.
Meillä on kyllä tarpeeksi esimerkkejä heitteille jätettyjen dementikkojen ja puoliksi liikuntakyvyttömien vahusten loukkaantumisista jatkuvan huolenpidon ja hoidon puutteessa. EX-kaupunginjohtajakin tulee kotona-asumisen ihanuuden muutaman vuoden kuluttua henkilökohtaisesti huomaamaan?
Toisaalta ex-kaupunginjohtaja tunnustaa, että Turussa asiat ovat onneksi aika hyvin - kiitos pitkään kestäneen vasemmiston valtakauden ja sen myötä kehittynmeen vanhainkotien toimivan verkoston! Vasta oikeistojohtoon siirtymisen jälkkeen katkerat supistukset ovat alkaneet. Nyt henkilökunnassa "säästäminen" alkaa jo haitata kunnollisen hoidon ylläpitoakin. Asian ovat todennuteet jo ylemmät hallintoviranomaisetkin Turkua koskevin vakavin huomautuksin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
asua kotona mahdollisimman pitkään ja ainakin heille se pitäisi olla mahdollista.
Niin varmaan haluaisivat, vaan kun eivät pysty!
Kysy vanhukselta kuin vanhukselta haluaako asua kotona, vastaus kuuluu takuuvarmasti: "Juu!"
Seuraavaksi sitten vanhus löydetään kotiattialta päänsä halkaissena, reitensä katkaisseena, kuolemankielissä. Edessä on mansikoita maksava kahden kuukauden sairaalamtaka.
Ketä maksaa. Sinäkö? Oikeassa hoidossa olisi sairaalareissun rahat riittäneet viiden vuoden turvattuun oleskeluun vanhainkodissa!
Vanhusten heitteillejättö on kokoomuslaista vastuunkantoa - mutta kenen kannalta?
Monilla keski-ikäisillä - myös päättäjillä - näyttää olevan se käsitys, että vanhainkodeissa asuvat vanhukset ovat iloisia, elämänmyönteisiä, askartelevia, lukevia, ulkoilevia tai kuntosaleilla jalkojaan nostelevia voimanpesiä.
Toisin tosiasiassa on: useimmat tuskin pystyvät liikkumaan. Monta kertaa päivässä heidät autetaan pyörätuoliin, joka lykätään ruokapöydän ääreen. Sitten hoitaja yrittää syöttää yhden toisensa jälkeen. Useimmiten vanhus vain huitoo avustajansa pois, kaataa lautasensa ja kiroilee. Hoitaja jaksaa ja jaksaa, hymyillä, auttaa ja pestä...
Näitä jatkuvaa silmälläpitoa vaativia ikinuoria on joka päivä entistä enempi.