Hei! Katsoin eilen paljon kohutun Super-Marjo-ohjelman televisiosta ja petyin suoraan sanottuna aika karvaasti. Olisin nimittäin odottanut pikkuvauvamme iltatankkauksen ajaksi jotakin vähän enemmän emootioita nostattavaa. Nyt haluaisinkin kuulla teiltä, miksi tuosta sarjasta kohutaan niin älyttömästi?!
Olen itsekin kolmen lapsen äiti, pari leikki-ikäistä tyttöä ja poikavauva. Vaikka en missään nimessä yllä Marjon vaatimustasoon fyysisessä kunnossa enkä meikkaa päivittäin, eivätkä lapseni ole mitenkään erityislahjakkaita eikä harrastuksia tule varmaan ikinä olemaankaan noin paljon, olen jo tässä tilanteessa kokenut saavani osakseni lievää kateutta joiltakin äideiltä, varsinkin nettikeskusteluissa.
Ensimmäiseksi ihmisille tuntuu olevan täysin punainen vaate se, että tänä vuonna 5- ja 3-vuotiaat tyttäreni käyvät harrastuksissa. Vanhempi tytär käy baletissa, kantelemuskarissa ja uimakoulussa. Nuorempi käy vain muskarissa. Olen hoitanut (tai hoidattanut) lapseni aina kotona, joten minusta on erittäin terveellistä, että seurakunnan päiväkerhon lisäksi tyttäreni saavat jotakin ohjattua toimintaa. Lapseni eivät ole missään nimessä stressaantuneita vaan nauttivat tekemisistään vilpittömästi. Jos olisin vienyt lapseni päivähoitoon 1-vuotiaana ja he tekisivät kouluun asti pitkää tarhapäivää, kokisin sellaisen elämän paljon stressaavammaksi mitä harrastukset silloin tällöin.
Toiseksi ihmisiä tuntuu hirvittävän se, että minkä takia Marjon lapset "joutuvat" liikkumaan noin paljon. Tiedättekö mummot, että 1980-luvulla oli ihan normaalia, että lapset leikkivät ja liikkuivat illat pitkät ulkona. Minäkin vietin aikaani vanhempieni kanssa luistinradalla ja hiihtämässä sekä uimahallissa. Toiset kilpailevat, toiset eivät - ja jotkut ihan oikeasti nauttivat kilpailemisesta! Minulle ulkoileminen ja lasten kanssa pelailu on paljon normaalimpaa elämää kuin esimerkiksi se, että lapset saavat katsoa telkkaria mielin määrin ja minä roikun illat facebookissa. (Mulla ei ole koskaan ollut edes aikaa opetella kyseistä järjestelmää.) Ja kuten Marjon mies sanoi, lapsen pitäisi ihan oikeasti liikkua pari tuntia päivässä.
Sitten nuo ulkonäköasiat. Jos joku ihminen saa hyvän olon siitä, että meikkaa päivittäin ja laittaa hiuksensa sekä saa itsensä heti kuntoon raskauden jälkeen, mitä pahaa siinä oikeastaan on?! Itse en todellakaan meikkaa päivittäin ja luotan siihen, että raskauskilot ehtii karistaa pois puolessa vuodessakin. (Tämä osittain sen vuoksi, ettei minun tarvitse edustaa muualla kuin kodin, päiväkerhon ja lähikaupan kolmiossa eikä kodissani ole tv-kameroita.) Mutta jos Marjo haluaa tehdä toisin, niin ei se ole minulta pois! Enkä usko, että Marjo tulisi kadulla minut nähdessään sättimään, että hyi mitkä vatsamakkarat sulla on. Minullekin on kunnia-asia, että lapseni ovat puhtaita, tukka on laitettu siististi ja päällä ovat nätit vaatteet.( Alle yläkouluikäisinä minun lapseni eivät tule tosin laittamaan meikkiä naamaansa. Luotan heidän luonnonkauneuteensa.)
Miksi suomalaisessa yhteiskunnassa lasten tukeminen ja lapsiin panostaminen on paheksuttua? Jos joku äiti kertoo stressaantuneensa työstä tms. asiasta, juttu on täysin OK. Mutta jos joku äiti on joskus hieman väsähtänyt siitä, ettei ole halunnut unikouluttaa levotonta vauvaansa tai lapsilla on ollut tiukempi harrastusputki tai äiti on käyttänyt vähäisiä vapaatuntejaan kodin viihtyvyyden parantamiseen, se on jotenkin "tyhmää" ja äitiä kehotetaan hankkimaan oma elämä. Jos lapseni joskus haluaa omistautua jollekin harrastukselle, tulen taatusti antamaan kaiken aikani sille. Enkä todellakaan tule kyselemään sille anopin, naapurin tai kenenkään muunkaan ihmisen siunausta ja hyväksyntää. Enkä myöskään pyytele sitä anteeksi niiltä vanhemmilta, jotka eivät viitsi/pysty antamaan samaa palvelusta omille lapsilleen.
Jos Marjo perheineen asuisi naapurissani, niin mulla ei olisi yhtään korkea kynnys mennä pyytämään häntä meikittömänä meille päiväkahville. Minusta hän ei ole missään vaiheessa tehnyt mitään niin ihmeellistä, että minun tarvitsisi häntä a) paheksua b) nöyristellä c) pitää yli-ihmisenä.
Olen itsekin kolmen lapsen äiti, pari leikki-ikäistä tyttöä ja poikavauva. Vaikka en missään nimessä yllä Marjon vaatimustasoon fyysisessä kunnossa enkä meikkaa päivittäin, eivätkä lapseni ole mitenkään erityislahjakkaita eikä harrastuksia tule varmaan ikinä olemaankaan noin paljon, olen jo tässä tilanteessa kokenut saavani osakseni lievää kateutta joiltakin äideiltä, varsinkin nettikeskusteluissa.
Ensimmäiseksi ihmisille tuntuu olevan täysin punainen vaate se, että tänä vuonna 5- ja 3-vuotiaat tyttäreni käyvät harrastuksissa. Vanhempi tytär käy baletissa, kantelemuskarissa ja uimakoulussa. Nuorempi käy vain muskarissa. Olen hoitanut (tai hoidattanut) lapseni aina kotona, joten minusta on erittäin terveellistä, että seurakunnan päiväkerhon lisäksi tyttäreni saavat jotakin ohjattua toimintaa. Lapseni eivät ole missään nimessä stressaantuneita vaan nauttivat tekemisistään vilpittömästi. Jos olisin vienyt lapseni päivähoitoon 1-vuotiaana ja he tekisivät kouluun asti pitkää tarhapäivää, kokisin sellaisen elämän paljon stressaavammaksi mitä harrastukset silloin tällöin.
Toiseksi ihmisiä tuntuu hirvittävän se, että minkä takia Marjon lapset "joutuvat" liikkumaan noin paljon. Tiedättekö mummot, että 1980-luvulla oli ihan normaalia, että lapset leikkivät ja liikkuivat illat pitkät ulkona. Minäkin vietin aikaani vanhempieni kanssa luistinradalla ja hiihtämässä sekä uimahallissa. Toiset kilpailevat, toiset eivät - ja jotkut ihan oikeasti nauttivat kilpailemisesta! Minulle ulkoileminen ja lasten kanssa pelailu on paljon normaalimpaa elämää kuin esimerkiksi se, että lapset saavat katsoa telkkaria mielin määrin ja minä roikun illat facebookissa. (Mulla ei ole koskaan ollut edes aikaa opetella kyseistä järjestelmää.) Ja kuten Marjon mies sanoi, lapsen pitäisi ihan oikeasti liikkua pari tuntia päivässä.
Sitten nuo ulkonäköasiat. Jos joku ihminen saa hyvän olon siitä, että meikkaa päivittäin ja laittaa hiuksensa sekä saa itsensä heti kuntoon raskauden jälkeen, mitä pahaa siinä oikeastaan on?! Itse en todellakaan meikkaa päivittäin ja luotan siihen, että raskauskilot ehtii karistaa pois puolessa vuodessakin. (Tämä osittain sen vuoksi, ettei minun tarvitse edustaa muualla kuin kodin, päiväkerhon ja lähikaupan kolmiossa eikä kodissani ole tv-kameroita.) Mutta jos Marjo haluaa tehdä toisin, niin ei se ole minulta pois! Enkä usko, että Marjo tulisi kadulla minut nähdessään sättimään, että hyi mitkä vatsamakkarat sulla on. Minullekin on kunnia-asia, että lapseni ovat puhtaita, tukka on laitettu siististi ja päällä ovat nätit vaatteet.( Alle yläkouluikäisinä minun lapseni eivät tule tosin laittamaan meikkiä naamaansa. Luotan heidän luonnonkauneuteensa.)
Miksi suomalaisessa yhteiskunnassa lasten tukeminen ja lapsiin panostaminen on paheksuttua? Jos joku äiti kertoo stressaantuneensa työstä tms. asiasta, juttu on täysin OK. Mutta jos joku äiti on joskus hieman väsähtänyt siitä, ettei ole halunnut unikouluttaa levotonta vauvaansa tai lapsilla on ollut tiukempi harrastusputki tai äiti on käyttänyt vähäisiä vapaatuntejaan kodin viihtyvyyden parantamiseen, se on jotenkin "tyhmää" ja äitiä kehotetaan hankkimaan oma elämä. Jos lapseni joskus haluaa omistautua jollekin harrastukselle, tulen taatusti antamaan kaiken aikani sille. Enkä todellakaan tule kyselemään sille anopin, naapurin tai kenenkään muunkaan ihmisen siunausta ja hyväksyntää. Enkä myöskään pyytele sitä anteeksi niiltä vanhemmilta, jotka eivät viitsi/pysty antamaan samaa palvelusta omille lapsilleen.
Jos Marjo perheineen asuisi naapurissani, niin mulla ei olisi yhtään korkea kynnys mennä pyytämään häntä meikittömänä meille päiväkahville. Minusta hän ei ole missään vaiheessa tehnyt mitään niin ihmeellistä, että minun tarvitsisi häntä a) paheksua b) nöyristellä c) pitää yli-ihmisenä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
no eihän tuota ole pakko katsoa, jos se on punainen vaate. Miksi ihmiset eivät saisi ihmetellä asioita joita eivät ymmärrä? olin pettynyt ohjelmaan siksi kun marjon oman firman tytöt olivat liikaa minun milestäni esillä.
Avaaja kuvaili aivan kuin meidän kolmen lapsen elämää ja harrastuksia, mutta sillä poikkeuksella, että en ole aina ollut kotiäitinä, vaan olen "taiteillut" äitiyslomien lisäksi vuorotteluvapaiden kanssa poikkeavissa tilanteissa, jolloin minua on kotona erityisesti tarvittu. Olen kuitenkin halunnut säilyttää työpaikkani, koska lapset eivät ikuisesti minua tarvitse.
Onneksi en ole ollut saman tyyppisissa nettikeskusteluissa mukana, kun en näistä kateusasioista tuollaisessa normaalissa lasten hoito-, harrastus- ja kasvatustilanteessa alkuunkaan ymmärrä. Oletko aivan varma, että sinua kadehditaan vai kuvitteletko ehkä vain? Olen lukenut, että narsisteilla saattaa olla harhakuva uskoa, että heitä alati hieman kadehditaan. Tai ehkä jotkut saavat sinusta kuvan että kehuskelet, jos heillä itsellään on asiat vähän toisella lailla, vaikka yleisesti ottaen, kuvasitkin avauksessasi aivan normaalia suomalaisen lapsiperheen elämää.
"olen jo tässä tilanteessa kokenut saavani osakseni lievää kateutta joiltakin äideiltä, varsinkin nettikeskusteluissa"
No ensinnäkin, jossain Super-Marjossa ei ole mitään ihmeellistä eikä ennenkaikkea ainakaan mitään kadehdittavaa. Siellä vain yksi äiti toteuttaa itseään lastensa kautta.
Ymmärtäkää, että koko ohjelma on tehty vain sitä varten, että saataisiin me normaalit äidit jollain lailla tuntemaan itsemme huonommiksi ja vähemmän arvokkaammiksi, mitä me emme tietenkään ole.
Kaikki ei käy niinkuin elokuvissa eikä tv:ssä, siellä voi kuulkaa olla vaikka ja mitä, ei kameroiden edessä näytetä. Fiktio fiktiona ja oikea elävä elämä oikeana elämänä, that's it!