Tää on aika pitkä sepustus, mutta toivottavasti jotkut fiksuja neuvoja antavat osaavat lukea. En kyllä tajua, miksi täältä kysyn, mutta en oikein muutakaan paikkaa keksi.
Olen huomannut, että oon viime aikoina tullut asian kanssa vähän epävarmaksi ja pari kertaa on joku Thames vuotanut silmistä. Eli siis tutustuin loppuvuonna koulukavereiden kautta yhteen mieheen (jälkeenpäin oon kuullut, että vähän tarkoituksellakin tutustuttivat, mutta en tiennyt sitä silloin). No, tää mies on fiksu, komea ja kaikinpuolin sellainen, että naisia varmasti riittäisi. Sen takia heitin kaikki sen positiiviset kommentit ynnä muut lipevyydet, jotka ei siis missään nimessä kuulostaneet lipeviltä, vaan huumoriksi ja yritin olla mahdollisimman etäinen. Koska en todellakaan ole sellainen, että kiinnostaisi kaatua jonkun sellaisen jalkoihin. Ajattelin, että heitelkööt kommenttejaan sellaiselle, jota kiinnostaa olla jonkun pelimiehen valloitus, mua ei kiinnosta. Tämä mies on nyt kuitenkin tosi sitkeästi pitänyt muhun yhteyttä ja mietin, että onko se nyt oikeasti tosissaan vai olenko vaan muuttunut siksi vaikeaksi saaliiksi, joka on pakko kaataa todistaakseen itselleen jotain? En tiedä miten mun pitäisi suhtautua siihen ja se häiritsee mua. Mulla on ennestään yksi sellainen kokemus, jossa luultavasti muutuin vaan siksi vaikeaksi kaadettavaksi ja kaikki kiinnostus miehen puolelta perustui siihen, mutta itse ehdin ehkä vähän rakastuakin, tai ainakin välitin tosi paljon. Mitään kaatamista ei tosin tapahtunut ja selvisin elossa, mutta tosi kipeästi otti. Tosin nykyään oon jo selvinnyt enkä tunne edes mitään katkeruutta ja voin toivoa sille henkilölle pelkkää hyvää. Pelkään kuitenkin, että tässä olisi taas jotain samanlaista menossa. Tiedän kyllä, että ne meidän yhteiset kaverit on sanoneet sille, että olen tosi herkkä ja kiltti ja varmaan se sen takia onkin jaksanut niin paljon yrittää, vaikka oon varmaan ollut aika kylmä sille. Vaikka aina kun ollaan kavereiden kanssa jossain, niin vietetään aikaa oikeastaan pelkästään kahdestaan eikä se yhtään peittele sitä, että se haluaa olla mun seurassa. Mäkin oon alkanut tykätä sen seurasta tosi paljon ja huomaan, että oon ehkä alkanut vähän luottaa siihen. Viimeksi kun nähtiin, niin se tuli yksi vähän ikävä tilanne ja se teki joillekin tytöille täysin selväksi, että se haluaa viettää aika mun kanssa ja sen jälkeen oon huomannut, että jokin mussa on muuttunut. Tuollainen voittaa aina mun luottamuksen ja alan avautua. Ensimmäinen ihastukseni ala-asteella oli samanlainen, turvallinen ja ihan erilainen kuin kaikki muut pojat. Niin nyt mua pelottaa, että alanko avautua liian suuren riskin kanssa. Mitä mieltä olette? Tämä mies on siis todellakin tosi hyvännäköinen ja opiskelee lääkiksessä. En siis ole mikään lääkäri-ihastelija, mutta tykkäsin siitä, kun se kertoi, että meni opiskelemaan sitä siksi, että kun sen suku omistaa yhden tunnetun yrityksen ja sen isä on sitä mieltä, että sen kuuluu jatkaa sitä ja olisi kouluttamassa sitä sen yrityksen johtoon, niin halusi näyttää sille, että v*tut, hänellä on joku muu ura. Se suhtautuu kaikkeen aika rennosti ja vähän kapinallisesti ja tykkään siitä. Joku voisi sanoa, että helppoahan se on, jos on kaiken saanut annettuna, mutta tiedän, että sen vanhemmat ovat olleet tosi vaativia ja ankaria sitä kohtaan ja se on joutunut pienestä asti tekemään paljon töitä. Omatkin vanhemmat ovat ajatelleet samalla tavalla, että on pakko opettaa tekemään nuoresta asti töitä asioiden eteen, niin oppii arvostamaan sitä, että perintönä ja ennakkoperintöinä yms. saa enemmän kuin tarpeeksi. Sillä tavalla ollaan siis aika samoista lähtökohdista ja opiskelen kyllä siis itsekin alaa, joka ei kovin kauas mistään lääkärin palkoista jää, eli en siis mitään alemmuuden tunnetta koe enkä muutenkaan luokittele ihmisiä sellaisilla perusteilla, mutta ajattelen vaan, että komealle tulevalle lääkärille olisi vähän liikaa ottajia ja mitä se minusta haluaa?
Olen huomannut, että oon viime aikoina tullut asian kanssa vähän epävarmaksi ja pari kertaa on joku Thames vuotanut silmistä. Eli siis tutustuin loppuvuonna koulukavereiden kautta yhteen mieheen (jälkeenpäin oon kuullut, että vähän tarkoituksellakin tutustuttivat, mutta en tiennyt sitä silloin). No, tää mies on fiksu, komea ja kaikinpuolin sellainen, että naisia varmasti riittäisi. Sen takia heitin kaikki sen positiiviset kommentit ynnä muut lipevyydet, jotka ei siis missään nimessä kuulostaneet lipeviltä, vaan huumoriksi ja yritin olla mahdollisimman etäinen. Koska en todellakaan ole sellainen, että kiinnostaisi kaatua jonkun sellaisen jalkoihin. Ajattelin, että heitelkööt kommenttejaan sellaiselle, jota kiinnostaa olla jonkun pelimiehen valloitus, mua ei kiinnosta. Tämä mies on nyt kuitenkin tosi sitkeästi pitänyt muhun yhteyttä ja mietin, että onko se nyt oikeasti tosissaan vai olenko vaan muuttunut siksi vaikeaksi saaliiksi, joka on pakko kaataa todistaakseen itselleen jotain? En tiedä miten mun pitäisi suhtautua siihen ja se häiritsee mua. Mulla on ennestään yksi sellainen kokemus, jossa luultavasti muutuin vaan siksi vaikeaksi kaadettavaksi ja kaikki kiinnostus miehen puolelta perustui siihen, mutta itse ehdin ehkä vähän rakastuakin, tai ainakin välitin tosi paljon. Mitään kaatamista ei tosin tapahtunut ja selvisin elossa, mutta tosi kipeästi otti. Tosin nykyään oon jo selvinnyt enkä tunne edes mitään katkeruutta ja voin toivoa sille henkilölle pelkkää hyvää. Pelkään kuitenkin, että tässä olisi taas jotain samanlaista menossa. Tiedän kyllä, että ne meidän yhteiset kaverit on sanoneet sille, että olen tosi herkkä ja kiltti ja varmaan se sen takia onkin jaksanut niin paljon yrittää, vaikka oon varmaan ollut aika kylmä sille. Vaikka aina kun ollaan kavereiden kanssa jossain, niin vietetään aikaa oikeastaan pelkästään kahdestaan eikä se yhtään peittele sitä, että se haluaa olla mun seurassa. Mäkin oon alkanut tykätä sen seurasta tosi paljon ja huomaan, että oon ehkä alkanut vähän luottaa siihen. Viimeksi kun nähtiin, niin se tuli yksi vähän ikävä tilanne ja se teki joillekin tytöille täysin selväksi, että se haluaa viettää aika mun kanssa ja sen jälkeen oon huomannut, että jokin mussa on muuttunut. Tuollainen voittaa aina mun luottamuksen ja alan avautua. Ensimmäinen ihastukseni ala-asteella oli samanlainen, turvallinen ja ihan erilainen kuin kaikki muut pojat. Niin nyt mua pelottaa, että alanko avautua liian suuren riskin kanssa. Mitä mieltä olette? Tämä mies on siis todellakin tosi hyvännäköinen ja opiskelee lääkiksessä. En siis ole mikään lääkäri-ihastelija, mutta tykkäsin siitä, kun se kertoi, että meni opiskelemaan sitä siksi, että kun sen suku omistaa yhden tunnetun yrityksen ja sen isä on sitä mieltä, että sen kuuluu jatkaa sitä ja olisi kouluttamassa sitä sen yrityksen johtoon, niin halusi näyttää sille, että v*tut, hänellä on joku muu ura. Se suhtautuu kaikkeen aika rennosti ja vähän kapinallisesti ja tykkään siitä. Joku voisi sanoa, että helppoahan se on, jos on kaiken saanut annettuna, mutta tiedän, että sen vanhemmat ovat olleet tosi vaativia ja ankaria sitä kohtaan ja se on joutunut pienestä asti tekemään paljon töitä. Omatkin vanhemmat ovat ajatelleet samalla tavalla, että on pakko opettaa tekemään nuoresta asti töitä asioiden eteen, niin oppii arvostamaan sitä, että perintönä ja ennakkoperintöinä yms. saa enemmän kuin tarpeeksi. Sillä tavalla ollaan siis aika samoista lähtökohdista ja opiskelen kyllä siis itsekin alaa, joka ei kovin kauas mistään lääkärin palkoista jää, eli en siis mitään alemmuuden tunnetta koe enkä muutenkaan luokittele ihmisiä sellaisilla perusteilla, mutta ajattelen vaan, että komealle tulevalle lääkärille olisi vähän liikaa ottajia ja mitä se minusta haluaa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Se sanoo, että se vihaisi tylsää elämää eikä voi sietää tylsiä ihmisiä tylsine ammatteineen tai ajatusta sellaisesta parisuhteesta ja tykkää minusta siksi, että olen sen mielestä jännittävä, arvoituksellinen ja siksi että teen sen mielestä asiat erilailla kuin muut. Eikä mua tuo haittaa, että se ajattelee musta noin, koska kaikki tuntuvat ajattelevan niin, joten olen kai tuollainen silti, vaikka mut oppisi tuntemaan. Ja ehkä oon itsekin sen kanssa samoilla linjoilla tylsän elämän kanssa. Mitä siihen pelimiesasiaan tulee, niin se itse väittää, että ei ole harrastanut mitään naisseikkailuja, vaan arvostaa parisuhdetta. En tiedä pitäisikö uskoa vai ei, luultavasti ei? Se on kuitenkin niistä parisuhteistaan kertonut avoimesti ja tiedän, että se on seurustellut jonkun oikiksessa olevan tytön kanssa ja viimeksi jonkun minkä lie opettajan kanssa ja sanoo, että ne suhteet oli alusta asti ihan kuolleita ja tylsää elämää tylsien ihmisten kanssa eikä voi ymmärtää miksi edes alkoi niihin. Tiedän, että sillä on varmasti aika paljon odotuksia mua kohtaan ja ne kyllä tulee esiin, kun se aika usein sanoo, että tykkää tosi paljon esimerkiksi siitä mitä opiskelen, teen työksi, mitä harrastan, spontaanisuudestani, ajattelukulustani, meidän keskusteluista yms. Viimeksi kun oltiin kavereiden luona, niin mentiin katolle, vaikka pelkään korkeita paikkoja ja se oli mun idea, oli pakko kokeilla sellaisella semireunalla kävelyä ja istuskeltiin siellä katselemassa tähtiä, joita ei näkynyt, mutta väitin näkeväni niitä ja oli ihan mukavaa joten kai se tykkää mun seurasta.
Meidän kaverit ovat puhuneet mulle siitä, että se tarvisi jonkun joka huolehtii siitä ja ne tietää, että huolehdin ihmisistä ja oon sillä tavalla kiltti, että teen aina ruokaa ja siivoan enkä tarvi apua ja jos toisella on vaikka makeannälkä, niin voin nopeasti kipaista kaupasta hakemassa nameja ja muutenkin huolehdin tosi paljon ja ne sanoo, että se on sellainen, että se ei osaa sitä pyytää, mutta arvostaisi varmasti ja tarvisi sellaista ja niiden mielestä sen ei tarvitse enää ikinä tavata naisia, jotka vaan komentelee sitä ja pitää jonain lapsena. Tajuan mistä nuo niiden ajatukset lähtee, koska se on vähän sellainen, en nyt sanoisi että itsetuhoinen, mutta ne kaverit kertoi, että se joskus vuosia sitten veti yliannostuksen yhden asian takia, mutta ei siis enää käytä huumeita. Paitsi jotain viihdekäyttöä joskus, mutta sanoin, että en taida tykätä sellaisesta, kun koko huumemaailma on helposti sellaista helvetin noloa ja likaista sekoilua.
Että tällaista. En nyt tiedä miten pitäisi asennoitua. En ole suostunut sen luo yökylään, vaikka se on pyytänyt. Enkä oo nähnyt sitä muutenkaan kahden mitenkään kovin paljon. Ai niin, se unohtui että se kyllä on sen tyylinen ihminen, joka haluaa sitoutua, mutta tykkään enemmän, kun se ei liikaa puhu sellaisia, en nyt todellakaan ole vielä itsekään niin ikäloppu, että tarvisi sellaista miettiä. Ne asiat kuuluu mun mielestä vasta tylsille instituutioihin uskoville vanhuksille ja sitoutua voi ajatuksissaan tai vaikka keskellä yötä verivalalla jossain ihan oudossa paikassa, mutta kyllä se vaikuttaa siis ihan normaalilta.
Ehkä eniten mua nyt vaivaa tää asia siksi, kun todellakin pitäisi saada nyt jotain selvyyttä tähän, vaikka mieluusti vaan katselisin vähän pidempään hitaasti ja rauhallisesti eteenpäin. Kun se siis nyt aamulla laittoi viestin, että se hommasi mulle synttärilahjaksi pitkän viikonlopun Pariisiin (okei, tuo on vähän lipevää) ja sanoi, että saan päättää haluanko lähteä hänen kanssaan vai otanko mieluummin vaikka siskoni mukaan. Pitäisi vastata jotain, lähtö olisi 4 viikon päästä. Inhoan kyllä tuollaisia kauheita lahjoja, mutta tavallaan ajatus sen kanssa lähtemisestä tuntuu ihan kivalta, ja siitähän vasta enemmän pää sekoaa. Pitäisi ehkä olla vastaanottamatta koko lahjaa, en tiedä. Mitä teen? Meidän välillä on kyllä ollut tosi mukavaa ja sellainen jännite. Tai että istuskeltiin rappusissa yhden sen kaverin luona joku ilta ja juteltiin ja se huomasi, että mun hartiat oli kipeät ja halusi hieroa niitä, annoin sen tehdä niin. Tuntui hyvältä. Tai siis, istuin ihan sen lähellä ja tunsin, että se kiihotti sitä, mutta se ei tehnyt mitään epäsopivaa ja sitten vaan istuttiin hetki siinä ennen kuin voitiin nousta. Kyllä sen kosketus tuntui mustakin hyvältä. Tuohon asti ollaan päästy siis ja se kyllä oli ihan herrasmies, joten luotto kasvoi, vaikka mun kipeät hartiat ei nyt ehkä näyttäneet olevan se suurin koskettamisen syy :/ Oonko nyt vaan oikeasti vähän liian epäilevä? Johtuen ehkä siitä yhdestä pahasta pettymyksestä. Pitäisikö yrittää uskoa ja elää kunnolla? En tiedä, en todellakaan ikimaailmassa halua tehdä mitään harkitsematonta jonkun kanssa, josta ei sitten tulisikaan mitään.
Olen siis 26v. pääkaupunkiseudulta joku kuitenkin kohta on sitä mieltä, että olen 15v. :)
Huh miten pitkästi kirjoitit, en jaksanut lukea kokonaan, sori.
Tuli vaan mieleen, että jos kaverisi kerran tutustuttivat teidät, niin he varmaan tietävät myös tän miehen taustoista ja aiemmista mahdollisista seurustelusuhteista, eivätkä tieten tahtoen haluaisi järjestää sua kiipeliin.
Suna seurailisin, ettei kirjoittele itelleen huumereseptejä! Onko huumeiden käyttäjän hyvä olla lääkäri? Oot ehkä erilainen ku aikasemmat naisensa ni siksi innokas. Kaikki opettajat ovat komentelijoita ja huonoja kuuntelijoita, kun haluavat pelkästää opettaa toisia. En ihmettele että vaihtelu virkistää. Suna miettisin enemmän niitä huumeita.
No joo siis sillä ei todellakaan ole mitään huumeongelmaa eikä hyvin lievä huumeidenkäyttö, riippuen huumeista, ole mun mielestä vielä maailman pahin asia. Vaikka tietty päihdekasvatus on yrittänyt aivopestä kaikki ajattelemaan niin. Se ei siis ole mitenkään koukussa mihinkään enkä siksi usko, että kirjoittelisi itselleen reseptejä koskaan. Toisaalta se voisi olla musta jopa parempi niin jos kirjoittaisi, koska vastuulliselle ihmiselle huumeiden pahin puoli on juuri se niiden hankita ja ihmiset joita niissä piireissä pyörii. Niin ainakin itse ajattelen ja se on ainut asia, josta olen välillä huolissani hänen suhteen, toki riippuen aineista. Se veti sen yliannostuksen kyllä kai heroiinilla, mutta se oli ainut kerta ja onneksi oli onni matkassa. Tuskin enää koskee sellaisiin.
En ole mikään kovin suuri holhousyhteiskunnan ihailija, jossa ihmiset puristetaan jonkun aivopesuopetuksen läpi ajattelemaan, että kaikki huumeiksi luokitellut asiat on elämääkin pahempia juttuja. On ne väärien ihmisten käsissä, mutta niin on alkoholikin. Järkevä ihminen saa kyseenalaistaa ja olla eri mieltä kuin vallitsevat ajatukset, se on minusta tärkeää, että osaa ajatella vallitsevia ajatuksia vastaan ja ennenkaikkea ajatella itse. En pidä siis ollenkaan pahana vaikka oopiumin käyttöä (jota hän ei siis käytä, mutta ei varmaan ikuisesti niitäkään, mitä viihdekäyttönä käyttää nyt, koska ei ainakaan seurassani käytä), koska kaikkihan sitä saa jo omasta puutarhasta ja sitä on käytetty iät ja ajat, niin minusta se on ihan ok, että kodin rauhassa ja turvassa juo vaikka pari teekupillista joskus harvoin. Esim. kerran syksyisin. Eikä sellaisessa ole mun mielestä mitään pahaa, että joskus ottaa luonnon läheisellä tavalla hetkellisen euforian tunteen yhdessä toisen kanssa ja ilman muuta maailmaa. Voisin ainakin itse hyvin kuvitella tekeväni niin vaikka 50-vuotiaanakin ihan vaan siksi, että osoittaisin itselleni, että en ainakaan ole osa tasapäistävää systeemiä enkä ole lopettanut ajattelemasta omilla aivoillani, omalla moraalillani enkä ole minkään aivopesun tuote, vaan elän elämäni omalla tavallani. Eipä tämän nyt ollut tarkoitus olla huumeiden puolestapuhe, vaan omaehtoisen elämän. Tuntuu, että hänelläkin siihen liittyy jotain sellaista. Vaikka haluan kyllä vahvasti erottautua kaikesta pössyttelyretoriikasta ja -elämäntavasta. Mutta voisin vannoa, että omat esi-isätkin on varmaan käyttäneet sitä särkylääkkeenä yms. ja en vaan näe mitään väärää hetkellisessä omiin maailmoihin vaipumisessa, kun sen tekee erittäin yksityisesti ja täysin saatavilla olevilla aineilla niin kuin jotain viinimarjamehua.
Niin ja asianajajat ovat sellaisia, jotka väittelevät aina ja haluavat olla oikeassa, vaikka olisivat väärässä :) No joo, ei nuo sen naisvalinnat kovin hyviltä tuollain paperilla kuulosta. Mutta sen puolustukseksi pitää sentään sanoa, että en kyllä tiedä mikä opettaja se oli. Esim. yliopiston opettajat ovat usein ihan ok, koska se opettaminen on monesti vaan pakollinen paha sen tutkijantyön ohessa. Tosin silloin se tuskin tituleeraisi itseään opettajaksi. Eikä nyt muutenkaan voi yleistää, kun tiedän monia, jotka ovat vaan opiskelleet omaa kiinnostuksenkohdealaansa ja viimeiseen asti vältelleet sitä opettajan uraa kuin ruttoa, mutta ovat lopulta luovuttaneet, kun se on ala mistä saa aina töitä, niin ei ne kaikki kai niin hirveitä ole. Eri asia tietty jotkut lastentarhan- ja luokanopettajat, jotka varmaan sillä psykologisella kokeella mitataan sopivan määräileviksi, että edes otetaan opiskelemaan :) Mutta kyllähän kaikki ammatit vaativat tietynlaista persoonallisuutta ja hyvä niin, koska sitten jokaiselle on se oma alansa. Ymmärsin siis kyllä sen puheista, että se sen eksä oli ehkä lukion opettaja eikä nyt mikään opettaja-opettaja, joten en välttämättä menisi yleistämään ihan niin, mutta kai siinäkin alassa sitten kouliintuu lopulta sellaiseksi, vaikka ei olisi pyrkinytkään opettajaksi, vaan ajautunut töiden vuoksi sinne. Mutta joo, tajuan kyllä millä tavalla olen varmasti aivan erilainen luonteeltani verrattuna niihin, varmaan jo tuon huumesuhtautumisenkin takia. Verrattuna kahteen ihmiseen, jotka tavallaan ylläpitävät instituutioita, oikeuslaitosta ja kasvatuslaitosta. Niin vaatiihan sekin jo tietynlaisen luonteen, että voi tehdä niin ja sulkea silmät niiden epäkohdilta.
Mutta se on siis aika samanlainen kuin minä. Sanoo esimerkiksi, että lääkäreitä ja poliiseja arvostetaan paljon, koska muuten kukaan ei hakeutuisi niin paskaan työhön :)
Enkä nyt oikeasti mikään stereotypioiden ystävä ole, mutta pakko sanoa, että juuri eilen eräät ystäväni vertailivat kauheimpia mieskokemuksiaan ja toinen oli tavannut juristin, joka oli häpeillyt ammattinsa kertomista niin paljon, että se kaverini oli jo ihan varma, että se on varmaan palkkamurhaaja :D Sitten se viimein sai sen kakistettua ulos hiljaisella äänellä ja sanoi: "Sä varmaan haluat nyt lähteä..." :D Ja toinen kaverini oli tavannut baarissa jonkun luokanopettajan ja ollut aika turn off siitä ammatista ja tosi tylsistynyt, eikä se tyyppi ollut kuunnellut sitä ollenkaan kun se yritti sanoa sille ei kiitos ja se oli myöhemmin laittanut viestin: "Kunpa olisit nytkin vieressäni höpisemässä itseksesi." :D Se sai vielä lopulliset kammot, kun sen veli oli huomauttanut, että pysy pois lasten kanssa työskentelemään hakeutuvien seurasta, kun oot tuollainen lapsen kokoinen :D Okei, tuolle asialle ei saisi nauraa, kun se on hirveä asia, mutta joo. Täytyy olla siis vaan onnellinen, että omaan alaan liittyvät luonteenpiirteet on sellaisia, joista se ilmeisesti tykkää :) Mäkin kestän sen lääkärimäistä holhoomista ja besserwisserismiä :D
Tunnen sitä jo sen verran, että en pelkää että se kauheaksi paljastuisi, mutta pelottaa, että jos se tänä aikana, kun ollaan tavallaan tapailtu, olisi tehnyt jotain muiden kanssa. En hyväksyisi sellaista, tai hyväksyisin mutta en sitten itse alkaisi sellaisen ihmisen kanssa mihinkään. Se tässä huolettaa eniten, vaikka ylempi neuvo varmaan onkin ihan oikeassa ja pitäisi vaan olla murehtimatta :) Eiköhän se tästä. Eilen pohdin, että paras että kieltäydyn kokonaan siitä Pariisista ja ehdotan jotain yhteistä tekemistä sen tilalle ja sanon, että haluan että edetään ihan rauhassa? Se ainakin saisi mun olon vähän helpommaksi.
Pälä-pälä on mun salainen palstaidentiteetti.
pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-pälä-
....
ja noin paljon jaksoit pälpättää, etkö muuten hokannu ilkeillä?
No ei kai kukaan voi kieltää etteikö ollut ihan osuvasti ilmaistu mielipide :) Otin tuonkin näkökulman huomioon ja olen osaksi samaa mieltä, että pitäisi vaan elää eikä pälpättää ongelmista, jotka ei oo maailmaa kaatavia ongelmia. Ainakin se oli tähän asti kiteetynein vastaus.
Minä kirjoitin tuon "pälä-pälä" viestin. Otit sen hienosti. Olen varma että olet mahtava nainen!!
http://kilkennyviikset.blogspot.com/
"pälä, pälän "kirjoittaja,,hohoijaa.. lapsellinen!