Muita pitkään kuntoutustuella olevia/olleita?

Onkos palstalla muita pitkään kuntoutustuella olevia/olleita? Miten pitkään olette tuella olleet? Mitkä ovat tulevaisuuden näkymät? Mikä on diagnoosinne? Entä te eläkkeelle päässeet, kuinka pitkään ehditte olla kuntoutustuella ja mitä tukitoimia kokeiltiin ennen eläkepäätöstä?

Jäin sairauslomalle v.2008 ja kuntoutustuella olen ollut sairauspäivärahakauden jälkeen yhtäkestoisesti. Tukea on myönnetty tämän vuoden toukokuun loppuun.

Tänään kävin lääkärissä ja hän aikoo hakea jatkoa vuodeksi kuntoutustuelleni. Suunnitelmissa olisi tämän vuoden syksylle työkokeilu ja keväällä 2013 hakisin kuntouttavaan koulutukseen.

Itse olin jo suunnitellut hakevani opiskelemaan tänä keväänä. Tosin erittäin pelokkain mielin. Onhan se kait ymmärrettävää, kun on ollut poissa "normielämästä" yli neljä vuotta. Lääkärin mielestä minun ei tule hakea vielä opiskelemaan. Ensin katsotaan, miten pikkuhiljaa työelämän rutiineihin palaaminen onnistuisi. Jos se menee hyvin, niin vuoden 2013 keväällä sitä koulutusta.

Ehkä niin on parempi, kun tahdon stressata asioista aivan liikaa. Stressin myötä sitten alkaa ahdistus ja paniikkikohtaukset.

Lääkäri totesi myös, että minä en ehkä koskaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Mielipiteessä hän nojasi diagnoosiini (psykoottinen masennus) ja sairaushistoriaani, joka on yhtä vuoristorataa itsetuhoyrityksineen ja pitkine osastojaksoineen.

Mieli on vähän maassa. Mitään muuta en toivoisi kuin palata terveenä työ-/opiskeluelämään. Ikää on kuitenkin vasta 26-vuotta, vaikka sekin alkaa tuntua isolta, kun seuraa vierestä kavereita, jotka etenevät elämässään ja työelämässä.

Lääkityskin tulee olemaan varmaan loppuelämän. Tällä hetkellä menee Serdolect 16mg, Lamictal 200mg, Azona 200mg sekä tarvittaessa Tenox 20mg ja Alprox 2x 1mg. Turha varmaan haaveillakaan elämästä ilman lääkitystä...
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin ja mitenkäs pitkä ja millainen prosessi on saada vakuutusyhtiö/kela myöntämään työkokeilu? Kuinka työpaikoilla suhtaudutaan kuntoutujiin? Paljonko työnantaja tulee tietämään kuntoutujan terveydentilasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustakolibri kirjoitti:

Onkos palstalla muita pitkään kuntoutustuella olevia/olleita? Miten pitkään olette tuella olleet? Mitkä ovat tulevaisuuden näkymät? Mikä on diagnoosinne? Entä te eläkkeelle päässeet, kuinka pitkään ehditte olla kuntoutustuella ja mitä tukitoimia kokeiltiin ennen eläkepäätöstä?

Jäin sairauslomalle v.2008 ja kuntoutustuella olen ollut sairauspäivärahakauden jälkeen yhtäkestoisesti. Tukea on myönnetty tämän vuoden toukokuun loppuun.

Tänään kävin lääkärissä ja hän aikoo hakea jatkoa vuodeksi kuntoutustuelleni. Suunnitelmissa olisi tämän vuoden syksylle työkokeilu ja keväällä 2013 hakisin kuntouttavaan koulutukseen.

Itse olin jo suunnitellut hakevani opiskelemaan tänä keväänä. Tosin erittäin pelokkain mielin. Onhan se kait ymmärrettävää, kun on ollut poissa "normielämästä" yli neljä vuotta. Lääkärin mielestä minun ei tule hakea vielä opiskelemaan. Ensin katsotaan, miten pikkuhiljaa työelämän rutiineihin palaaminen onnistuisi. Jos se menee hyvin, niin vuoden 2013 keväällä sitä koulutusta.

Ehkä niin on parempi, kun tahdon stressata asioista aivan liikaa. Stressin myötä sitten alkaa ahdistus ja paniikkikohtaukset.

Lääkäri totesi myös, että minä en ehkä koskaan pysty tekemään kokopäivätyötä. Mielipiteessä hän nojasi diagnoosiini (psykoottinen masennus) ja sairaushistoriaani, joka on yhtä vuoristorataa itsetuhoyrityksineen ja pitkine osastojaksoineen.

Mieli on vähän maassa. Mitään muuta en toivoisi kuin palata terveenä työ-/opiskeluelämään. Ikää on kuitenkin vasta 26-vuotta, vaikka sekin alkaa tuntua isolta, kun seuraa vierestä kavereita, jotka etenevät elämässään ja työelämässä.

Lääkityskin tulee olemaan varmaan loppuelämän. Tällä hetkellä menee Serdolect 16mg, Lamictal 200mg, Azona 200mg sekä tarvittaessa Tenox 20mg ja Alprox 2x 1mg. Turha varmaan haaveillakaan elämästä ilman lääkitystä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu