mitä tämä

Liputuspäivät
Suomen lipusta annetussa laissa lukee, että jokaisella on oikeus liputtaa Suomen lipulla. Kyse on nimenomaan kaikille kansalaisille kuuluvasta oikeudesta, ei velvollisuudesta. Liputuksesta annetun asetuksen mukaan vain valtion virastojen ja laitosten on pakko liputtaa virallisina liputuspäivinä, joita on vuodessa vähintään kuusi. Kaikkien on kuitenkin huomioitava liputusajat.
Virallisten liputuspäivien lisäksi on kymmenen vakiintunutta liputuspäivää. Yleensä liputuspäivä katsotaan vakiintuneeksi silloin, kun se on merkitty kalenteriin. Suomalaiseen liputuskäytäntöön kuuluu, että siniristi kohotetaan salkoon yhtä lailla vakiintuneina kuin virallisinakin liputuspäivinä.
Poikkeus
Ahvenanmaan maakunnalla on laaja itsehallinto. Maakunnassa liputetaan valtakunnan virallisten ja vakiintuneiden liputuspäivien lisäksi Ahvenanmaan omalla sini-kelta-punaisella maakuntalipulla maaliskuun 30. päivänä, demilitarisoinnin ja neutralisoinnin päivänä, huhtikuun viimeisenä sunnuntaina, Ahvenanmaan lipun päivänä ja kesäkuun 9. päivänä, Ahvenanmaan itsehallintopäivänä. Lippua käytetään Ahvenanmaalla Suomen lipun asemasta tai sen rinnalla. Emämaan alueella toimivien ahvenanmaalaisyritysten on kuitenkin suositeltavaa liputtaa yksinomaan Suomen lipulla virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä.
Sisäasiainministeriö suosittelee usein tiedotusvälineiden kautta valtion virastojen ja laitosten sekä yksityisten kansalaisten yleistä liputtamista, kun vieraan vallan päämies vierailee maassamme virallisen ohjelman puitteissa.
Myös muina kuin virallisina, vakiintuneina tai sisäasiainministeriön suosittelemina liputuspäivinä saa kansallislipullamme liputtaa. Lippu ja lippusalko ovat liputtamista varten! Esimerkiksi perhejuhlien yhteyteen liputtaminen sopii mainiosti. Ja jos kesämökille saapuu vieraisille hyviä ystäviä, mikä onkaan komeampi tervetuliaistoivotus kuin salossa hulmuava siniristilippu?
Niin ikään yritykset ja yhdistykset saavat juhlistaa Suomen lipulla vuosipäiviään tai tilaisuuksiaan oman lippunsa ohella. Virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä on tosin suositeltavaa, että yritykset ja yhteisöt liputtavat ainoastaan kansallislipulla. On hyvä tietää, että Suomessa saa Suomen lipulla liputtaa aina kun siihen on aihetta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tarkoittaa ? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu