Tarjoustalon muutettua nykyiseen tilaansa, on myös palvelu mennyt heikommaksi.
Tarjoustuotteita on tosi vähän ja nekin mitkä ovat jäävät työssäkäyvänä saavuttamattomiin. Jos menet klo 16 aikoihin kauppaan, niin kaikki tarjoustuotteet ovat lopussa. Mitä se siis kertoo kyseisestä kaupasta ? Joko tilauksista vastaava ihminen ei ole aikansa tasalla tai sitten puuttuu käytännön kokemus asioista totaalisesti. Mutta eihän siellä taida alkuperäisiä suomalaisia olla edes töissä.
Ihmettelen miten esim. Tikkurilan Tarjoustalo toimii paljon paremmin. Henkilökuntaa on enemmän, eikä tarvitse juosta koko aikaa etsimässä myyjää, niinkuin Myyrmäessä pitää. Vaan ehkäpä vuokra on liian kallista, jottei voi palkata henkilökuntaa enempää. Ja viro/venäläisille ei ilm. tarvitse maksaa samaa kuin suomalaisille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Henkilökunta siellä on ihan perberistä, mutta muuten paljon parempi. Siistimpi, tilavampi ja yleisesti valikoima parempi. Alkoholista plussaa.
No mene petikon tarjoustaloon, siellä on sentään isot tilat ja paljon tavaraa. Kerran kävin myrtsin vastaavan kattomassa ja toiste ei ole tullu käytyä.