Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mahtavaa!

Yhteystietojen julkaiseminen katsotaan tulevaisuudessa paritukseksi
Seksi-ilmoittelu loppuu lehdissä ja televisiossa

Valtioneuvosto vahvistanee tänään eduskunnan päätöksen lakiuudistuksesta, joka käytännössä kieltää seksi-ilmoitukset joukkoviestimissä.

Tässä jutussa myös:
Internetiä vaikeampi valvoa
Parannusta tapahtunut

(KUVANKÄSITTELY ILTALEHTI)
Elokuun alussa voimaan tuleva uudistus koskee parituslakia, jonka mukaan yhteystietojen julkaiseminen seksi-ilmoituksien yhteydessä on rangaistava teko.

Tällä hetkellä seksin ostaminen ja myyminen on Suomen lain mukaan sallittua. Kiellettyä on seksin ostaminen ja myyminen julkisella paikalla, seksin ostaminen alaikäiseltä sekä paritus.

- Elokuun alusta alkaen pidetään lain mukaan parituksena myös sitä, jos joku yhteystietoja välittämällä markkinoi prostituutiota, kertoo lainsäädäntöneuvos Jukka Lindstedt oikeusministeriöstä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joukkoviestintäväline voi joutua syytteeseen parituksesta, jos se julkaisee yhteystietoja seksi-ilmoitusten yhteydessä.

- Eduskunta korosti päätöksessään sitä, että ilmoittamisen täytyy tässä tilanteessa olla päämäärätietoista, suunnitelmallista ja tavoitteellista.

- Vaikea sanoa, miten käytännössä pystytään toteamaan, onko ilmoitus olennaisesti edistänyt prostituutiotoimintaa, Lindstedt jatkaa.

Internetiä vaikeampi valvoa
Lakiuudistus koskee kaikkea tiedonvälitystä ja mainontaa. Näin ollen seksi-ilmoituksia yhteystietoineen ei tulisi enää esiintyä esimerkiksi lehtien, tekstitelevision tai internetin senssipalstoilla.

Ensisijaisesti poliisiviranomaiset valvovat uuden lakiuudistuksen toteutumista. Ilmoitukset on suhteellisen helppo huomata lehtien tai tekstitelevision seuranhakusivuilta, mutta netti-ilmoittelu on huomattavasti ongelmallisempaa. Internet on Lindstedtin mukaan tällä hetkellä suurin kanava kyseisille ilmoituksille.

- Jos joku hakee päiväkahviseuraa yhteystietoineen omilla kotisivuillaan, siitä ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Asia on toinen, jos joku toinen hyötyy paritusmielestä tästä ilmoituksesta, Lindstedt sanoo.

Parannusta tapahtunut
Tutkija Mari-Elina Laukkanen on vuonna 2000 ilmestyneessä selvityksessä kartoittanut seksi-ilmoituksia suomalaisessa päivälehdistössä. Hänen mukaansa monet lehdet ovat lähivuosien aikana tiukentaneet julkaistavien ilmoitusten linjaa.

- Vielä 90-luvun lopussa lehtien seksi-ilmoitukset olivat todella törkeitä ja viittasivat esimerkiksi nuoriin tyttöihin tai raiskaukseen. Vuoden 2001 jälkeen tilanne on hieman parantunut, kertoo Laukkanen.

Hänen mukaansa kyseinen lakiuudistus on erittäin tervetullut.

- Ainakin Ruotsissa käytännöt ovat muuttuneet radikaalisti, kun seksin ostaminen kiellettiin. Tämä viittaisi siihen, että rajoitteilla on merkitystä, Laukkanen kommentoi.

MARI HAAVISTO
[email protected]
-------------------------------------------------

Iltalehti, nettiversio 7.7.2004
111041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Huorat kuriin!

Äänestä

Lehdet lopettivat päiväkahvi-ilmoitusten julkaisun jo pari vuotta sitten. Nykytilanne ei siis muutu.

TekstiTV:ssä ei ole kuin pari-kolme ilmoitusta kerrallaan, eli homma on merkityksetöntä. Nykytilanne ei merkittävästi muutu.

Suomen lait koskevat vain suomalaisia internet-palvelimia. Suuri osa alan internet-palvelusta on jo nyt ulkomaisilla palvelimilla ja loputkin siirtyvät sinne uuden lain myötä. Nykytilanne ei palvelun käyttäjän kannalta muutu miksikään.

Paljon on tehty viranomaistyötä veronmaksajien rahoilla, On istuttu kokouksissa ja printattu rekkakuorma paperia. Sillä saatiin aikaan merkityksetön laki joka on kaikilta osin helposti kierrettävissä.

Äänestä
  • voidaan muuttaa jatkossa tarvittaessa niin usein ja sellaiseksi, että huorat saadaan Suomen maassa kuriin.

    Hyvä niin!

    Äänestä

  • Tyytyväinen mies kirjoitti:

    voidaan muuttaa jatkossa tarvittaessa niin usein ja sellaiseksi, että huorat saadaan Suomen maassa kuriin.

    Hyvä niin!

    Mistähän oikein olet tyytyväinen?
    Kyllä sinulla on jotain vikaa päässä/järjessä
    eihän kukaan voi noin typerä olla, kun tyytyväinen.
    Kyllä tati hyvä sitä naimista jostain aina joskus löytyä.
    Oletko Täti tyytyväinen ollut jo kauankin ilman naimista?

    Äänestä

  • Mees kirjoitti:

    jätit aivot narikkaan ja aloit ajatella palleillasi.

    Normaali mies ei tajua tuollaista puupäätä.

    Äänestä

  • Tyytyväinen kirjoitti:

    jätit aivot narikkaan ja aloit ajatella palleillasi.

    Normaali mies ei tajua tuollaista puupäätä.

    päänsärky meni ohi?

    Äänestä

luulettekos, ettei tähän ole ratkaisua jo valmiina? katsokaas, kun ne internetsivut, joilla nykyään ilmoitukset sjaitsevat siirtävät toimintansa ulkomaille, missä ilmoittelu sallitaan, on toiminta laillista. meillä suomalaisilla saa edelleen olla ilmoituksia niillä sivuilla!

Äänestä
  • Miten tuollainen teoretikko jaksaa?Nurinkurista,seksin myyjää pitää rangaista eikä ostajaa joka vietellään ja huokutellaan seksiin ja vielä nyletään rahaa surkeata touhusta.

    Äänestä

  • Annukka kirjoitti:

    Miten tuollainen teoretikko jaksaa?Nurinkurista,seksin myyjää pitää rangaista eikä ostajaa joka vietellään ja huokutellaan seksiin ja vielä nyletään rahaa surkeata touhusta.

    meitä vaikea ole vietellä.Vaikkei se nyt sinulta onnistuisikaan.

    Äänestä

  • Annukka kirjoitti:

    Miten tuollainen teoretikko jaksaa?Nurinkurista,seksin myyjää pitää rangaista eikä ostajaa joka vietellään ja huokutellaan seksiin ja vielä nyletään rahaa surkeata touhusta.

    kullakin. kerroin vain asian kääntöpuolen ja totesin, ettei se käytännössä muuta mitään.

    Äänestä

laitan/panen itse nettiin oman saittini tai yhteystietoni siten, että hakukone sen löytää, niin lainlaatija = TIUKKAPIPO nuolee näppejään. Joku muu taas nuolee mun k...ia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lukija kirjoitti:

Yhteystietojen julkaiseminen katsotaan tulevaisuudessa paritukseksi
Seksi-ilmoittelu loppuu lehdissä ja televisiossa

Valtioneuvosto vahvistanee tänään eduskunnan päätöksen lakiuudistuksesta, joka käytännössä kieltää seksi-ilmoitukset joukkoviestimissä.

Tässä jutussa myös:
Internetiä vaikeampi valvoa
Parannusta tapahtunut

(KUVANKÄSITTELY ILTALEHTI)
Elokuun alussa voimaan tuleva uudistus koskee parituslakia, jonka mukaan yhteystietojen julkaiseminen seksi-ilmoituksien yhteydessä on rangaistava teko.

Tällä hetkellä seksin ostaminen ja myyminen on Suomen lain mukaan sallittua. Kiellettyä on seksin ostaminen ja myyminen julkisella paikalla, seksin ostaminen alaikäiseltä sekä paritus.

- Elokuun alusta alkaen pidetään lain mukaan parituksena myös sitä, jos joku yhteystietoja välittämällä markkinoi prostituutiota, kertoo lainsäädäntöneuvos Jukka Lindstedt oikeusministeriöstä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joukkoviestintäväline voi joutua syytteeseen parituksesta, jos se julkaisee yhteystietoja seksi-ilmoitusten yhteydessä.

- Eduskunta korosti päätöksessään sitä, että ilmoittamisen täytyy tässä tilanteessa olla päämäärätietoista, suunnitelmallista ja tavoitteellista.

- Vaikea sanoa, miten käytännössä pystytään toteamaan, onko ilmoitus olennaisesti edistänyt prostituutiotoimintaa, Lindstedt jatkaa.

Internetiä vaikeampi valvoa
Lakiuudistus koskee kaikkea tiedonvälitystä ja mainontaa. Näin ollen seksi-ilmoituksia yhteystietoineen ei tulisi enää esiintyä esimerkiksi lehtien, tekstitelevision tai internetin senssipalstoilla.

Ensisijaisesti poliisiviranomaiset valvovat uuden lakiuudistuksen toteutumista. Ilmoitukset on suhteellisen helppo huomata lehtien tai tekstitelevision seuranhakusivuilta, mutta netti-ilmoittelu on huomattavasti ongelmallisempaa. Internet on Lindstedtin mukaan tällä hetkellä suurin kanava kyseisille ilmoituksille.

- Jos joku hakee päiväkahviseuraa yhteystietoineen omilla kotisivuillaan, siitä ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Asia on toinen, jos joku toinen hyötyy paritusmielestä tästä ilmoituksesta, Lindstedt sanoo.

Parannusta tapahtunut
Tutkija Mari-Elina Laukkanen on vuonna 2000 ilmestyneessä selvityksessä kartoittanut seksi-ilmoituksia suomalaisessa päivälehdistössä. Hänen mukaansa monet lehdet ovat lähivuosien aikana tiukentaneet julkaistavien ilmoitusten linjaa.

- Vielä 90-luvun lopussa lehtien seksi-ilmoitukset olivat todella törkeitä ja viittasivat esimerkiksi nuoriin tyttöihin tai raiskaukseen. Vuoden 2001 jälkeen tilanne on hieman parantunut, kertoo Laukkanen.

Hänen mukaansa kyseinen lakiuudistus on erittäin tervetullut.

- Ainakin Ruotsissa käytännöt ovat muuttuneet radikaalisti, kun seksin ostaminen kiellettiin. Tämä viittaisi siihen, että rajoitteilla on merkitystä, Laukkanen kommentoi.

MARI HAAVISTO
[email protected]
-------------------------------------------------

Iltalehti, nettiversio 7.7.2004

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu