VAROITUS! Kalasteluviestejä liikkeellä!

Älä klikkaa!

4

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väärällä palstalla.
    • Rahaa tarjolla!

      Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.

      Käärmeenpäät, joita kutsutaan myös nimellä "kala helvetistä" voivat kasvaa jopa metrin pituisiksi ja painaa toistakymmentä kiloa. Ne voivat elää vähähappisessa vedessä ja selvitä kuivalla maalla jopa yli vuorokauden. Käärmeenpäiden tiedetään myös siirtyneen maata pitkin lammikosta toiseen.

      Käärmeenpäät elävät makeissa vesissä Aasiassa ja Afrikassa. Niitä on kuitenkin levinnyt Yhdysvaltoihin ihmisten myötä. Jotkut ostavat niitä akvaariokaloiksi ja päästävät vapauteen, kun kala ei miellytäkään.

      Ikäviä käärmeenpäistä tekee se, että ne ovat erittäin aggressiivisia eikä niille löydy Amerikasta luontaisia vihollisia. Muniaan puolustaneiden käärmeenpäiden tiedetään jopa tappaneen ihmisiä. Käärmeenpäiden pelätään valtaavan muiden kalojen lisääntymispaikat ja syrjäyttävän ne lopulta. Ne myös tappavat aggressiivisuutensa vuoksi runsaasti muuta eläimistö.

      - Emme halua käärmeenpäitä vesiimme, Marylandin luonnonvaraviraston (DNR) johtaja Don Cosden sanoo.

      DNR onkin käynnistänyt kampanjan, jossa kalastajat saavat 200 dollarin (noin 150 euron) suuruisen lahjakortin kalastusliikkeeseen jokaisesta tappamastaan käärmeenpäästä.

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012040915427257_ul.shtml

    • OK122

      Älä narraa!!

      • Rahaa tarjolla!

        Narrasin JO!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      92
      3965
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3317
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      125
      2617
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      212
      1994
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1784
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      84
      1741
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      96
      1701
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1539
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1301
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1202
    Aihe