RIP

Tätä nyt on tietysti kuolevan puolueen sivuille
turha kirjoittaa, mutta jääpä kerrotun asian
kannattajien puolueen hautakiveen muistokirjoitus.

Kun yritysjohtajille aletaan maksaa suhteessa samaa palkkaa kuin halpatyövoimamaiden duunareille EI SE ULKOMAILLA TEETTÄMINEN YHTÄKKIÄ NIIN EDULLISTA ENÄÄ OLEKAAN! Tämä on fakta.

Jatkuva Suomen "korkean" palkkatason valittaminen
on toisaalta totta, mutta nyt halvalla teetettyjen
kamojen ylijäämä valuu osinkoina ulkomaille ja
miljonäärien taskuihin.

Lisäksi Kiinassa (lähes kaikki tavara jo Kiinalaista) tehdyt tuotteet ovat pääsääntöisesti
paskoja, käytä sen minkä kestää ja heitä hevokkoon, onkos nyt sitten ympäristöasiat otettu
huomioon kun tehdään vaan kertakäyttöpaskaa?
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heipä hei Hanoi
Taisit kirjoittaa väärän puolueen sivuille. Nämä ovat kokoomuksen sivut, joka ei suinkaan ole kuoleva puolue, päinvastoin. Mitä puoluetta tarkoititkaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanoi kirjoitti:

Tätä nyt on tietysti kuolevan puolueen sivuille
turha kirjoittaa, mutta jääpä kerrotun asian
kannattajien puolueen hautakiveen muistokirjoitus.

Kun yritysjohtajille aletaan maksaa suhteessa samaa palkkaa kuin halpatyövoimamaiden duunareille EI SE ULKOMAILLA TEETTÄMINEN YHTÄKKIÄ NIIN EDULLISTA ENÄÄ OLEKAAN! Tämä on fakta.

Jatkuva Suomen "korkean" palkkatason valittaminen
on toisaalta totta, mutta nyt halvalla teetettyjen
kamojen ylijäämä valuu osinkoina ulkomaille ja
miljonäärien taskuihin.

Lisäksi Kiinassa (lähes kaikki tavara jo Kiinalaista) tehdyt tuotteet ovat pääsääntöisesti
paskoja, käytä sen minkä kestää ja heitä hevokkoon, onkos nyt sitten ympäristöasiat otettu
huomioon kun tehdään vaan kertakäyttöpaskaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu