Asuntoa ei kannata ostaa koska niiden hinnat romahtavat. Uutta autoa ei kannata ostaa koska autovero poistuu minä hetkenä hyvänsä, tämäkin on varma tieto. Kumpi tapahtuu ennemmin, autoveron poisto vai asuntojen hintojen romahdus?
Rommaus vai autoveron poisto, kumpi aikaisemmin?
Mitä veikkaat
1188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kumpikaan ei tapahdu ennenkuin Suomi on voittanut MM-kultaa fudiksessa.
Autovero poistuu 5-10 vuoden kuluttua mutta asuntojen hinnat romahtavat ensi vuonna.
Eli nyt joutuu odottamaan asunnon oston lisäksi auton ostoakin?
Ei autoa kannata ostaa mikäli se ei ole aivan välttämätön esim. työn takia. Surkein mahdollinen sijoitus. Ensvuonna asuntojen hinnat alkavat laskemaan, lama iskee täydellä teholla vaikka nyt kuvitellaan että nousu alkaa.
Auton ostamisen odottaminen kannattaa rahallisesti, vaikka autovero ei poistuisikaan. Auton arvo kun romahtaa aina (siis käytössä), etenkin uusien autojen. Joten odottelusta ei rahallisesti ole mitään haittaa. Eli, toisin kuin asunnoissa, mitään riskiä ei odottelussa oikeastaan ole. Toki uutta vastaavaa autoa voidaan muutaman vuoden päästä myydä muutaman tonnin kalliimmalla, mutta auton arvonalennus päihittää tuon kevyesti.
Tottakai auton arvo tippuu, tippuuhan käytetyn asunnonkin arvo verrattuna uuteen.
Asunto vain inflaation vaikutuksesta tuppaa nostamaan euromääräistä hintaa, autothan on 15-20vuodessa ajettu täysin loppuun, romumetallia siis kun taas asuntoa remontoidaan ja pidetään kunnossa.
Se, että mitä järkeä on odottaa vuosikausia auton ostoa ettei arvo tipu on ehkä sitä tuhnulogiikkaa. Ainakin, jos autoa tarvitsee N Y T
Unohdit alkoholiveron! Se romahtaa minä hetkenä hyvänsä.
Nimimerkki/ DIPPIHÄRKÄ -79
Jakomäki 2h k parveke lähiobaari 1200€kk
Suomessa tapahtuu neljä asiaa yhtäaikaa:
1) Asuntojen hinnat rommaavat
2) Autovero poistuu
3) Perussuomalaisilla on koko vaalikauden raitis eduskuntaryhmä
4) Lainaus Laupiaalta: Suomi voittaa fudiksen MM- kultaa
Autoveroa ei ole mitään syytä poistaa, jokainen voi itse päättää paljonko autoveroa maksaa. Jos ostaa kalliiin auton maksaa paljon, halvan niin maksaa vähän. Asuntojen hinnat eivät tule romahtamaan, ehkä vähän laskemaan.
Korjaan ei ollutkaan laupiaan vaan varmintieto- nimimerkin tuo fudis, on kyllä vielä parempi vertaus kuin lumisateet helvetissä.
On vanha vertaus muuten.
Käytettiin joskus aikoinaan tällaisissa: " Ennen helvetti jäätyy tai suomi voittaa MM-fudiksen ennenkuin Euroviisut"
Mutta uskon mm-fudikseen enemmän kuin romahdukseen -50% tai enemmän.
Saiskohan veikkaukselta kertoimia näille?