Voi että minua ottaa päähän tämä joka keväinen koiran kakka taisto. Koiravihaa levitetään ja kakoista jaksetaan urputtaa. Joo- ei ole kiva kun kakkaa on joka puolella, mutta mielestäni kaupungin tulisi tulla hieman koiran ulkoiluttajia vastaan:
ASENTAKAA ROSKAPÖNTTÖJÄ JOIHIN KAKKAPUSSIT VOI HEITTÄÄ!! -siinä ratkaisu!
Suoraan sanottuna en enää jaksa kerätä kakkoja ellen tiedä että roskis on lähellä. Olen laittanut kaupungille sähköpostia ja pyynnön että roskapönttöjä voisi asentaa kävelyteiden varsille -ei vastausta. Kyse ei siis ole siitä, etten jaksaisi kuljettaa pussia mukanani kilometriä. Saatan käydä 5km lenkin jonka varrella ei ole yhtäkään roskista! Ja mihinkäs pussiin kerätyt kakat joutuvat -ojan pohjalle. Eikä ole mielestäni kovin fiksua heittää muovipusseja luontoon -kakka sentään maatuu.
Mutta näin. Tarvitsi hieman purkaa tuntoja tämän aamuisen lenkin takia, taas sai pusseja kuskata mukanaan monta monta kilometriä kun tien varrella olleeseen omakotitalon roskikseenkaan niitä ei saanut heittää. (Vihainen huuto tuli kuistilta -etkai sä niitä pas*** meidän roskikseen heitä!).
ASENTAKAA ROSKAPÖNTTÖJÄ JOIHIN KAKKAPUSSIT VOI HEITTÄÄ!! -siinä ratkaisu!
Suoraan sanottuna en enää jaksa kerätä kakkoja ellen tiedä että roskis on lähellä. Olen laittanut kaupungille sähköpostia ja pyynnön että roskapönttöjä voisi asentaa kävelyteiden varsille -ei vastausta. Kyse ei siis ole siitä, etten jaksaisi kuljettaa pussia mukanani kilometriä. Saatan käydä 5km lenkin jonka varrella ei ole yhtäkään roskista! Ja mihinkäs pussiin kerätyt kakat joutuvat -ojan pohjalle. Eikä ole mielestäni kovin fiksua heittää muovipusseja luontoon -kakka sentään maatuu.
Mutta näin. Tarvitsi hieman purkaa tuntoja tämän aamuisen lenkin takia, taas sai pusseja kuskata mukanaan monta monta kilometriä kun tien varrella olleeseen omakotitalon roskikseenkaan niitä ei saanut heittää. (Vihainen huuto tuli kuistilta -etkai sä niitä pas*** meidän roskikseen heitä!).
Vastaukset 49
Vanhimmat
ymmärrän tuskasi. Pahimpia ovat omakotialueet, niillä ei ole yleistä roskista missään ja mammat kuikuilee kukkaruukkujensa seasta että aiotkos laittaa sen mun roskiini. Ja auta armias mikä kiljaisu siitä seuraa JOS niin yrität tehdä...
Harmi juttu!
Jos te ette vaan näe niitä roskiksia? Valitkaa toinen reitti. Meidän kaupungissamme on roskista roskiksen vieressä, mutta pask*t on kuitenkin jalkakäytävillä.
asuva eri kaupungissa, (ja sen kaupungin asukkaat ovat sokeita)? Meidän kaupungissa ei auta toisen reitin valinta. Sielläkään kun ei ole roskiksia.
Itse en ole kerännyt kertaakaan, eipä nuo kyllä ole jalkakäytäville tehneetkään vaan aina ojaan siihen viereen.
En kerää minäkään, en nyt enkä vastaisuudessakaan. Missähän ne koirankakat muuten nyt ovat, ovatkohan ihan ensimmäisten sateiden tullessa liuenneet maaperään?
Ihmiset heittää muoviroskaa maahan eikä kukaan valita siitä. Koirankakka sentään maatuu suht nopeasti...en ymmärrä ihmisten logiikkaa
Heh...Ihan naurattaa näitten keskustelujen nimet: Koiranpaska-keskustelut....Päivitellään joka puolella lojuvia "luomuksia"...:D Siis onhan ne inhottavia ja kyllä vois koiranomistajat miettiä, minne antaa koiransa kakata, mutta minkäs teet, jos ne ei niin tee? Ei niitä muita ihmisiä voi millään tahdonvoimallakaan estää jaskattamasta koiraa sopimattomaan paikkaan eikä hallita....Sanoa tietenkin voi ja varmaan YRITTÄÄ pakottaa omistajan siivoomaan ne paskat pois, jos koira tekee pahaan paikkaan, mutta siinä kaikki ja tuskin kuka tahansa rupeis pakottamaan jotakuta siivoomaan koiran jäännökset....;D
Vaikka eipä siitä haittaakaan ole, päinvastoin. Ite en aina ota pussia mukaan, mutta enpä kyllä anna oman koirani paskantaakaan kaikkialle. Vien sen yleensä tien reunaan, jossa kasvaa pusikkoa, sinne saa kyllä tehhä...
En tajua miksi jotkut jaksavat kitistä koiranpaskoista kun meillä on lenkkipolut ja muut tienvarret täynnä tyhjiä sipsipusseja, karkkipusseja, pizzojen muovipakkauksia, energiajuomatölkkejä, tupakka-askeja, mehutölkkejä, olut töllkejä, viinapulloja (onneksi ehjiä) sekä lukuisia rikottuja kaljapulloja johon pyöräilijät puhkovat näppärästi renkaansa ja eläimet rikkovat jalkansa.
Vielä joku viittiikin valittaa koiranpaskoista jotka sentäs maatuu ja liukenee pois näkyviltä sateessa aika äkkiä.
slummissa asut? Hyvin vähän missään muuta jätettä näkynyt kuin rakin p-skaa. Jonkun tapahtuman jälkeen voi hetkellisesti olla, mutta nekin siivotaan pian pois.
Minkä takia aloittaja ei osta maatuvia koirankakkapusseja??Kyllähän ne maatuu & voi heittää ojanpohjalle,jos ei ole roskista lähettyvillä.Ne maatuvat koirankakkapussit tuskin maksavat sen enempää kuin normitkaan
Ei ne maatuvat pussit niin helposti maadukkaan kuin luulet. Jätehuoltolaitoksella on sanottu, että oli pussi maatuva tai ei, yhtä lailla se aiheuttaa ongelmaa.
Se mikä tässä mielestäni on outoa, nimittäin että tämä ongelma on nimenomaan keväällä. Minun koirani ainakin ulostaa ihan yhtä paljon aina, olipa vuodenaika mikä hyvänsä.
tässäpä pari esimerkkiä bio-hajoavista pusseista ja "maatuvista"-koiran kakka pusseista:
"Kompostointilaitosten prosessit eivät kestä tarpeeksi pitkään, jotta biojätepussit ehtisivät maatua. Kompostointilaitoksissa biojätepussit noukitaan materiaalin seasta samalla kuin muutkin muovipussit ja epäpuhtaudet. "
http://olotila.yle.fi/koti/kulutus/viisi-vaittamaa-jatteista
"Koiran kakkapussi maatuva - hävitetään sekajätteen mukana (maatuu n. 2-4 vuodessa), ei biojätteeseen eikä kompostiin"
http://www.elaintarvikekauppa.fi/product/378/koiran-kakkapussi-maatuva-koot-sl
Jeps! Eikun koiran kakkaa pakkaamaan "bio-hajoaviin" pusseihin ja jättämään ojan pohjalle! Koiran kakka maatuu todella nopeaa ilman pussia, mutta pussin kera alkaa mätänemään ja löyhkäämään. Pussin maatuminen kestää useita vuosia!
Tämän takia 2 koiran omistaja, en osta maatuvia koiran kakka pusseja ja heitä niitä ojan pohjalle: NE EIVÄT MAADU !
Anna vaan tehdä ojaan tai muualle syrjemmälle tieltä, jos joku ilkeää valittaa siitä niin saa katsoa peiliin haittaako ne kun niitä ei edes näe sieltä. Se vaan pitää saada valittaa aina jostain.
Niin, enpä oo nähny keidenkään näiden valittavien ihmisten rymyävän siellä ojanpohjilla, että ketäköhän ne koirankakat siellä sitten haittaavat. Penskojakaan ei tarvitse päästää ojanpohjia penkomaan, siellä on niin paljon sitä ihmisten heittelemää saastaa.
Mua ei pienet koiranpaskat lenkillä haittaa, kun ne on yleensä vielä sielä ojan puolella. Kaupungeissa ei varmaan tätä ongelmaa tuu vastaan, mutta täällä maalla mua enemmänkin harmittaa keskellä tietä olevat hevosten jätökset.
suunnittelet keskellä tietä kävelemällä? Hevosen kakkarat ei edes haise juurikaan ja ovat kiinteää.
Aivan sairastahan tuo touhu on että kakat jätetään keräämättä.
Puistot, jalkakäytävät, nurmikot, kaikki täynnä koiranpaskaa. Lenkki-ilo menee täysin siinä kun nyt joudun koko ajan vahtaamaan omiin jalkoihini, ja myös koiran "jalkoihin", ettemme kumpikaan astu paskaan. Järkyttävän näköisiä ruskeita "kukkasia" joka paikassa.
Mitä vajakkeja nämä ovat jotka jättävät koiransa kakat keräämättä? En haluaisi nähdä tällaisen ihmisen kotia, luultavasti ovat nekin hirveän näköisiä ja hajuisia paskaläjiä, sopisi hyvin kokonaiskuvaan!
Itse olen aina kerännyt koirani kakat ja niin tulen tekemään jatkossakin. Se on minulle aivan itsestäänselvyys.
Siankakkaa levitellään para-aikaa pelloille nyt, se on hemmetin paha haju taajamilla, paljon aromikkaampi ja kitkerämpi haju kuin koirankakat, kumma kun ei tästä keskustella.
Meillä on omakotitalo ja koiramme on kova kakkimaan pihalla, olemme tottuneet siihen, se on elämäntapa.
haisee vain muutaman päivän, eikä sinne pellolle tarvitse mennä kävelemään.
Koirankakka haisee paljon vähemmän kuin siankakka ja kärpäsiä on pilvinpein sikalan lähettyvilllä, inhottavia ötököitä :(.
Siankakka on ainainen hajuriesa keväällä ja syksyllä, kestää monta viikkoa.
Siankakka on luonnollista sikaloissa. Kaupungin puistot eivät ole sikaloita, eikä siankakka muutenkaan liity mitenkään siihen, että kaupungeissa jätetään kakat keräämättä ja sitten niitä paskoja on joka paikka täynnä.
Ei se että te teidän omakotitalon pihalla olette tottuneet koirankakkaan ole mikään argumentti, jolla on järkevää osallistua tähän keskusteluun.
Oletko koskaan käynyt sikalan lähettyvillä? luultavasti et, ainakin Alastarolla haisee sikalan levittämät ulosteet pelloille keskustaan asti haju.
Minusta keskustelu koirankakasta on mennyt äärimmilleen koiranvihaajien eduksi. Jos koira kakkaa nurmikkoon mikäs siinä, hyvä että se lannoittaa. Mielestäni on oikeutettua keskustella jos kakkaa kävelytielle, mielestäni koirat vaistomaisesti kakkaa johonku muualle kuin kävelytielle jos ei, vika on koiran omistajissa. Minusta on naurettavaa jos laitetaan koiran kakkkakopit puistoon ja kävelytien varrelle missä taloja ei ole 50 metrin säteellä jossain omakoti alueella.
Siksi otin siankakka puheeksi, suurimmaksi osaa keskustelussa on koiranvihaajat.
Siedän sikalan hajua pakko se on myös koirien kakoista
Pahinta on kanankakka, jota ihmiset levittelevät puutarhoihinsa keväällä, ihan hirvee haju, joka tunkeutuu sisälle saakka....yks kakkaa, kaks kakkaa, muuta sitten ei tarvitakaan, kun elämä on pilalla...
Mitäs näistä kanan kakoista, koiran paskoista ja sian pökäleistä, mutta kun Nokialla levitellään tämän tästä ihan sitä itseänsä eli ihmisen....ja vielä ihan mukeihin asti.
Aiheesta löyty tällanen biisi youtubesta:)
http://youtu.be/ZCJZ0TK2uXQ
kiva jami hyvä musa
Tämä on räptonttu pallakselta
Voiko niin tehdä, että jos käyttää maatuvia koirankakkapusseja niin viskaa ne jonnekkin syvälle metsään maatumaan rauhassa. Monissa pusseissahan maatumisaika on 12-24kk. Eli voiko näin tehdä vai onko se väärin?
saa haudata, ei muuten.
Ottakaapas mallia näistä kunnon koiraihmisistä, jotka korkeasta profiilistaan huolimatta keräävät skeidat pois:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012032815385184_vi.shtml
Tuli mieleen, mahtaakohan Tuksu ja hengenheimolaiset alentua samaan?
Ottaa päähän kun joka kevät tulee roskia lumen alta, JÄRKYTTÄVÄ NÄKY!!!!!!!!!!!
KUMMA JUTTU EI VIITSITÄ HEITTÄÄ ROSKIKSEEN.
Mitä kannattaa tehdä jos vetää pitkää lenkkiä koiran kanssa? Joutuuko tuolla sit vaa kävelee paskapussi taskussa vai hautaako jengi just noita maatuvia mullan alle. Ite oon viskannu jonnekki kauas metsään noi maatuvat ku oon luullu aina et ne maatuu nopeesti, mut näköjää ne kandee haudata jos metsään jättää.
Roskiksia täällä meilläpäin ei ole ja toi taskussa kantaminen ei oo kovin houkutteleva ajatus....
laittaisit koiralle selkärepun ja laittaisit Turren itsensä kuskaamaan ympäristörikoksensa todistusaineiston kotiroskikseen hävitettäväksi?
Sitä samaa ympäristörikosta luulen sinunkin tekevän päivittäin, saisit siis hävetä. Ja kyllä on todella viisasta työntää niitä pusseja sekajätteeseen, niin kuin lajittelematonta jätettä ei muutenkin olisi.
Mä oon vaan noukkivinani, pikkusen kumarran ja heilautan pussukkaa, kun naapurin tätsyt pitää vahtivuoroa salusiinin takana....niitä on niin helppo jymäyttää. Riittää muuten yksi kirpparilta ostettu koirankakkapussukka 100 vuotta, tulee edulliseksi ja on ympäristöä säästävää, luonnonmukaista ajattelua.
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/101408-lihansyojakoiran-paska-ei-maadu-millaan
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/101408-lihansyojakoiran-paska-ei-maadu-millaan
"Turun puistoissa on nyt mahdoton kävellä niin, että kenkä ei uppoisi koirankakkaan. Läjiä löytyy puskien juurilta, orastavilta nurmikoilta ja hiekkateiltä. Röyhkeimmät koirankakattajat jättävät lemmikkinsä ulosteet jalkakäytäville ja naapuriomakotitalojen portinpieliin.
Koiran ruokavalio on tärkeä tekijä. Koira oppii hyvin kasvi- ja viljatuotteiden käyttäjäksi, jolloin kakka on rakenteeltaan pehmeää, melko hajutonta ja hajoaa helposti. Jos koiralle syötetään samaa lihaisaa sapuskaa kuin ihmisillekin, muuttuu koirankakka ihmiskakan kaltaiseksi. Se haisee rajulta."
Onneksi niihin astuu eniten rakit ja niiden omistajat itse.
miten se muuttaa tuon linkin.
www.turkulainen.fi/artikkeli/101408-lihansyojakoiran-paska-ei-maadu-millaan
sensuroi pas-ka sanan. Lehdessä saa olla otsikkona, mutta täällä ei.
" Koira oppii hyvin kasvi- ja viljatuotteiden käyttäjäksi, jolloin kakka on rakenteeltaan pehmeää, melko hajutonta ja hajoaa helposti. Jos koiralle syötetään samaa lihaisaa sapuskaa kuin ihmisillekin, muuttuu koirankakka ihmiskakan kaltaiseksi. Se haisee rajulta."
Eli olet siis ensimmäisenä maailmassa onnistunut kehittämään vegaanikoiran? Miltäs se tämän uutuusrodun kakka sitten oikein tuoksahtaa... Diorilta vai Chanelilta? Vai kenties perusrexonalta ryyditettynä aavistuksella myskin tuoksua?
Kyllä se on niin että perusmurrelle nimenomaan ei sovi kaninruoka, silloin kakasta tosiaan tulee kuin ihmisenkakkaa...nimenomaan ripulisellaista ja yhtä paskalle haiskahtavaakin.
Olen kuullut, että ennen vanhaa ihmisen kakkaa levitettiin pottupelloille lannoitteena, perunat kasvoivat hyvin :)
Portinpielipaskottajia en hyväksy, se menee kyllä jo yli hilseen, se on niiiin selvää ärsyttämistä kuin vain olla ja voi...en yhtään ihmettele, jos lööpeissä on vielä joku päivä "Koiraa kakattaessa kuula kalloon".
Aatella, miten hienoa kierrätystä.
En oo sillee kauheesti perehtyny tähän koirankakkakoostumukseen, joten en voi itseäni ihan aasiantuntijaksi tituleerata, mutta kyllä rapa roiskuu koirulilla ja se keltainen tahna ei lähe sen "hameesta" irti sitten millään...siis kana-aterian jälkeen.
Minä kehittäisin lisääntymiskyvyttömän koiran, tuo teksti on Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahdelta ilmeisesti.
Saurilta taas hyvä aloite: "Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri esitti viikolla, että koirankakoista sakottaminen siirtyisi kuntien vastuulle.
– Poliisi voi nyt siitä sakottaa. Käytännössä tätä ei kuitenkaan valvota, joten siitä ei seuraa mitään. Jos sakottaminen olisi kuntien valtuuksissa, niin se voisi olla samanlaista kuin nyt esimerkiksi pysäköintivirhemaksujen kanssa, Sauri kommentoi Iltasanomissa."
Koko artikkeli, viiva pois pas-ka sanasta, jos linkki toimisi.
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/101408-lihansyojakoiran-pas-ka-ei-maadu-millaan
todennäköisemmin, peruna kun istutettiin käsin. Ne sanomalehti palaset oli kyllä irvokkaita pellolla, kun ei ollut vielä vessapaperia.