Olen 27v yliopistossa opiskeleva mies. Opintoni ovat loppumassa ja olen ruvennut miettimään, että mitä tästä opiskeluajasta jäi käteen. Opinnot sinänsä ovat sujuneet ihan hyvin. Peruskoulussa minua kiusattiin jatkuvasti. Silloin minulla ei ollut yhtään kaveria. Lukiossa sain yhden kaverin ja yliopistossa olen saanut kaksi lisää eli pitäisi olla tyytyväinen, koska nyt minulla on sentään muutama kaveri, kun aikaisemmin ei ollut yhtään. Pari vuotta sitten löysin mukavan harrastusporukan jossa olen viihtynyt ja jossa on mukavia tyyppejä. Meillä on silloin tällöin treenien ulkopuolella yhteisiä illanviettoja. Yliopistoaikana ei ole kiusaamista ilmennyt, mutta kyllä olen kohdannut ihmisiä, jotka suhtautuvat minuun vastenmielisesti.
Olen umpikujassa
mmmmmmmmmmmmmm
9519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jatkuu
Vaikka minulla on sentään ne kolme kaveria ja mukava harrastusporukka, niin silti tunnen itseni jopa yksinäisemmäksi kuin aikaisemmin. Kahta kaveriani näen vaihtelevasti ja joskus saattaa mennä kuukausikin tai kaksi etten näe heitä. Joskus näen heitä taas useinkin. Haluaisin nähdä heitä useammin ja säännöllisemmin, mutta heilläkin on omat juttunsa ja kiireensä. Toisella on vaimo ja toinen asuu avoliitossa. Yhtä näistä kavereistani näen useammin n. pari kertaa viikossa, mutta olen tympääntynyt häneen. Kaveruutemme on väljähtynyt. Tämä kaveri on sellainen sohvaperuna, jota ei tunnu kiinnostavan mikään muu kuin tietokoneen ääressä istuminen, eikä hänen kanssaan voi jutella mistään, mistä kaverit nyt yleensä juttelevat. Hänellä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, hänellä ei ole empatiakykyä tai tilannetajua, eikä häntä kiinnosta tehdä yhtään mitään ellei ole ihan pakko. Hän on myös osoittautunut aikamoiseksi rasistiksi ja hän on ylipäätään tosi negatiivinen. Kun nykyään näemme häntä, niin me vain pelaamme pleikkarilla tai tietokoneella ja aika eikä tule juteltua juurikaan. Minua eivät tietokoneet hirveästi kiinnosta. Joskus on kiva pelata pleikkarilla tai tietokoneella, mutta ei sitä aina jaksa tai viitsi. Joskus voisi tehdä jotain muutakin. Välillä oikeastaan ihmettelen, että miksi minä ylipäätään olen vielä hänen kanssaan tekemisissä. Kaipa se on sitä, että kaipaan edes jotain seuraa ja hänestä on tullut sellainen paremman puutteessa kaveri. Jos näkisin näitä kahta muuta kaveria useammin tai minulla olisi enemmän kavereita, niin en todellakaan olisi näin paljoa tämän sohvaperunan kanssa tekemisissä.
Sitten on tämä harrastusporukka. Siellä on mukavia tyyppejä, mutta kenestäkään en ole ystävää saanut ja enkä ole sen kummemmin heihin tutustunut. Heidän kanssaan on hauskaa ja heidän seurassaan viihtyy. Joskus olen miettinyt, että illanviettoja ja yhteisiä juttuja saisi olla enemmänkin. Välillä niitä on useammin ja välillä harvemmin. Porukassa on tosi hyvä yhteishenki, mutta nämä ihmissuhteet ovat jääneet pinnallisiksi, eikä heistä ole saanut sellaisia kavereita, joidenka kanssa olisi muutenkin tekemisissä tai joille voisi soittaa, kun kaipaa seuraa. Loppujen lopuksi en kovin hyvin tunne näitä ihmisiä, eivätkä he tunne hyvin minua. He ovat harrastuskavereita ja heillä on oma paikkansa kapeassa ihmissuhdeverkostossani.
Kaikki on siis ainakin näennäisesti hyvin, eikä pitäisi olla mitään valittamisen aihetta. Silti on jotenkin tyhjä olo ja onnetonkin. Kaipaisin enemmän ystäviä tai lähinnä sitä, että olisi enemmän seuraa. Kaipaan seuraa ja vietän liikaa aikaa yksikseni. En haluaisi olla näin paljoa yksin kuin olen. Tosin yksinkin on välillä hyvä ja mukava olla. Tämäkin viikonloppuna menee yksin ollessa, eikä ole ketään, jonka kanssa voisi jutella tai tehdä jotain mukavaa. Tykkäisin puuhata kaikenlaista, mutta kun ei ole ketään kenen kanssa puuhata. Viikossa on useampi niitä päiviä, kun on vain yksikseen. Ei ole ketään, jolle voisi soittaa ja kukaan ei koskaan soita minulle. Näiden kavereidenikin kanssa minä olen se useimmiten se aktiivisempi osapuoli.
voi elämä tätä keskustelupalstaa. jatkoa vielä
Viimeaikoina en ole tutustunut uusiin ihmisiin. Ajattelin joskus, että opiskelupiireistä löytää väkisinkin itselleen ystäviä/kavereita, kun opiskelupiiriin kuitenkin kuuluu tuhansia opiskelijoita. Valitettavasti se ei ole näin. Opiskelupiireissä on hemmetin vaikeaa muodostaa ihmissuhteita. Olen siirtymässä työelämään, niin jotenkin on toivoton olo, että saisi uusia kavereita. Jos ei opiskelupiireissä onnistu, niin miten sitten työelämässä? Tuntuu, että kaikilla on jo oma kaveripiirinsä. Olen iloinen, reipas ja positiivinen luonne, enkä haluaisi katkeroitua ja tulla negatiiviseksi. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen tuntenut itseni apaattiseksi, ahdistuneeksi, kyyniseksi ja vähän masentuneeksi. Tuntuu siltä, että olen jatkuvasti huonolla tuulella. Mikään ei oikein kiinnosta ja välillä tuntuu, että päivät vaan kuluvat, eikä oikein mitään tule tehtyä. Välillä on tullut itkettyäkin. Kukaan ei esim. soita ja kysy, että mitä kuuluu, eikä ketään kiinnosta, että mitä olen puuhannut tai miten minulla menee. Kukaan ei kysy, että tehtäisiinkö jotain. Facebook:ssa minulla on n. 110 kaveria, joista useimmat ovat itse minut lisänneet. Kukaan ei siellä juttele minun kanssani tai lähetä viestiä. Jonkun kanssa joskus juttelen tai viestittelen, mutta nekin melkein järjestäen on minun aloitteestani. Tuntuu siltä, että kukaan ei välitä.
Harrastusporukasta sen verran vielä vähän, että harrastus lähti hyvin käyntiin ja pääsin ainakin näennäisesti hyvin mukaan porukkaan. Sielläkään ei kukaan ollut kiinnostunut tutustumaan minuun ja halukas kaverikseni. Olen ollut aktiivinen, reipas, iloinen ja positiivinen. Kukaan ei ole koskaan kuitenkaan missään seuran jutuissa tullut oma-aloitteisesti juttelemaan kanssani ja jos minä olen mennyt jonkun kanssa juttelemaan, niin keskustelu ei ole jatkunut, jos minä en sitä jatka. Saamani vastaukset ovat aina lyhyitä. Sama tapahtui ainejärjestössäni, josta lähdin pois, kun minut jätettiin porukan ulkopuolelle. Olen huomannut, että tässä harrastusporukassa tietyt tyypit tapailevat keskenään seuran juttujen ulkopuolella, mutta kukaan ei koskaan kysy minua mukaan. Minuun ei haluta tutustua, eikä kukaan halua olla kaverini, vaikka tekisin mitä. Olen ollut vastoinkäymisistä huolimatta reipas, aktiivinen ja sosiaalinen.
En jaksa tätä enää. Luulin, että yliopistossa olisi fiksumpaa porukkaa kuin koulussa, mutta olin väärässä. Ajattelin, että yliopistossa saan ystäviä ja kavereita ja tyttöystävänkin, mutta ei. Sama hyljeksiminen, jota esiintyi koulussa, jatkuu vieläkin. Olen lievästi vammainen, mikä ei häiritse millään tavoin sosiaalista kassakäymistä, urheilemistakin vain vähän. Vamma on lähinnä esteettinen. Kai tämä halveksiminen ja syrjintä tästä johtuu. Tunnen itseni masentuneeksi ja surulliseksi. Tyttöystävää kaipaisin jopa enemmän kuin uusia kavereita, mutta on tullut olo, että ulkonäöstä johtuen en tyttöystävää tule saamaan. Olen saanut tytöiltä tylyä kohtelua, kun olen yrittänyt lähestyä. En haluaisi luovuttaa, mutta välillä tekee mieli. En tiedä, että mistä saisi ystäviä, kavereita ja tyttöystävän. Monia juttuja olen kokeillut, mutta mikään ei tuota tulosta. Olen sosiaalinen, mutta porukassa olen vähän hiljainen. Jos olen kahdestaan jonkun kanssa, niin joskus on vaikea keksiä sanottavaa.
Ulkonäkö on esteenä tyttöystävän löytymiselle vain jos katselet kauniita tyttöjä, joille ei monikaan suomalainen mies kelpaa. Tyttöjäkin on monennäköisiä, myös vähemmän kauniita, joista pojat eivät ole kiinnnostuneita. Toivottavasti sinulla on silmää niille tytöille, joita muut pojat eivät huoli ja tytötkin hyljeksivät kaveripiireissä pinnallisten arvojensa vuoksi. Kaltaisiasi on paljon tytöissä ja pojissa.
Kyllähän ihminen on sosiaalinen ja kaipaa yhteyttä toisten kanssa. Kuitenkin ihmien voi olla ihan onnellinen yksinkin, kun on löytänyt itsensä ja kodin omassa kehossaan. Ilman sitä, jos ei ole yhteyttä omaan itseensä ja tunteisiinsa ihminen kokee orpoutta ja yksinäisyyttä porukoissa ja jopa parisuhteessa. Se yksinäsiyys ja orpous vain hiipii ennenpitkää sisimpään.
Olet nuori ja pian pääset työelämään. Kukapa sen tietää, vaikka se tyttökin sieltä vielä eteesi putkahtaa. Ei mikään ulkoinen piirre estä ihastumista. Se aika ei vain ole vielä tullut.
Elämä voi ihan oikeastikin ylltäättää.
Apua löytyy
Seksiaddiktioon / itsetyydytysriippuvuuteen on olemassa monia apukeinoja. Netistä löytyy aika hyvin tietoa. Kannattaa ihan rohkeasti myöntää riippuvuus itselleen ja hakea ajoissa apua. Tsemppiä ja iloista loppukesää sinulle.
yhyy itse olen 28 vuotias mies ja minulla on vieläkin yliopisto hommia rästissä ainakin vuodeksi. Olisi pitänyt alkaa heti tosisaan opiskelemaan voi minua ressua
Näköjään täältä on turha odottaa mitään hyviä vastauksia ja neuvoja. Kokonaista yksi edes vähän kunnollinen vastaus.
Ymmärrän hyvin aloittajan huolia, sillä itselläni on osittain samanlainen tilanne.
Itselläni on tällä hetkellä 4 kaveria. Yksi on sellainen" kaveri", jotka ei myöskään vapaa-ajallaan tykkää tehdä muuta kuin olla kotona pelaamassa tietokone- ja konsolipelejä Hän ei edes osaa juuri muusta puhuakaan, kuin tietokoneista ja peleistä. Hänellä ei myöskään minun lisäksi ole paljon muita kavereita, kuin vain 3, eikä häntä oikein tunnu kiinnostavan hankkia lisää uusia kavereita. Hän on kyllä kerran sanonut harrastaneensa nuorempana tennistä, ja on meinanut aloittaa sen uudelleen, mutta eipä hän ole (ainakaan vielä) mitään aikaseksi saanut. Itse tykkään aina tutustua uusiin ihmisiin, käydä esim. baareissa tai laivaristeilyllä, mutta hänen kanssa se ei ole mahdollista, kun hän on työpäivän jölkeen vain kotona, pelaamassa, eikä käy juuri koskaan muualla, kuin kaupassa, ja joskus hänen kotoinsa lähellä kävelylenkillä. Hänellä on tosin aspergerin syndrooma, joten tiedä sitten onko se syynä siihen, että hän ei viihdy missään isossa kaveriporukassa, eikä häntä kiinnosta mitkään illanvietot.
Toinen kaveri (29v.) on taas sellainen erakko, joka asuu vieläkin vanhempiensa luona (hänelllä on tosin aikomus muuttaa kesällä omaan asuntoon), eikä hän siellä tee juuri muuta Youtube-videoita. Hänellä ei ole minun lisäksi juuri muita kavereita, joka mielestäni johtuu paljolti siitä, että hän ei ole järin seurallinen ihminen. Hänen perusilmeensä on melko totinen, ja melankolinen, varsinkin isossa porukassa (tai tuntemattomien seurassa) hän vain istuu hiljaa ja tuijottaa alaspäin melankolisen näköisenä. Hän myös haluaisi löytää naisystävän, mutta, hänen mahdollisuutensa ovat huonot, koska hän ei osaa ihmisiä lähestyä, eikä hänkään ole helposti lähestyttävä, johtuen hänen pasiivisuudestaan, ja melankolisesta perusilmeestään.
Aion hakea tänä vuonna yliopistoon. Toivon mukaan siellä onnistun saamaan uusia kavereita. Jos en pääse, mene avoimeen yliopistoon.
Tsemppiä.. Täällä kirjottelee 23-vuotias.. Viimeksi koulun ulkopuolella nähnyt jotain muita ku perheenjäseniä vuoden 2011 marraskuussa.. Hieman yksinäistä täälläkin tosiaan.. !! :(