Välillä saa lukea juttuja kun miehiä yleistetään
sikamaisiin pettäjien ryhmiin niin onko kaikki
miehet nyt kuitenkaan niitä ainaisia pettäjiä
jotka kerta toisensa jälkeen jättää ja pettää
naisen?
Minun mielipiteeni on ettei alkuunkaan kaikki
olla niitä jotka saa ja haluaa käyttäytyä
naisille sikamaisesti jne...
Itsekin tunnustan virheeni jonka tein ja oli
takuulla viimeinen virhe. En voi korjata
menneisyyttäni lapseni äitiä kohtaan vaikka
kuinkan haluaisin. Tein virheen ja lyön pääni
pantiksi että oli viimeinen virhe minun lyhyessä
elämässäni. Toista kertaa en halua moista surua
tuottaa kenellekään. Itsekään en moista oman
syyllisyyden tuskaa ja sen tuomaa surua halua
kantaa. Jätän kertomatta tekoni nyt mutta olin
silloin se "sikamainen luolamies" ensimmäisen ja
viimeisen kerran. Uskokoon ken tahtoo mutta minä
tiedän.
En voi laittaa asiaa minkään päihteen piikkiin
koska en käytä mitään. En juo oikeastaan
ollenkaan jollei sauna juomia lasketa, en polta
ja koskaan en tule hurjempiin aineisiin
sekaantumaan.
Nykyään elelen päivä kerrallaan ja yritän
etsiä sitä uutta oikeaa elämänkumppania ja
jostain syystä minä mieluummin seurustelisin Yh-
äidin kanssa kun sinkun. Jostain syystä sinkku
neito ei anna semmoista turvallisuuden tunnetta
että sitä jaksaisi alkaa pitkällä tähtäimellä
elämää rakentamaan sen varaan. Ja toiseksi
rakastan lapsia yli kaiken. Baareissa en käy
joten en sieltä myöskään luonnollisesti ketään
etsi. En oikein tiedä missä ihmeessä voin
siihen "oikeaan yh-äitiin" törmätä jollen missään
käy. Sitten kun vielä on luonto minun luonnetta
rakentaessaan on sinne mahdottoman Ujouden
tunkenut niin aina homma vaan hankaloituu.
Elämänkumppani lapsineen kelpaisi ehdottomasti
piristämään tätä synkkää yksinäistä elämääni
mutta kun vain tietäisi mistä ihmeestä sitä
lähtisi etsimään. Varmaahan on ettei se minun
ovikelloa soittamaankaan tule.
Joten kommenttia (positiivisesta ja
negatiivisesta) asiasta kuin asiasta otetaan
vastaan. Ikäni kerron vielä niin osaatte
jonkinlaisen kuvan minun "pienestä" maailmasta
rakentaa. Joten syntynyt olen vuonna -76.
Yh-Äitien kommentit ovat enemmän kun
tervetulleita. Kaikille aikaansa tuhlanneille
pyrin myöskin vastaamaan.
sikamaisiin pettäjien ryhmiin niin onko kaikki
miehet nyt kuitenkaan niitä ainaisia pettäjiä
jotka kerta toisensa jälkeen jättää ja pettää
naisen?
Minun mielipiteeni on ettei alkuunkaan kaikki
olla niitä jotka saa ja haluaa käyttäytyä
naisille sikamaisesti jne...
Itsekin tunnustan virheeni jonka tein ja oli
takuulla viimeinen virhe. En voi korjata
menneisyyttäni lapseni äitiä kohtaan vaikka
kuinkan haluaisin. Tein virheen ja lyön pääni
pantiksi että oli viimeinen virhe minun lyhyessä
elämässäni. Toista kertaa en halua moista surua
tuottaa kenellekään. Itsekään en moista oman
syyllisyyden tuskaa ja sen tuomaa surua halua
kantaa. Jätän kertomatta tekoni nyt mutta olin
silloin se "sikamainen luolamies" ensimmäisen ja
viimeisen kerran. Uskokoon ken tahtoo mutta minä
tiedän.
En voi laittaa asiaa minkään päihteen piikkiin
koska en käytä mitään. En juo oikeastaan
ollenkaan jollei sauna juomia lasketa, en polta
ja koskaan en tule hurjempiin aineisiin
sekaantumaan.
Nykyään elelen päivä kerrallaan ja yritän
etsiä sitä uutta oikeaa elämänkumppania ja
jostain syystä minä mieluummin seurustelisin Yh-
äidin kanssa kun sinkun. Jostain syystä sinkku
neito ei anna semmoista turvallisuuden tunnetta
että sitä jaksaisi alkaa pitkällä tähtäimellä
elämää rakentamaan sen varaan. Ja toiseksi
rakastan lapsia yli kaiken. Baareissa en käy
joten en sieltä myöskään luonnollisesti ketään
etsi. En oikein tiedä missä ihmeessä voin
siihen "oikeaan yh-äitiin" törmätä jollen missään
käy. Sitten kun vielä on luonto minun luonnetta
rakentaessaan on sinne mahdottoman Ujouden
tunkenut niin aina homma vaan hankaloituu.
Elämänkumppani lapsineen kelpaisi ehdottomasti
piristämään tätä synkkää yksinäistä elämääni
mutta kun vain tietäisi mistä ihmeestä sitä
lähtisi etsimään. Varmaahan on ettei se minun
ovikelloa soittamaankaan tule.
Joten kommenttia (positiivisesta ja
negatiivisesta) asiasta kuin asiasta otetaan
vastaan. Ikäni kerron vielä niin osaatte
jonkinlaisen kuvan minun "pienestä" maailmasta
rakentaa. Joten syntynyt olen vuonna -76.
Yh-Äitien kommentit ovat enemmän kun
tervetulleita. Kaikille aikaansa tuhlanneille
pyrin myöskin vastaamaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tämän tekstin olen lukenut aikaisemminkin, missä
palstalle se mahtoi silloin olla? Etkö saanut
siihen silloin kommentteja?
Eikä hyvältä näytä tälläkään kertaa.
Mutta ehkä ensi kerralla.
No voi harmi.
Se, että kommentteja ei tule johtuu varmaankin
siitä, että taisit sanoa asiasi tyhjentävästi. Ei
siihen oikein mitään voi kommentoida. Ei ainakaan
voi syyttää sinua ajattelun puutteesta; ei se
maailmasi silloin ole niinkään pieni, kun kerran
noin hyvin ajattelu toimii.
Ei sitä uutta kaveria varmaankaan niin vain
löydä. Joskus voi rauhassa pitää taukoa ja
keskittyä vaikka johonkin uuteen juttuun.
Mitenkäs olisi uusi harrastus tai opiskelu? Entäs
voitko aloittaa lapsesi kanssa jonkun yhteisen
harrastuksen? Muuta en voi neuvoa.
En ehdota sitä siinä mielessä, että sieltä
löytyisi uusi naisystävä vaan siksi, että tulee
muuta ajateltavaa ja ei tunnu niin kipeätä olla
hetken aikaa yksin. Se on ihan terveellistä. Sitä
konstia itse kokeilen.
Mutta tuo lapsen kanssa harrastaminen on vähän
epäsäännöllistä kun se minulla on aina sillon kun
vapaata sattuu olemaan. Epäsäännöllinen 3-
vuorotyö sen tekee.
Itsellenikin tuo uusi harrastus olisi ihan kova
sana ja olen uutta harrastusta miettinytkin mutta
on vaan jäänyt vielä toistaiseksi sille mietintä
asteelle. Ei ole löytynyt mitään kokeilemisen
arvoista. Jokin itsepuolustus laji kuulostaisi
kyllä ihan hyvältä vaan niissäkin jäisi aina
harjoituksia väliin tuon työn vuoksi. Lajin
pitäisi melkein olla jokin ihan yksilö laji.
Harmi kun tuo kesäkin loppuu niin samalla loppuu
tuo Rullaluistelu harrastukseni mutta saanpahan
taas kauan kaivatun kaukalopallon tilalle.
Ja tuo vastauksien tulva kun on näin mahtava niin
täytyy olla onnellinen että edes sinä vaivaudut
minulle kommentoimaan. Kiitokset siitä kuuluu
sinulle. On se vaan mukava kirjoitella edes
jonkin kanssa =)
miten olisi jos yrittäisit saada sen entisen
takaisin, vai onko sillä joku uusi? ainakin minä
jossain määrin haluaisin, jos siis minua
oltaisiin petetty, että mieheni yrittäisi
tavallaan "voittaa" minut takaisin.
mutta silloin tuli vastaus ettei se käy.
Tavallaan haluaisin hänet vieläkin takaisin mutta
olen sitä ajatusta yrittänyt haudata minkä olen
jaksanut. Ja olen onnistunutkin aika hyvin. Alkaa
ajatus olla jo aika syvällä.
Mutta aina sitä silti tulee miettimään mielessään
että entä jos sitä olisikin päässyt takaisin?
Miltä elämä sitten näyttäisi? Rakastin häntä
todella ja tulen aina jossain määrin rakastamaan
vaikka hän yrittää saada tavallaan minut
vihaamaan häntä.
Asioissa on niin monta puolta että en ole enää
jaksanut edes yrittää. Ilmoitin aikanaan että
olen täällä jos sattuu mieli muuttumaan, ei ole
kuulunut.
Harmi ettei hän ole niinkuin sinä... =)
Kiitos mielipiteestäsi.
-ei millään pahalla mutta niin kauan
kun "haikailet" entistäsi takaisin, sinun ei pidä
edes alkaa uuteen suhteeseen. Jos sä vain
entistäs rakastat sun pitää olla yksin jos sitä
et takasi saa. Kovaa tekstiä mutta kovempaa se
olis sille uudelle joka ehkä todella rakastus
suhun ja sä vaan haikailisit exää. Ja entäs jos
sitte ex piruuttaan ottaskii sut takasi,
juoksisitko häntä heiluen ja tää uusi jäisi
katkerana nuolee haavojaan kun ei tienny sun
todellisista tunteista. Että mietipä tarkkaan
ennenku alat suhdetta uuteen...Entiset pitää
totaalisesti unohtaa enneku alkaa uuteen ja jos
yli ei pääse niin ei muuta kuin yrittää vaan
kovemmin entistä takasi tai olla yksin ja
haikailla!
Olet ihan oikeassa, siihen sitä "väliaikaa"
tarvitaan.
Jaa, tuo oli kyllä ajattelemisen arvoinen
kommentti. Mutta on taivaan tosi ettei mua
takaisin oteta ja jos uuden suhteen saisin niin
on myös taivaan tosi etten lähtisi takaisin
vaikka sitten pyydettäisiin. Kuulostaa ehkä
teistä epäilyttävältä mutta näin se on. Miksi
sotkisin elämäni taas uudelleen jos kerran minuun
joku "uusi" rakastuisi ja tunne olisi vielä
molemmin puolinen? Miksi ihmeessä jättäisin hänet
ja aiheuttaisin saman surun itselleni ja tälle
uudelle kumppanille kun silloin aikanaan kun
erosin lapseni äidistä?
Varmaa on että saa vongata takaisin ihan rauhassa
mutta on tiukan ja pitkän harkinnan takana edes
että lähdenkö vaikka yksin olisinkin. Siinä
testaisin tosissani exäni halua ottaa edes
tosissaan takaisin. En minä sinne suinpäin "häntä
heiluen" menisi. Sen verran sekin on minulle
ns. "paskiainen" ollut kun asiallisesti yritin
aikoinani puhua että olisi kyllä kova syyni
syillä miksi hän minut takaisin haluaisi.
Mutta uutta suhdetta en edes hänen takiaan
rikkoisi. Sanokaa siihen sitten mitä sanotte,
minä tiedän.
Mutta kommentit olivat silti asiallisia ja
erittäin tervetulleita joten kiitos teille
molemmille.
Ja iloista syksyä =)
minä kerron sinulle nesin miksi minä pidän miehiä
sikoina.. olen 18 vuotias.. 4. kuulla raskaana
(en voisi edes harkita aborttia) ja yksin! mies
jätti kuultuaan vauvasta.. tulevaisuus pelottaa..
tuntuu kuin ei voisi luottaa yhteenkään mieheen
enää koskaan.. mitä jos se kuitenkin jättää?
no siinä minun legendani =)
jos niin hingut äitien seuraan niin mikä olisi
parempi paikka kuin hiekkalaatikko.. viet oman
lapsen hiekkikseen ja... *nauraa* luulisin että
jos ja kun tapaat tämän ns. Oikean niin kyllä se
ujous siitä häipyy.. koska on meitä jotka itse
puhua pulputtavat eivätkä odota muiden puhuvan..
*käkä*
lukea että on vielä tommosia miehiä olemassa.
Virheitähän teemme jokainen, kuka suurempia kuka
pienempiä.Mutta jos vielä tajuaa ottaa opiksi
niistä se hieno juttu.
Minun on pakko kertoa nykyisestä miehestäni.
Olin yh-äiti.Tutustuin nykyiseen mieheeni pikku
hiljaa ravintola reissuillani.Olimme tunteneet
noin kaksi kuukautta kun pyysin häntä ensimmäistä
kertaa luokseni yöksi(kaksi lasta kotona).Hän
otti hellästi kasvoni käsiinsä ja sanoi en halua.
Olin pettynyt mutta hän jatkoi...tutustuta minut
ensin lapsiisi niin sitten katsotaan tilanne
uudestaan.Ja minä tein työtä käskettyä.
He tutustuivat ja tänä päivänä asumme kaikki
saman katon alla.Hän pitää todella paljon
lapsistani ja meillä menee kaikilla todella
upeesti.Että tämmösiä...jatka vain etsimistä
hyvän löytääksesi!
Olen onnellinen puolestasi mutta itse taasen
surullinen kun ei minulle tuollaista tapahdu.
Harmin paikka... =(
Hanki koira. Lenkki poluilla niitä kontakteja on
ennenkin tehty.Minä en,vaikka oonkin yh äiti.
Ihanaa kuulla jonkun joskus katuvan ja ymmärtävän
meitä.Vaikkakin miespuolinen.Tsemppiä sulle.!
...allerginen olen joten se jää sikseen. Toki
lenkkipoluillehan voi silti lähteä, eihän siihen
koiraa tarvita. Mutta miten siinä sitten suustaan
kiinni jää kun ei ne koirat ole keskenään
temuamassa?
Mutta idea oli silti hyvä.