Tässä sitä on laihduteltu ja ostettu meikkejä, edelleen laihdutus päällä ja alkaa jo väsyttämään. Miksi naisen pitää olla pieni ja kaunis, miksi vasta sitten hänelle annetaan arvoa? Olen ollut jo kauan normaalipainoinen, mutta laihdutettavaa vielä riittää.
Mä olen väsynyt hakemaan hyväksyntää, sillä jokaisesta suunnasta tulvii vaan lisää valitusta uusista virheistä, uusista ´´ei-hyväksyttävistä´´ piirteistä, en jaksa, en tule koskaan olemaan täydellinen, en kaunis tai siro, sillä luustoni ei sitä salli. Mun rinnat roikkuu, persettä ei ole nimeksikään, vyötärö-lantio suhde ei ole ideaali, hartiat on liian leveet, suu ei ole tarpeeksi symmetrinen, mulla on jenkkakahvat yms. yms.
Miksi olen tämä ulkokuori, jonka sisällä tunnen ja ajattelen, miksi en voi olla hyväksytty tänä ihmisenä joka sisältäni hymyilee, puhuu ja kuuntelee. Katseeni on portti mun sieluun, mutta ei naisia silmiin katsota, vaan vartaloiden muotoihin. :)
Liikunnasta on sentään tullut jo uusi terapia ja elämäntapa mulle, ja vaikka rasva lähtisi itsestään pois, vartalostani ja naamastani ei koskaan tule täydellistä.
En katso ketään silmiin kadulla kävellessäni, en enää uskalla kohdata tuntematonta edes pelkällä katseella. Alan jo pikkuhiljaa hyväksymään että en tule koskaan tapaamaan miestä, joka kiinnostuisi ja jonka kanssa synkkaisi, mutta niin kauan kun mulla on vielä pientä toivoa, jaksan elää. Sekin tulee katoamaan aikanaan.. :)
Mä olen väsynyt hakemaan hyväksyntää, sillä jokaisesta suunnasta tulvii vaan lisää valitusta uusista virheistä, uusista ´´ei-hyväksyttävistä´´ piirteistä, en jaksa, en tule koskaan olemaan täydellinen, en kaunis tai siro, sillä luustoni ei sitä salli. Mun rinnat roikkuu, persettä ei ole nimeksikään, vyötärö-lantio suhde ei ole ideaali, hartiat on liian leveet, suu ei ole tarpeeksi symmetrinen, mulla on jenkkakahvat yms. yms.
Miksi olen tämä ulkokuori, jonka sisällä tunnen ja ajattelen, miksi en voi olla hyväksytty tänä ihmisenä joka sisältäni hymyilee, puhuu ja kuuntelee. Katseeni on portti mun sieluun, mutta ei naisia silmiin katsota, vaan vartaloiden muotoihin. :)
Liikunnasta on sentään tullut jo uusi terapia ja elämäntapa mulle, ja vaikka rasva lähtisi itsestään pois, vartalostani ja naamastani ei koskaan tule täydellistä.
En katso ketään silmiin kadulla kävellessäni, en enää uskalla kohdata tuntematonta edes pelkällä katseella. Alan jo pikkuhiljaa hyväksymään että en tule koskaan tapaamaan miestä, joka kiinnostuisi ja jonka kanssa synkkaisi, mutta niin kauan kun mulla on vielä pientä toivoa, jaksan elää. Sekin tulee katoamaan aikanaan.. :)
Vastaukset 23
Vanhimmat
Pidä kiinni omista arvoistasi ja siitä, kuka olet, äläkä kuuntele sitä mitä media tms. syöttää.
Myös seura vaikuttaa paljon. Jos on ulkonäkökeskeisiä ystäviä niin on varmaan vaikeampi olla miettimättä liikaa ulkonäköä.
Itse pidän kiinni siitä, että sisin on tärkein ja kun voi sisäisesti hyvin niin se näkyy sitten myös yleensä ulospäin.
Nauti sinäkin keväästä ja asioista, jotka tuntuvat mielekkäiltä ja arvosta itseäsi sellaisena kuin olet!
Valtaosa nuorista naisista painii tuon ongelman kanssa, katsos tuo ongelma ja sen hoitaminen tuo rahaa monen firman taskuun. Itseasiassa tuohon ongelmaan kulminoituu valtaisa liiketoiminta oheistoimintoineen.
Meikkiteollisuus, plastiiikkakirurgia, mielenterveyslääkkeet/palvelut yms. ansaitsevat tuolla ongelmalla isot rahat.
Vaarana on että ihmiset heräävät jolloin ongelma poistuu, siksi nämä tahot eivät salli niin tapahtuvan.
Tajusitko.......
jaajaa tukka hyvin kello näkyy ja elämä edessä
Painoindeksi ja rinta-vyötärö-lantio suhde ei ole naisen kauneuden mitta. Kukaan ei ole täydellinen.Täydellisyys ja kauneus on kaksi eri asiaa.
Hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet, hyväksy kehosi sellaisen kuin se on ja pidä sitä terveenä. Terve keho on kaunis, vaikka se olisikin ylipainoinen tai siinä olisi rasvaa. Olet kaunis, miehet eivät lähesty sinua, koska piileskelet katseilta ja käyt väärissä paikoissa tai et käy lainkaan etsimässä miestä.
Naisen on kyllä helpompi löytää seurustelukumppanin, koska ei tarvitse tehdä aloitteen, mutta valitettavasti mies ei tule hakemaan sinua kotoa. Baareista ja klubeilta ei kannata etsiä miestä, siellä suurin osa etsii yhden yön juttuja. Tervehdi kaikkia puolituttuja harrastuksesta, opiskelusta ja/tai työstä, tai ainakin, niitä jotka kiinostavat sinua. Äläkä piilota katseesi muilta. Näin mies tietää, että sinua voi lähestyä.
Olet kaunis, tiedän sen.
Olen minäkin väsynyt ulkonäköpaineisiin. Olen tehnyt jo kahdeksan vuotta kovasti töitä, jotta olisin edes samalla viivalla muiden kanssa ja vihdoin olen pääsemässä sinne. Vielä 16-vuotiaana olin todella huonoihoinen, huonosti pukeutuva ja pelkkää luuta ja nahkaa. Kahdeksassa vuodessa olen treenannut itselleni unelmakropan ja saanut iho-ongelmani hoidettua suurimmaksi osaksi. Kaikki tämä on maksanut minulle paljon rahaa (lääkkeet, ravintolisät, kuntosalijäsenyydet, ylimääräinen ruoka...) ja vielä enemmän aikaa. Ja silti olen vasta samalla viivalla kuin keskimääräinen ihminen, koska naamaani tai lyhyyttäni en voi muuttaa.
Tämä on niin totta, kun saa treenattua kroppansa niin huomaa että kasvothan ne vasta kauheat onkin eikä niitä pysty muuttamaan muuten kuin plast.kir.toim.piteellä. Hyvä iho ja kaunis kasvojen luusto on oikeasti se mikä pitäisi olla, naamahan se on ekaksi se joka huomataan. Yleensä ne jotka toisen kasvojen ulkonäköä tai vartalon mittoja morkkaa on itse aika totaalisen mitättömän näköisiä.
mix te ootte niin tyhmiä,että annatte toisten mielipiteiden vaikuttaa itseenne,se ei paljon auta,vaikka jonain päivänä heräisitte niin helvetin kauniina,jos ootte edelleen niin tyhmiä,että,annatte toisten mielipiteitten vaikuttaa itteenne.kyllä nämä kauniitkin ruikuttaa ulkonäköpaineistanasa,ja itsetuntopulmistansa,aivan samalla tavalla,silloin kun ovat tyhmiä.
Sori vaan, mutta mulla ei olisi elämässä yhtäkään ongelmaa, jos olisin komea ja pitkä.
Epäilen, tilalle tulisi muita ongelmia, ongelmat ovat osa tätä maallista elämää.
ns. normaalia komeampi, sillä seurauksella, että pärjäsin kahdessa eri "kauneuskilpailussa palkintosijoille asti" sekä olin eräässä nuorten aikakausilehdessä vaatekuvauksissa, joka julkaistiin lehdessä ja sain siitä
vielä korvauksenkin. Olen siis miespuolinen henkilö ja tämä tapahtui nuoruudessani. Olin vielä kymmenen vuotta sitten kiinnostunut löytämään itselleni elämänkumppanin ja kävin ahkerasti erilaisissa bileissä ja treffeillä. Deittejä tuntui aina kiinnostavan kovasti se, että miten "noin hyvän-näköinen mies voi olla vielä sinkku?" Alkoi jo ärsyttää se, että kauneuskin saattoi olla jonkinlainen este parisuhteen syntymiselle. Enää en jaksa etsiä seuraa vaan olen mieluimmin yksin. Aina on siis jotain vikaa, joko hylkäämisperuste on se, ettet ole tarpeeksi hyvän-näköinen tai sitten se, että olet jopa liian hyvän-näköinen.
Hoh-hoijaa, kyllä voi olla vaikeaa ja pinnallista tämä elämä :(
Voin hyvin samaistua Komistuksen fiiliksiin:P Olin nuorena neitona hoikka ja ihan sievä(nyt enää sievä:)) Muistan kuinka hassu tilanne syntyi kun eräs ystävättäreni halusi ilmoittautua paikallisen tavaratalon Kesätyttökisaan.Menimme ilmoittautumispaikalle ja henkilö lähestyi minua ja kysyi että tulenko kisoihin.Ilmesesti ajatteli että haluan ja silloin pituus oli 178cm ja hoikka.Kaverini suu loksahti auki ja hän sanoi -EIKUN MÄ! Hän oli kisassa vaan ei pärjännyt..noo kokemusta sai senkin edestä:) Ulkonäköä korostetaan liikaa ja silloin kun tuijotetaan ja vaaditaan tiettyjä ulkonäköominaisuuksia-OIKEA HELMI jää pian kohtaamatta!
Joo joo, itse olen toivoton läski, revi siitä sitten.
Liian lihava, liian laiha, milloin mitäkin. En ole itsekään erittäin hyvä enkä täydellinen,
enää. Enkä kyllä ollutkaan koskaan.
Itse kanssa (monien lailla) painin ulkonäköpaineen alla...Monta monta vuotta takana...ja varmaan edessä, ellen osaa ja pysty alkamaan rakastamaan itseäni virheistäni huolimatta.
Hungry For Change
Tämä uus Hungry For Change Dokumentti joka kertoo mm. Kuinka laihtua pysyvästi ja tästä itsensä rakastamisesta - voisi auttaa monia ihmisiä.
Jos ei ole aikaa katsoa tätä life changing dokumenttia, niin olen tehnyt tiivisteen siitä luettavaksi kaikille niille joita se voisi kiinnostaa.
Toivottavasti joku saa siitä jotain irti:
http://karppaajansuositukset.blogspot.com/2012/03/hungry-for-change-dokumentti-kuinka.html
Tiedä tuosta ulkonäöstä, kun on itseluottamus kunnossa niin panomies panee vain, näin on.
Tänään herätessäni ja peilin ohi kävellessäni tuli taas tuhannennen kerran ajatus kuntokuurista, ruokavaliosta.. Sitten mietin, että miksi olen tehnyt tätä vuosikausia?!!
Olen hoikka, muutaman kilon lihonut jooo, syön pääsääntöisesti tervellisesti, pidän urheilusta. Silti pitäisi olla hoikempi, täydellisempi kroppa.
Arvostaisinko itseäni enemmän jos täyttäisin nämä omat kriteerini?
Siitäkö on kyse. tuskimpa vain koska niitä tulee lisää. Sitten olisi varmaan naamassa tai jossain muualla vikaa. Tai en vain olisi tarpeeksi onnellinen jostain ulkoisesta syystä johtuen, vaikkapa asunnon sijainnista ja koosta :)!!
Damn. Kulttuurimme on todella ulkonäkökeskeinen :(
Ulkokuori ei sanoa paljon mitä.Viisas miesi huomaa sisäisen kauneuden ja tärkeä on että nainen sitä olisi.Kauneudella ei ole mitä merkitystä silloin kun elämän vaati taistelua.
Minussa on jotain vikaa varmaan, ko ei ole koskaan nämä ulkonäköasiat kiinnostaneet. Ja olen vielä nainen. Kai sitä on sitten luonnostaan huvittavan näkönen ja ok. :) (No, en luekaan naisten lehtiä/katsele mainoksia ja telkkaria).
luulenpa että olette aika nuoria kaikki. voin sanoa että kukaan, siis ei kukaan oikeasti arvota ihmisiä ulkonäön perusteella. jos on kaunis mutta luonne on kamala tai jos sinulla on huono itsetunto Se paistaa kauas ja sinusta tulee epämieluisaa seuraa. ulkonäkö on vain osa ensivaikutelmaa, mutta hyvä luonne ja käytöstavat on ne mitkä kantavat eteenpäin. tuskin kukaan teistä mallin urasta on haaveillut kuitenkaan?
kannattaa vain syödä Järkevästi ja liikkua liikunnan Ilosta. ei siinä paljon muu auta.
luulen, että tiedän tunteesi täysin. itse olen hiukan alle 170 painan 74kg. olen koko ikäni painanut n 10kg vähemmän ja pitänyt silti itseäni aina lihavana. varmaan, koska olen liikkunut "luuviulujen kanssa. nyt 4-kymppisenä ja lapsia synnyttäneenä olen jämähtänyt tähän painoon. liikun paljon ja lisäksi joudun tarkkailla syömisiäni, koska suvussani on voimakkaat geenit lihomiseen. en halua "kasvaa enempää. olen muodokas nainen jolla on tissiä ja persettä. jalkani on iso, koko 39. sormeni ranteeni ja sääreni ovat paksut. ja kaiken lisäksi kärsin hirsutismistä. olen taistellut ikäni karvoitusta vastaan. rahaa minulla ei ole laseroperaatioihin. kasvoiltani olen ilmeisesti kaunis, koska seuraa on aina ollut tarjolla, jos siihen olisi ollut halua/tarvetta ja olen myös saanut paljon kohteliaisuuksia näöstäni miehiltä ja naisilta...mutta..
häpeän edelleen usein itseäni. mietin mitä kehujat sanoisivat sen jälkeen kun olisivat nähneet minun paksut, karvatuppien punoittamat (sellaiset todellakin ovat karvaiset sääret sheivauksen tai epiloinnin jälkeen seuraavana päivänä:( ) sääreni. tästä jättiläismäisestä liikakarvaisesta olemuksesta huolimatta olen nainen. tunnen samoin kuin muutkin naiset. haluaisin olla "pelastettava, se josta pidetään huolta jne, mutta, koska olen iso en saa sellaista kohtelua. en voi pitää mekkoja kesäisin ja olla naisellinen, vaikka haluaisin. pidän pitkiä hameita taikka housuja. yritän vitsailla näillä asioilla, mutta jos minulle olisi annettu mahdollisuus valita, olisin ottanut sääret, enkä ns huumorintajua.
rakastaisin osallistua ja tehdä kaikkea, mitä "miehetkin...harrastaa, kokea, osallistua, tehdä, toimia. mutta, koska olen nainen minulla ei ole oikeutta muuhun, kuin olla katseltava ja koska iältäni ja asusteiltani en kelpaa siihenkään, minulla ei oikein ole enää paikkaa tässä maailmassa..
olen naimisissa ja oloani ei toki helpota ne vihjeet, joita olen kuullut "naisellisuuden mittareista mieheltäni.. pelkään eroa, koska uskon eron jälkeen olevani tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. huonon itsetuntoni vuoksi uskon itselleni käyvän niin, että jonain päivänä minulle esitellään uusi, nuori ja siro ihana nainen, joka osaa olla Nainen, ja sinä voit väistyä elämään elämääsi muualle, pois silmien edestä häiritsemästä..
en ole pieni ja hiljainen ulkoisesti, ainoastaan sisäisesti...
tiedän, että tämä on monen mielestä naurettavaa, mutta silti minulle totuus.. naisena on vaikea hyväksyä itsensä erilaisena, kuin vallitseva ihanne on.
en oikein osaa kirjoittaa sitä mitä sisälläni tunnen, mutta haluaisin jotenkin saada sanottua sen, miten koen maailman naisena, "vanhana- ei tankotanssijan kroppaa omaavana naisena. haluja olisi olla se Nainen, mutta kun Jumala tais joidenkin kohdalla hitusen mokata..:)
Kuulostat masentuneelta. Miksi et voisi tehdä ja harrastaa kaikkea mitä haluat. Ajattele mitä kaikkea sinulla on. Olet saanut lapsia, sinulla on perhe. Ja vaikka kärsit hirsutismistä niin loppujen lopuksi varmaan moni vaihtaisi oman sairautensa siihen. Hirsutismiin ei kuitenkaan kuole..
Toki voit laihduttaa muutaman kilon, olet bmi:n mukaan lievän lihavuuden alarajalla.
Tärkeämpää on kuitenkin muuttaa niitä ajatuksia ja asenteita, mitkä estävät nauttimasta elämästä.
Toivon, että alat arvostamaan enemmän itseäsi ja teet rohkeasti sitä mitä sydämessäsi haluat.
varmaan olenkin masentunut jollain tasolla, mutta minkäs sillekään voi. joka päivä silti lähden töihin ja yritän parhaani mukaan selvitä arjesta. pääsääntöisesti en tunne näitä asioista näin syvällisesti, mutta kun silmäni osuivat sunnuntai surffauksen kunniaksi tuohon alullepanijan kirjoitukseen, teki mieleni kompata, tunsin suurta sympatiaa ja osaan kuvitella alullepanijan tunteita... tässä kovassa maassa selviää vain vahvat ihmiset ilman tuota tunnetta, ettei riitä yhtään kellekkään! ja lapset eivät korvaa kellekkään ihmissuhdetta, jos nyt joku haluaa olla sen suhteen näsäviisas. eikä se ole edes lasten tehtävä, olla vanhemmilleen ne ainoat elämässä. silti ihminen, jolla on jokin vamma (minun tapauksessa se hirsutismi ja roteva olemus) vaikkei se olekkaan kuolemaksi, joutuu tekemään huomattavasti enemmän töitä itsetuntonsa kanssa, kuin ihminen joka on ns normaali.
lihavakin voi vielä olla, mutta naisen karvaisuus on jotenkin miehille sellaista, mitä eivät halua yksinkertaisesti olevan olemassa, silti mitäkin tänne on luotu, liekkö miksi oikuiksi...