Mitä mä teen? Takana yksi iso romahdus, josta kaikki alkoi vuonna 2008. Sen jälkeen aaltoilevaa, lääkitysmuutoksilla olen näistä selvinnyt. Vuoden hoitojakso psyk.polilla loppui 2010 ja tämän jälkeen olen käynyt vain uusimassa reseptit tk:ssa.
Viime syksy oli melko tasaista aikaa, mutta joulun jälkeen kaikki lähti menemään alamäkeä. Ensin tuttu sähäkkä hypojakso, sitten ahdistus, ärtyneisyys, räjähdysalttius ja romahdus. Nyt kuudetta viikkoa sairaslomalla, uupumus ja masennus. Lääkitystä kombinoitiin, SSRItä lisättiin ja lisättiin.. mutta minä en vain nouse. En jaksa MITÄÄN. En mennä suihkuun, en viedä koiraa pihaa pidemmälle pissalle, en laittaa ruokaa. Nukun kellon ympäri ja päivälläkin, lopun ajan tuijotan ikkunasta ulos. Jalat painavat tonnin. Kauppaan lähtö tuntuu maratonille lähtemiseltä.
Viikon päästä olisi lääkärin kontrolli ja töihin paluu, olin jo päättänyt mennä töihin. Olen korkeasti koulutettu ja hyvässä ammatissa, kynnys tähän makaamiseen on edelleen suuri. Pelkään, että leimaudun ja petaan itselleni "hiljaisen ulos savustamisen" työstäni. Mutta minä en jaksa. Kukaan ei ymmärrä, ovat kyllästyneet katsomaan laiskuuttani ja kuuntelemaan voivotustani. Olen sulkeutunut nyt heiltäkin, en jaksa puhua. Psykologilla on kiirettä ja lomaa. Kukaan ei ymmärrä, ei nostata, ei anna neuvoja, ei rohkaisua. En tiedä enää mitään. Auringonpaiste ahdistaa ja sattuu silmiin, ihmiset ovat reippaina ulkoilemassa. Miten musta tuli näin paska, valuvikainen.
Puran tuntojani tänne, kun on "reipas" hetki päivästä ja ahdistaa. Oletteko olleet samoissa fiiliksissä? Sanokaa jotain, joka antaa uskoa tulevaisuuteen. Mitä mä teen.
Viime syksy oli melko tasaista aikaa, mutta joulun jälkeen kaikki lähti menemään alamäkeä. Ensin tuttu sähäkkä hypojakso, sitten ahdistus, ärtyneisyys, räjähdysalttius ja romahdus. Nyt kuudetta viikkoa sairaslomalla, uupumus ja masennus. Lääkitystä kombinoitiin, SSRItä lisättiin ja lisättiin.. mutta minä en vain nouse. En jaksa MITÄÄN. En mennä suihkuun, en viedä koiraa pihaa pidemmälle pissalle, en laittaa ruokaa. Nukun kellon ympäri ja päivälläkin, lopun ajan tuijotan ikkunasta ulos. Jalat painavat tonnin. Kauppaan lähtö tuntuu maratonille lähtemiseltä.
Viikon päästä olisi lääkärin kontrolli ja töihin paluu, olin jo päättänyt mennä töihin. Olen korkeasti koulutettu ja hyvässä ammatissa, kynnys tähän makaamiseen on edelleen suuri. Pelkään, että leimaudun ja petaan itselleni "hiljaisen ulos savustamisen" työstäni. Mutta minä en jaksa. Kukaan ei ymmärrä, ovat kyllästyneet katsomaan laiskuuttani ja kuuntelemaan voivotustani. Olen sulkeutunut nyt heiltäkin, en jaksa puhua. Psykologilla on kiirettä ja lomaa. Kukaan ei ymmärrä, ei nostata, ei anna neuvoja, ei rohkaisua. En tiedä enää mitään. Auringonpaiste ahdistaa ja sattuu silmiin, ihmiset ovat reippaina ulkoilemassa. Miten musta tuli näin paska, valuvikainen.
Puran tuntojani tänne, kun on "reipas" hetki päivästä ja ahdistaa. Oletteko olleet samoissa fiiliksissä? Sanokaa jotain, joka antaa uskoa tulevaisuuteen. Mitä mä teen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi!
Mua kiinnostaa, mikä sun lääkitys on ollut? Kirjoitat, että ssri:tä lisättiin mutta ei auta.
Menet lääkärille ja kerrot tuon, minkä kirjoitit tänne. Toivottavasti lääkäri ymmärtää lähteä etsimään toimivaa lääkitystä sinulle.
Voimia!
Kiitos rohkaisusta, se tuntuu arvokkaalta. Mulla on ollut säännöllisessä käytössä pelkkä Lamictal 200mg pitkään. N.2kk sitten aloitettiin rinnalle Sertralin 50mg, joka nostettiin 1kk sitten 100mg ja pari vkoa sitten 150mg:aan. Annosnostot hetkeksi "lamaavat" mielen, mutta parissa viikossa alkaa taas epätoivo ja itkut. Kyllä mun täytyy kirjoittaa lääkärille etukäteen kirje, muuten en saa kerrotuksi sitä mitä haluaisin.
6 viikkoa saikulla ei ole paljon.Myönnän,että tuntuu tosi pitkältä,mutta 6 kk voi olla myös realismia.Tai kaikkee siltä väliltä.
Mulla oli pitkään lääkkeenä lamotrigiini myös,sitten se ei enää toiminu.Tää on just tätä p-----. tässä sairaudessa.
Parasta sulle ois hyvä lääkärisuhde,ihan osaava psykiatri,jolle kertoisit just tolleen kun tuntuu.Ne ei voi lääkärit parhaimmatkaan arvata ,ellei niille ole avoin ja kerro asioita.Lääkkeitä joutuu välillä purkamaan vanhoja pois ja kokeilemaan uusia.
Se mikä sopii toiselle,ei välttis oo hyvä jollekin muulle.
Ja noista lääkäreistä vielä,mulla on muutamia huonoja kokemuksia,mutta lopulta löysin yksityis puolelta psykiatrin.Että tämmöstä,tsemppii sulle kaikesta huolimatta,laiskuutta tämä sairaus ei ole.On ihan sama onko tohtori tai ojankaivaja,vika on aivojen neurokemiassa,ei semmosta kukaan itse valitse.
Mä en ole ennustaja,mutta sanon vaan,että sulla on vielä paljon hyviä aikoja edessä,kun tää vaihe menee ohi.