Eikö palstoilla tosiaan ole uusperheen äitipuolia
vai onko aihe niin arka, ettei äitipuolet tohdi
kirjoitella? Olis niin mukava kuulla muidenkin
mielipiteitä tästä helvetistä. Vuosia olen jo
tässä tuskaillut ja hermoillut... parisuhde on
ihana ja aviomies maailman parhain, mutta kun nuo
hänen kakaransa vaan saisi täältä h...ttiin?!
Näin on, en voi sille mitään. Apua kohta tarvin
ulkopuolelta, en vaan tiedä minne menisin apua
hakemaan. Olenko mä tosiaan ainut joka on samassa
tilanteessa? Vastatkaa ihmeessä.
vai onko aihe niin arka, ettei äitipuolet tohdi
kirjoitella? Olis niin mukava kuulla muidenkin
mielipiteitä tästä helvetistä. Vuosia olen jo
tässä tuskaillut ja hermoillut... parisuhde on
ihana ja aviomies maailman parhain, mutta kun nuo
hänen kakaransa vaan saisi täältä h...ttiin?!
Näin on, en voi sille mitään. Apua kohta tarvin
ulkopuolelta, en vaan tiedä minne menisin apua
hakemaan. Olenko mä tosiaan ainut joka on samassa
tilanteessa? Vastatkaa ihmeessä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No niin, kyllähän täältä löytyy niitä
äitipuoliakin.. Mulla on ihanat lapsipuolet.
Mutta se ehkä riippuu ihan äitipuolen
korvienvälistä!!
Miten voit syyttää viattomia lapsia kaikesta??
Et ole yksin tuskiesi keskellä. Ystävälläni on
sama tilanne. Älä häpeä mennä vaikka psykologin
luo. Itse omien huolineni kanssa olen saanut
Jeesukselta. Jeesus ymmärtää kaiken tuskan, sillä
hän kantoi Golkatan keskimmäisellä ristillä
kaikkien ongelmat, kivut ja tuskat ilman syntiä,
jotta meillä elämä olisi. Jeesukselle voit itkeä
tuskasi mihin vuorokauden aikaan. Ihmiset eivät
ymmärrä toisiaan, mutta Jeesus ymmärtää. Jos
mahdollista niin mene Helluntaiseurakuntaat tai
Vapaaseurakuntaan, siellä saat kokea Jumalan
rakkautta ja hoitoa Pyhässä Hengessä. Johannes
luku 3 ja sen jae 16 olkoon rohkaisuni sinulle
tuntematon tuskien taivaltaja.
Siunaten: Ipa
Siis jos jätettäis noi uskonasiat pois tästä
keskustelusta, ne ei tule kysymykseen tässä
tapauksessa. Tarkoitatko siis että sulla on ollut
samanlaisia ongelmia? Voitko kertoa? Ja sille
toiselle nimimerkille: en tosiaan syytä lapsia
mistään, kyllähän tää sotku on mun omassa
päässäni. En kai mä apua hakisi jos mä lapset
kokisin syypäiksi??
Et ole yksin tuskiesi keskellä. Ystävälläni on
Kyllä sun pitää hyväksyä miehesi lapset!
se niin on että oma on oma, mutta jos suhteeseen
alkaa jossa toisella on jo mukula/mukuloita ei
auta ku pitää ku "omiaan" tai ei alkaa tälläseen
suhteeseen. Mutta tiedänpä tarinan jossa oma äiti
vihas biologisia lapsiaan vaan koska näiden isä
rakasti lapsiaan enempi kuin tän ämmän
edellisestä liitostä olevaa yhtä penskaa (tää
mies huolehti kyllä tästäkin edellisen liiton
mukulasta, mutta tottakai omat on omia!!!) Eli
tosiaan on monenmoista äitiyttä... parempi ku
siihenkin vaadittas joku tutkinto sillä kaikista
ei tosiaankaan ole siihen!
Kerronpa nyt jutun ilkeästä äitipuolesta.
Katsotaan tätä asiaa näin päin:
Olin kolme vuotias kun äitini kuoli ja isäni otti
uuden äidin minulle kun täytin viisi.
Muistan kun hän haki minua viisivuotiaana
kerhosta ja ajelutti autolla ja puhui niitä
näitä. Oli siis ihan mukava. sitten tuli häät ja
uusi äitini alkoi odottaa vauvaa. Minut
laitettiin jaloista pois, kerrottiin, että mene
sinä mummolle siksi aikaa, että saamme uuden
vauvan kotiin. Muistan että olin katkera.
Sitten menin takaisin kotiin kun isäni haki
minut viikkojen päästä. Siellä oli vauva ja
äitipuoli, sylikkäin hymyillen. Halusin koskettaa
lasta ja kun isäni ei ollut paikalla, äitipuoleni
sanoi, ettei sitä saa koskea. Muistan kun hän
irvisti minulle ja sanoi, etten koskaan saisi
koskea häneen. Enkä saisi koskaan sanoa häntä
äidiksi, hän olisi vaan tämän vastasyntyneen
vauvan äiti! Aina kun isäni oli paikalla nainen
oli kuin enkeli, mutta kun hän ei aina voinut
olla kotona! Se oli julmaa, pienelle lapselle,
joka ei osaa puolustaa itseään..
Isäni on tällä hetkellä eronnut naisesta,
hänelle viimein selvisi, millainen hän
todellisuudessa oli. En koskaan kertonut isälleni
naisesta. muutin kotoa pois kuusitoista
vuotiaana, menin toiselle paikkakunnalle kouluun,
enkä paljon viikonloppuisinkaan kotonani käynyt.
Muutaman kerran poikkesin ja nainen ei voinut
koskaan sietää minua. Vahinko kyllä, sillä
velipuoleni kanssa tulen vielä tänäkin päivänä
hyvin toimeen.
Minun elämääni tämä vaikutti niin, että nyt kun
olen aikuinen ja naimisissa, niin pelkään tehdä
lapsia. Mieheni kanssa käymme tätä läpi yhdessä
ja isänikin on joutunut osalliseksi tätä minun
masennusta. Masennus vaivaa minua usein ja käyn
hoidossa. Tuskin tulen koskaan lapsia tekemään
vaikka haluaisinkin. Pelkään eroa ja että lapseni
joutuisi jonnekin yhtä pahaan tilanteeseen kuin
minä pienenä, tai sitten kuolemaa..
En viitsi kertoa kaikkea mitä silloin lapsena
tapahtui, mutta voinette kai arvella.
Sanoisin sinulle hyvä äitipuoli, joka et jaksa
lapsipuoliasi, että mene hoitoon, ennen kuin
pilaat jonkun elämän. Ymmärrän toki, että sinulla
on vaikeaa, mutta et ehkä selviä kaikesta yksin.
Koeta jaksaa.
Ei ole ollut sinulla helppoa! Usein lapsuudessa
koetut hirveydet kostautuu joskus myöhemmällä
iällä. Koeta jaksaa, eihän sitä tiedä vaikka joku
päivä tekisitkin oman suloisen palleron, jonka
kasvattaisit ihan itse. Ajattele sitä suloisuutta
minkä se kaikki tuo tullessaan.
Voithan antaa kaiken hyvän sille omalle
lapsellesi, mitä et itse ole saanut, sinulla on
sitä hyvyyttä varmaan varastossa paljon. Koeta
pärjätä.
Mulle tuli kyllä kieltämättä tosi paha mieli. Mä
itse olen niin onnellisessa tilanteessa, kun
tyttäreni isäpuoli on kertakaikkiaan
uskomattomattoman hyvä isukki tytölleni, jonka
oikea isä ei pidä tyttöön mitään yhteyttä ja
aikaisemmin kiusasi sekä henkisesti että
fyysisesti tyttöä. Vihdoinkin mun tyttö saa kokea
millaista on hyvä perhe-elämä. Kiitos uudelle
miehelleni.
Luulisi että äitipuoli näkee paljonkin hyvää rakastamansa miehen lapsissa, sillä suuri osa heistä on tullut varmastikkin isältään!