Suomen talous

On se hienoa kun Keskusta oli 2000 luvulla 8 vuotta peräkkäin hoitamassa Suomen taloutta kuntoon jota nyt kehutaan vuolaasti ympäri maailmaa jopa nykyiset ministerit Jutta ja Jyrki sekä viimeksi A-studiossa Stubb ovat kehua retostelleet,että Suomella on varaa antaa rahaa Euroopan kriiseihin, parhaiten tietenkin tilannetta kuvaa se kuuluisa kolme AAA .ta jota harvalla Euroopan maalla on ja tuo kolme aata ei tule sattumalta ja se on Keskustan ansiota eikä pätkääkään nykyisen hallituksen ansiota.

Mitä tulee Suomen velkaan niin sekin on täysin hallinnassa ja otettiin sen vuoksi,että työläiset saivat pitää työpaikkansa maailmalta tullutta taantumaa vastaan ja valtio elvytti taloutta todella isolla summalla, nykyinen hallitus leikkaa nyt talouden kasvua tietoisesti.
Lisävelka otetaan nyt jotta Kreikkaa ym. rahoittaneet pankit pelastetaan ei muille ole niin väliä.
Talousviisat eilen jopa puhuivat,että hallitus turhaa ja tyhmästi leikkaa kasvun edellytyksiä liian isoilla summilla joka pahimmassa tapauksessa johtaa omatekoiseen lamaan.
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tätä ei Paloheinän "sirppi, vasara ja tähtikirjoittaja" osaa asiaperusteilla muuksi muuttaa!!!

Äänestä
  • Näin on näreet???? Herra paratkoon??? Nyt menee jompella puurot ja vellit taas vaippoihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuus. kirjoitti:

On se hienoa kun Keskusta oli 2000 luvulla 8 vuotta peräkkäin hoitamassa Suomen taloutta kuntoon jota nyt kehutaan vuolaasti ympäri maailmaa jopa nykyiset ministerit Jutta ja Jyrki sekä viimeksi A-studiossa Stubb ovat kehua retostelleet,että Suomella on varaa antaa rahaa Euroopan kriiseihin, parhaiten tietenkin tilannetta kuvaa se kuuluisa kolme AAA .ta jota harvalla Euroopan maalla on ja tuo kolme aata ei tule sattumalta ja se on Keskustan ansiota eikä pätkääkään nykyisen hallituksen ansiota.

Mitä tulee Suomen velkaan niin sekin on täysin hallinnassa ja otettiin sen vuoksi,että työläiset saivat pitää työpaikkansa maailmalta tullutta taantumaa vastaan ja valtio elvytti taloutta todella isolla summalla, nykyinen hallitus leikkaa nyt talouden kasvua tietoisesti.
Lisävelka otetaan nyt jotta Kreikkaa ym. rahoittaneet pankit pelastetaan ei muille ole niin väliä.
Talousviisat eilen jopa puhuivat,että hallitus turhaa ja tyhmästi leikkaa kasvun edellytyksiä liian isoilla summilla joka pahimmassa tapauksessa johtaa omatekoiseen lamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu