Tallinnalaiset matkustavat yleisillä kulkuneuvoilla

Tarvitaan tekoja!

ensi vuoden alusta alkaen ilmaiseksi. Näin kertoi Ylen aamu uutiset.
Tampereella on syytä ottaa mallia kerrankin sieltä suunnalta, koska niin saadaan turha yksityisautoilu vähenemään radikaalisti!-- Kuka nyt edes harkitsisi omalla lähtemistä kaupunkiin parkkipaikkaa metsästämään, mikäli ilmainen kuljetus olisi verorahoin järjestetty?
Asiasta on täälläkin tehty tutkimus ja todettu sen nostavan veroja vain marginaalisesti, mikäli se toteutettaisiin. TKL toimii tälläkin hetkellä isolta osaltaan tukien varassa, joten miksi ei voitaisi maksaa yhteisistä varoista kuluja yhtä hyvin kokonaan?- Tälläisestä päätöksestä hyötyisivät aivan kaikki asukkaat ja isojen investointien tarve yksityisautoilun hyväksi poistuisi kertalaakista. Ne varat voidaan sitten käyttää kattavan katuratikkaverkoston rakentamiseen..
-Tästä ilmaisesta matkustamisesta on järjestettävä kansanäänestys, koska valtuusto kuitenkin torppaa moisen esityksen, sillä sehän olisi liian halpa ja toimiva ratkaisu moneen ongelmaan.
-ps.tämä järjenkäytön puute on jo nähty tunnelipäätöksen tiimoilta,-DD

7

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komppaan! ! !

      tätä maksutonta matkustamistahan kokeiltiin joskus Tampereen keskustalinjoilla, mutta en muista, miksi siitä luovuttiin.

      Jos ei ihan ilmaiseksi, niin matkan hinnan voisi kuitenkin ainakin puolittaa nykyisestä. Se olisi jo oikean suuntainen ekoteko.

    • Uudisraivaaja...

      Ja TKL:N bussien päätepysäkki Vesilahteen asti,että voisi kulkea työhön Tampereelle bussilla. Joku prekeleen satakunnanliikenne ajaa kerrän päivässä Tampereelle ja siinä kaikki. Odotan todella sitä ratkaisua,että suurTampere syntyy ja nämä tuppukylät saisi sen myötä joukkoliikenteensä kuntoon.

    • vxvcxvxcvxcvx

      Busseja pitäisi lisätä aika huomattavasti jos tällaiseen ryhdyttäisiin. Nykyinen määrä tuskin riittää jos autoilijoita tulisi bussin käyttäjiksi. Myös turha matkustelu lisääntyisi.

      Mielestäni alle 25-vuotiaiden bussimaksu on varsin kohtuullinen ja tämä voitaisiin laittaa kaikille maksuksi. Yömaksu on mielestäni aivan liian suuri ja muutenkin busseja kulkee öisin todella harvoin.

      Periaatteessa ihan toimiva idea kunhan yksityisautoilu vähenisi. En kyllä kuitenkaan usko, että saataisiin kuitenkaan toivottua tulosta.

      • ...Ajattelutavan muutokseen menisi toki aikaa, koska meidän omaa autoa käyttävien tapojen muuttuminen ei tapahdu hetkessä. Itse väittäisin tekeväni puolet matkoista silloin nyssellä, jos se matkustaminen olisi ainakin näennäisesti ilmaista... Ei se lisäys niin valtavaa olisi, jos suurin osa ajattelisi, kuin minä ja puolittaisi ajamisensa... Kas, yksin siellä henkilöautoissa useimmiten ajellaan, eikä sitä voi kovinkaan taloudellisena tapana pitää.. ,))


      • mistä maksaja?
        mielialapide kirjoitti:

        ...Ajattelutavan muutokseen menisi toki aikaa, koska meidän omaa autoa käyttävien tapojen muuttuminen ei tapahdu hetkessä. Itse väittäisin tekeväni puolet matkoista silloin nyssellä, jos se matkustaminen olisi ainakin näennäisesti ilmaista... Ei se lisäys niin valtavaa olisi, jos suurin osa ajattelisi, kuin minä ja puolittaisi ajamisensa... Kas, yksin siellä henkilöautoissa useimmiten ajellaan, eikä sitä voi kovinkaan taloudellisena tapana pitää.. ,))

        Ei ole ilmaisia lounaita, ei ole ilmaisia bussikyytejä!


      • no hohhoijaa?????
        mistä maksaja? kirjoitti:

        Ei ole ilmaisia lounaita, ei ole ilmaisia bussikyytejä!

        >>>Et näköjään lukenut lainkaan AVAUSTA? Lue ihmeessä, siellä on vastaus.


      • ei ole taloudellista
        mielialapide kirjoitti:

        ...Ajattelutavan muutokseen menisi toki aikaa, koska meidän omaa autoa käyttävien tapojen muuttuminen ei tapahdu hetkessä. Itse väittäisin tekeväni puolet matkoista silloin nyssellä, jos se matkustaminen olisi ainakin näennäisesti ilmaista... Ei se lisäys niin valtavaa olisi, jos suurin osa ajattelisi, kuin minä ja puolittaisi ajamisensa... Kas, yksin siellä henkilöautoissa useimmiten ajellaan, eikä sitä voi kovinkaan taloudellisena tapana pitää.. ,))

        Omalla autolla näillä bensan hinnoilla kulkeminen tulee yksin ajellessa, yli kaksi kertaa kalliimmaksi. Karkeasti arvioiden, ottaen huomioon autojen keskikulutuksen ja auton hinnan aleneminen, vakuutus, korjaus, katsastus, käyttövoimavero, yms.vastaavat kulut. Saattaapa olla vieläpä rankasti alakanttiin laskettu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      312
      601
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      580
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    Aihe