On torstaina Lahdessa selittämässä, että itsenäisen Suomen puolustaminen vaatii Päijät-Hämeen ainoan varuskunnan lakkauttamisen.
Perusteluna on se, että naapurimaakuntiin jätetään aina kaksi varuskuntaa kuhunkin. Ymmärrän kyllä, että Wallin on tuota mieltä, onhan hän poliitikko ja oman alueen puolustaminen on tärkeämpää kuin kokonaisuuden. Mutta armeijan johtajat eivät kyllä älyllisesti (sotilasälyllisesti?) pysty perustelemaan tätä näkökulmaa. Vaarana on, että maanpuolustuksen johtajilta ei jatkossa voi enää odottaa oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Sitä kautta sitten romahtaa kansalaisten mielipide kaikesta viranomaistoiminnasta.
Perusteluna on se, että naapurimaakuntiin jätetään aina kaksi varuskuntaa kuhunkin. Ymmärrän kyllä, että Wallin on tuota mieltä, onhan hän poliitikko ja oman alueen puolustaminen on tärkeämpää kuin kokonaisuuden. Mutta armeijan johtajat eivät kyllä älyllisesti (sotilasälyllisesti?) pysty perustelemaan tätä näkökulmaa. Vaarana on, että maanpuolustuksen johtajilta ei jatkossa voi enää odottaa oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Sitä kautta sitten romahtaa kansalaisten mielipide kaikesta viranomaistoiminnasta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Etkö muka tajua missä mennään. Katsoppa kaikkia uusia Nato-maita, Viro, Latvia, Liettua, Bulgaria, Puola, Romania, Tsekki, Slovakia, Slovenia. Kaikissa noissa Natomaissa USA ajoi niiden oman puolustuksen alas. Suomessa kokoomus, RKP ja komentaja Puheloinen tekee samaa vaikka ei olla Natossa, mutta ostetaan Natoaseet.
Kauheinta on se, että nyt noilla mailla ei ole omaa uskottavaa puolustusta eikä Natostakaan ole mihinkään paitsi tietysti uhoamaan, tuhlaamaan rahat ja häviämään.
Tarkoitin siis asiaa laajemmin. Kansalaisen uskoa siihen, että yhteiskunnan edustajat ("viranomaiset") ovat oikeudenmukaisia ja tasapuolisia.
Tässä nyt korostuu, että sotilailla on ruskeat kielet. Kun ministeri kertoo mielipiteensä, niin miellytetään alueellista näkökulmaa niin kovasti että voidaan polkea alueiden kohtuullista tasapuolista kohtelua.
Lahdessa ei muuten lakkauteta yhtään mitään sotilaallista. Tarkoituksena on siirtää kaikki samat toiminnat muualle. Natoon ei vaikuta mitenkään se, että Hennalasta lakkautetaan sellainen toiminta, jota varten Riihimäelle rakennetaan tarvittavat tilat.
Miksi Riihimäelle?
Miksi keskitetään varuskuntia Helsingin lähelle?
Kohta kaikki varuskunnat ovat korkeintaan 200km Helpöpilästä.
Nou hätä!
Suomessa kuitenkin vielä sodanajan vahvuus huomattavasti suurempana pysyy kun verrataan eurooppalaiseen tasoon, jopa Saksassa pienempi sodanajan vahvuus.
Valitukset kuuluu enimmäkseen niiltä paikkakunnilta joissa menne monelta työpaikka..joku viishshan sanoikin eduskunnassa että ei kuntien taloutta voida rakentaa puolustusvoimien (varuskuntien) harteille..jaa..eikös se nyt ole ihan sama sitten viedä kaikki teollisuus pois suomesta sillä ei teolisuuden harteille voi kaikkea lykätä, näin minä näkisin, pistetään matalaksi kaikki ja aletaan viettämään siestaa.
Ei varuskuntien työllistävää vaikutusta saa viedä Kokoomuksen politiikan perusteella heille mieluisiin kohteisiin!
Poliitikot näyttävät päätöskyvyttömyytensä. Sanotaan, että sotilaathan tämän ovat suunnitelleet ja sinne selän taakse pääsee sitten piiloon.
Mutta sotilaat eivät katso maanpuolustuksen etuja, vaan toteuttavat poliitikkojen toiveita. Maanpuolustus ei parane siitä, että Päijät-Hämeestä keskitetään toiminnat pois. Kanta-Hämeessä on kaksi varuskuntaa ja Päijät-Hämeestä siirretään toimintoja sinne. Uudellamaalla on kolme varuskuntaa ja Päijät-Hämeestä keskitetään toimintoja sinne. Miten voi vakavalla naamalla väittää, että sotilaallinen valmius paranee tämän myötä. Sotilaallinen vitsi?
Tuleepahan todistetuksi, että Timo Soini ei ole ainoa populisti ja poliittisenpäätöksenteon välttelijä. Wallin on jo muutaman viikon ollut merkitty, mutta tosiasiassa Katainen ja Urpilainen ja muutkin menevät nyt ihan samaan vastuun välttelyyn. Minimivaatimus olisi ollut, että sotilaiden olisi edes pitänyt joillakin sotilaallisilla perusteilla kertoa perustelunsa Päijät-Hämeen tyhjentämiseen. Kun näin ei tehty, niin jälkeenpäin ei tätä enää saa korjattua ja poliitikot tulevat saamaan syvää halveksuntaa.