Joko henkirikoksen tekijät ovat vastuussa ?

Inkisen kuolema ja Seiskan lööppi

Esiintyminen kuitenkin peruuntui, sillä Matti Inkinen katosi 29. huhtikuuta vuonna 2009[12]. Inkinen jätti kotiin lompakkonsa, ja matkan varrella hylkäsi pyöränsä. Viimeisiä havaintoja Inkisestä oli, kun hän oli menossa kohti Raisionlahtea[13] ja joku näki Inkisen viimeistä kertaa venesataman laiturilla.
Inkistä etsittiin niin merestä kuin metsästäkin. Alussa ei saatu Matti Inkisen mukana olleen kännykän teletunnistustietoja, jotka olisivat ehkä voineet auttaa etsinnöissä, mutta ei löydetty. Ohikulkija löysi Inkisen kuolleena Raisionlahdelta 25. toukokuuta 2009. Inkinen oli jättänyt reppunsa laiturille ja hukuttautunut mereen.
Inkisen itsemurha oli SIG:n jäsenten mielestä hänen reaktionsa siihen, että Inkisen katoamispäivänä 7 päivää ja Iltalehti olivat uutisoineet Inkiseen kohdistuvista lapsipornon levitysepäilyistä ja asiaan liittyneestä poliisitutkinnasta.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Itsemurha ei ole koskaa oma valinta. Itsemurhaan vaikuttaa aina ulkopuolinen painostus tekemään vapaaehtoisen teon, syyllisen näkökulmasta katsottuna. Onko kyseiset poliisit laitettu edesvastuuseen vuodosta lehdistölle, perättömästä lapsipornotutkimuksesta. Lapsipornoon syyllistynyt ei koskaa tapa itseään, vaan jatkaa siitä mihin jäi. Inkinen joutui julkiseen nöyryytykseen ja sitä kautta tekemään omat johtopäätöksen omaan kuolemaan. Itsemurha ei ole tunnustus, vaan viesti yhteiskunnalle että kaikki eivät ole kohdallaan kun miestä joka tykkää katsella netissä naisten kuvia K18 ja, poliisi IP osoitteen hekumoissa etsii etsien juttua joka ei johda mihinkään kuin syyttömän julkiseen nöyryytykseen. Suomen kansa on unohtanut yhden ja monen nöyryytetyn itsemurhan tehneen ihmisen ja etsivät syytä aina itsemurhan tekijästä. Itse kannata suomen poliisivoimien rajua karsintaa, että amatöörit ja eläkkeenodotttajat joutaisivat hevon kuuseen sotkemasta laillisen erotiikan nautinnoista nauttivista ihmisitä. Jos joku idiootti tulee minua syyttämään jostai jota en ole tehnyt kuten lapsipornon salakatselusta tai muusta saavat minusta yhteiskunnan vihollisen numero 1.
3231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oikeiden rikosten selvittäminen enää nykyään juurikaan kiinnosta. Koko ajan kiristävät lisää rahaa ja uhkailevat rikosten slvittämättä jättämisellä, vaikkeivat hoida hommiaan nytkään. Ihmisten kyttääminen netissä ja tien päällä pelkästään näyttää kiinnostavan.

Kuinkahan paljon keräävät rahaa kyttäohjelmallakin ja mitähän tekevät, jos joku ehdottomasti kieltää esittämästä itseään koskevaa materiaalia TV:ssä. Ei niillä ole siihen mitään oikeutta ja jossain vaiheessa joku ihan varmasti tulee kostamaan, jos luvatta esittävät. Ihmettelen, miten kukaan antaa lupaa edes kasvot himmettynä, helposti tutut tunnistaa joka tapauksessa.

Äänestä

Inkistä kohdeltiin törkeästi. Ehkä joku kadehti hänen menestyneitä kappaleitaan.
Mielestäni Iltalehdessä joku tai jotkut kirjoittaa hyvin ilkeästi välillä ja kirjoitukset
kohdistuvat yksittäiseen ihmiseen.

Sen sijaan ei uskalleta kirjoittaa Tampereella todistettavasti raiskanneesta ja
tappaneesta miehestä, joka videoi tekonsa. Aiotaan ilmeisesti painaa villaisella.

Äänestä

Seitsemän päivää lehti on myös syyllinen. Sehän oikein hehkutti kannessaan Inkisen lapsipornosta :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Public Enemy no1 kirjoitti:

Inkisen kuolema ja Seiskan lööppi

Esiintyminen kuitenkin peruuntui, sillä Matti Inkinen katosi 29. huhtikuuta vuonna 2009[12]. Inkinen jätti kotiin lompakkonsa, ja matkan varrella hylkäsi pyöränsä. Viimeisiä havaintoja Inkisestä oli, kun hän oli menossa kohti Raisionlahtea[13] ja joku näki Inkisen viimeistä kertaa venesataman laiturilla.
Inkistä etsittiin niin merestä kuin metsästäkin. Alussa ei saatu Matti Inkisen mukana olleen kännykän teletunnistustietoja, jotka olisivat ehkä voineet auttaa etsinnöissä, mutta ei löydetty. Ohikulkija löysi Inkisen kuolleena Raisionlahdelta 25. toukokuuta 2009. Inkinen oli jättänyt reppunsa laiturille ja hukuttautunut mereen.
Inkisen itsemurha oli SIG:n jäsenten mielestä hänen reaktionsa siihen, että Inkisen katoamispäivänä 7 päivää ja Iltalehti olivat uutisoineet Inkiseen kohdistuvista lapsipornon levitysepäilyistä ja asiaan liittyneestä poliisitutkinnasta.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Itsemurha ei ole koskaa oma valinta. Itsemurhaan vaikuttaa aina ulkopuolinen painostus tekemään vapaaehtoisen teon, syyllisen näkökulmasta katsottuna. Onko kyseiset poliisit laitettu edesvastuuseen vuodosta lehdistölle, perättömästä lapsipornotutkimuksesta. Lapsipornoon syyllistynyt ei koskaa tapa itseään, vaan jatkaa siitä mihin jäi. Inkinen joutui julkiseen nöyryytykseen ja sitä kautta tekemään omat johtopäätöksen omaan kuolemaan. Itsemurha ei ole tunnustus, vaan viesti yhteiskunnalle että kaikki eivät ole kohdallaan kun miestä joka tykkää katsella netissä naisten kuvia K18 ja, poliisi IP osoitteen hekumoissa etsii etsien juttua joka ei johda mihinkään kuin syyttömän julkiseen nöyryytykseen. Suomen kansa on unohtanut yhden ja monen nöyryytetyn itsemurhan tehneen ihmisen ja etsivät syytä aina itsemurhan tekijästä. Itse kannata suomen poliisivoimien rajua karsintaa, että amatöörit ja eläkkeenodotttajat joutaisivat hevon kuuseen sotkemasta laillisen erotiikan nautinnoista nauttivista ihmisitä. Jos joku idiootti tulee minua syyttämään jostai jota en ole tehnyt kuten lapsipornon salakatselusta tai muusta saavat minusta yhteiskunnan vihollisen numero 1.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu