Uusi-Seelanti kumosi kaikki prostituutioon ja seksityöhön liittyvät kieltolait ja ne korvattiin uudella lakireformilla PRA(Prostitution Reform Act 2003).
PRA:n lähtökohtana on ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja tunnustaminen. Seksityö kuuluu ihmisoikeuksiin, useisiin perusoikeuksiin ja vapauksiin, kuten oikeuteen määrätä itsestään ja ruumiistaan ja oikeuteen tehdä työtä ja harjoittaa ammattia tai elinkeinoa.
Suomi taas on kriminalisoinut seksin oston vastoin EN-ihmisoikeussopimusta, Euroopan Unionin Perustamissopimusta ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Euroopan Yhteisöjen tuomioistuin päätti vuonna 2001, että itsenäisenä prostituoituna toimiminen on EU:n perustamissopimuksen mukaista toimintaa (tuomio 22.11.2001 C368/99 Aldona Margozata Jany).
Lisäksi Euroopan Neuvosto 04.10.2007 hyväksyi päätöslauselman 1579, jossa suositellaan että jäsenvaltioiden pitäisi välttää lainsäädännössään kaksoisstandardeja (esim. vain seksipalvelujen osto tai myynti on kriminalisoitu).
Mikseivät Suomen päättäjät halua nähdä räikeää epäoikeudenmukaisuutta seksityöntekijöiden (pääasiassa naisten) ja asiakkaiden kohtelussa Suomessa, verrattuna vaikkapa Uuteen-Seelantiin?
Gerry Browlee kritisoi naisten kohtelua Suomessa ja taisi osuakin täysin oikeaan.
Uuden-Seelannin liikenneministeri Gerry Brownleen kommentit!
5
130
Vastaukset 5
- minikerkki
Suomi ei ole kriminaisoinnut seksin ostamista muilta kuin parituksen uhreilta (ja tietysti alaikäisiltä).
- juristi_nn
Lisäksi Euroopan Neuvosto 04.10.2007 hyväksyi päätöslauselman 1579, jossa suositellaan että jäsenvaltioiden pitäisi välttää lainsäädännössään kaksoisstandardeja (esim. vain seksipalvelujen osto tai myynti on kriminalisoitu).
Kannattaa lukea viesti, ennen kuin kommentoi.
Oston tai myynnin kriminalisointi on vastoin päätöslauselmaa.
Suomi on muuten saanut huomautuksenkin Euroopan Neuvostolta seksityötä koskevasta lainsäädännöstään. - juristi - mn
juristi_nn kirjoitti:
Lisäksi Euroopan Neuvosto 04.10.2007 hyväksyi päätöslauselman 1579, jossa suositellaan että jäsenvaltioiden pitäisi välttää lainsäädännössään kaksoisstandardeja (esim. vain seksipalvelujen osto tai myynti on kriminalisoitu).
Kannattaa lukea viesti, ennen kuin kommentoi.
Oston tai myynnin kriminalisointi on vastoin päätöslauselmaa.
Suomi on muuten saanut huomautuksenkin Euroopan Neuvostolta seksityötä koskevasta lainsäädännöstään.EN päätökset on vain suosituksia. Suomi toimii asiassa miten itse haluaa.
- hirvittää mua
juristi - mn kirjoitti:
EN päätökset on vain suosituksia. Suomi toimii asiassa miten itse haluaa.
Hyväksytkö siis feministinä ihmisten murhat, kiduttamisen ja ihmisoikeusrikokset seksityöntekijöitä kohtaan?
Ei olisi mitään uutta.
- Muutan sinne
Uus-Zeelanti on etistykselline valtio ko siel saa nusia huorii nii paljo ko jaksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271439- 751279
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101034Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291015- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87871Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132702Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146604
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54593- 50589
- 28588
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13569Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä22556- 37548
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94546- 46543