SL:n kaappaus

Seppo Heikinheimo kirjoittaa Suomalaisuuden liiton kaappauksesta postuumeissa muistelmissaan. Heikinheimon ei mainitse, että kaappauksen tarkoituksena olisi ollut jokin 'liiton ruotsalaistamisen' lopettaminen, vaan saada jo toiminnassa oleva liitto arvokkaalta kalskahtavine nimineen työvälineeksi ruotsalaisvastaiseen työhön. Heikinheimo kertoo kuinka uusia jäseniä värvättiin, painostettiin ja suorastaan pakotettiin mukaan kokouksiin äänestämään ja vaihtamaan liiton hallitusta. Prosessi vei kolme vuotta.

Kun liiton luottamuselimet oli miehitetty, oli vuorossa liiton työntekijöiden irtisanominen. Se taas onnistui lain kirjaimen puitteissa ulkoistamalla työntekijöiden tehtävät.

Kaappauksen jälkeen liiton asiat ovat menneet jyrkkää vauhtia alapäin.

Lennart Meri, saatuaan oikeaa tietoa Suomalaisuuden liiton poliittisesta luonteesta, perui aiemman lupauksensa tulla Suomalaisuuden liiton kunniajäseneksi.

Suomalaisuuden liitto menetti myös valtionavut, joita eduskunta sille ennen vanhaan myönsi.


Sittemmin liitto suojautui toisinajattelijoilta lisäämällä jäsenhakemuskaavakkeeseen klausuulin pakkoruotsin vastustamisesta. Liiton säännöissä asiasta ei ole mitään mainintaa.
9114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

SL kuuluu historiaan. Liittohan on jo entinen.

Äänestä
  • Sampo Terho on ihan osaava heppu mutta tarvitsisi näkyä paljon enemmän julkisuudessa (joko kansanedustajan tai SL:n roolissa).

    Julkisuus kuitenkin määrittelee sen miten paljon ihmisten sanoilla on painoarvoa ja Suomalaisuuden Liitto on jäänyt vuosia varsin "etäiseksi" tavallisista suomalaisista.

    Puheenjohtajan roolissa olet nostanut varsin paljon SL:n tunnettavuutta, mutta edelleen varsin monet tahot eivät kunnolla tiedä mitä SL-tekee.

    Pakkoruotsi on yksi asia mutta tarvitaan myös muitakin agendoja. Pitää myös koko ajan korostaa ettei vastusteta ruotsin kieltä, vaan vain "pakkoruotsia".

    Äänestä

Tala sai onneksi Suomalaisuuden Liiton tuhottua. Talan äänet eduskuntavaaleissa (alle 300)kertovat kaiken Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajan, Talan, naurettavasta suosiosta. Vain näytöt puuttuvat! Metallin vaaleissa persut saivat samanlaisen äänivyöryn, äänista 0,2%. Hehheeheee...

Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6934596

Talan aikana eduskunnassa hävisi tuki Suomalaisuuden liitolta! Tala on saanut myös hyvää aikaan? SL:ää tukevat kansanedustajat loppuivat tyystin! Kiitos tästä Tala.

Äänestä
  • Ompas epätoivoista kun pitää svekojen poistaa yksittäisiä kommentteja jotka kertovat "totuuden" tästä SL:n tuen poistamisesta....

    Äänestä

Kansan mielipidehän se näkyy eduskunnassa. Tala sai kansan valitsemat edustajat vastustamaan yksisilmäiseksi pakkoruotsiliitoksi muuttunutta järjestöä. Onneksi on näitä yhteen asiaan höyrähtäneitä!

Äänestä

Kommenttini tähän avaukseen on poistatettu. Se oli ihan asiallinen kommentti, jossa ihmettelin, että svekot eivät sallisi yhtäkään suomenkielisten etua ajavaa järjestöä, vaikka heillä on omia etujärjestöjä pilvin pimein.

Onpa mennyt epätoivoiseksi tuo nettisvekoilu, kun aletaan jo avausten yksittäisiä kommentteja poistamaan!

Äänestä
  • Todella epätoivoista....

    Kirjoittelin itsekin mitä Hesarin päätoimittaja oli asiaan sanonut ja miten yksipuolisesti asiaa toi esiin (näkyy olevan poistettu kyseiset kommentit jälkikäteen).

    Äänestä

"svekot eivät sallisi yhtäkään suomenkielisten etua ajavaa järjestöä"

Ei SL aja suomenkielisten tai kenenkään muunkaan etua, vaan on ihan vaan pelkästään ja vain ruotsinvastainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SL vapaaksi! kirjoitti:

Seppo Heikinheimo kirjoittaa Suomalaisuuden liiton kaappauksesta postuumeissa muistelmissaan. Heikinheimon ei mainitse, että kaappauksen tarkoituksena olisi ollut jokin 'liiton ruotsalaistamisen' lopettaminen, vaan saada jo toiminnassa oleva liitto arvokkaalta kalskahtavine nimineen työvälineeksi ruotsalaisvastaiseen työhön. Heikinheimo kertoo kuinka uusia jäseniä värvättiin, painostettiin ja suorastaan pakotettiin mukaan kokouksiin äänestämään ja vaihtamaan liiton hallitusta. Prosessi vei kolme vuotta.

Kun liiton luottamuselimet oli miehitetty, oli vuorossa liiton työntekijöiden irtisanominen. Se taas onnistui lain kirjaimen puitteissa ulkoistamalla työntekijöiden tehtävät.

Kaappauksen jälkeen liiton asiat ovat menneet jyrkkää vauhtia alapäin.

Lennart Meri, saatuaan oikeaa tietoa Suomalaisuuden liiton poliittisesta luonteesta, perui aiemman lupauksensa tulla Suomalaisuuden liiton kunniajäseneksi.

Suomalaisuuden liitto menetti myös valtionavut, joita eduskunta sille ennen vanhaan myönsi.


Sittemmin liitto suojautui toisinajattelijoilta lisäämällä jäsenhakemuskaavakkeeseen klausuulin pakkoruotsin vastustamisesta. Liiton säännöissä asiasta ei ole mitään mainintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu