Palkka tippuu ensi vuonna viisi senttiä

Olin eilen luottamusmiesten aamukatsauksessa Pam.issa ja yksi aihe siellä oli palkkaus. Ensi vuoden alusta kokemusvuosilisät jäävät pois ja itselläni tulee käymään niin ,että kokonaispalkkani tippuu viisi senttiä
palkkani on nyt 8,75e kokoemusvuosilisä 0,54c eli yhteensä 9,30e. Ensi vuonna peruspalkka nousee 8,75e 9,25 euroon. Eli palkkani tippuu sen viisi senttiä. Työväenliike on menettänyt kaikeen taistelutahtonsa kaikessa annetaan periksi työnantajalle.
3201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskokaan tai älkää niin kaikki nuo palkkauudistukset lopulta laskevat palkkoja. Ei mikään firma "anna" ilmaiseksi senttiäkään vaan ottaa irti kaiken minkä työntekijästä saavat.

Kohta varmaan aletaan antamaan siivoajille kirjallisia varoituksia, jotta saadaan työntekijä ahdistettua nurkkaan.

Kyllä siivojan perustuntipalkan pitäisi olla vähintään 10 €. Huvittaa kun katsoo kerrostalojen huoltomiehiä - heidän palkkansahan on ainakin meilläpäin 1950 €/kk ja parin vuoden päästä se nousee 2150 euroon.

Koskaa huoltomiehillä ei ole kiire mihinkään - tauot pidettään ja käydään tupakilla välillä. Ja ajellaan kohteesta toiseen.

Kyllä siivoustyötä pitäisi arvostaa, mutta se on työnantajasta kiinni. Nähtävästi kate on liian hyvä, että siitä voisi luopua.

Jossakin oli se laskelmakin, että 112 € kokopäiväisestä siivoojasta on tuloa firmalle eli jos on vaikka 15 siivoojaa niin tuotto kuussa 35 280 €

Äänestä

Palkat ei laske.

Palkankorotus tulee henkilökohtaiseen palkkaan.

Äänestä

Palkkasi nousee yleiskorotuksen verran 1,9%.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varapääluottamusmies kirjoitti:

Olin eilen luottamusmiesten aamukatsauksessa Pam.issa ja yksi aihe siellä oli palkkaus. Ensi vuoden alusta kokemusvuosilisät jäävät pois ja itselläni tulee käymään niin ,että kokonaispalkkani tippuu viisi senttiä
palkkani on nyt 8,75e kokoemusvuosilisä 0,54c eli yhteensä 9,30e. Ensi vuonna peruspalkka nousee 8,75e 9,25 euroon. Eli palkkani tippuu sen viisi senttiä. Työväenliike on menettänyt kaikeen taistelutahtonsa kaikessa annetaan periksi työnantajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu