ryöstäminen

kyselisin neuvoja, mitä tehdä kun hevonen lähtee viemään / ryöstämään esim maastossa ( tai jossain muualla kuin 'suljetussa' tilassa ) ?

kiitos vastaajille jo etukäteen !
62200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ainakin ensin kannattaa kattoa tasa paino, ettet rupee ohjista repii ihan holtittomasti. Sittenkun oot saanu ittes tasapainoon ota ohjat ja tee ensin puoli pidätteitä, jos ei toimi niin koko ja jos sekään ei auta niin vatkaa käsillä tai sahaa puolelta toiselle. Eivät nuo jälkimmäiset kauhean mukavia tapoja mutta jos maastossa lähtee käsistä niin on keinot tarpeen. Voit myös yrittää ohjata jotain puuta tai muuta kiinteää päin jonka yli ei voi hypätä.

Äänestä

Lyhennä toista ohjaa niin, että hevosen on pakko taivuttaa kaulaa, jolloin vauhti hidastuu. Yritä saada voltille/ympyrälle, niin kuin tekisit esim. kentällä tai maneesissa.

Äänestä

hyvä tapa on opettaa hevoselle yhdenohjan pysäytys. Se on tehokas pysäytyskeino, mutta hyvin vaarallinen jos hevonen ei sitä osaa ja ymmärrä.
Yhdenohjan pysäytyksessä hevonen kaula siis taivutetaan reilusti sivulle, jolloin se ei voi mennä kovaa. Pahimmillaan hevonen voi kuitenkin kaatua, jos se ei ymmärrä asiaa tai lähtee kääntymään päin ojaa tms.

Sahaaminen on yksi keino pysäyttää hevonen. Sekin tulee tehdä kuitenkin oikein. Jos vain vedät ohjista tasaisesti ja vähän liikuttelet käsiä ees taas, hevonen saattaa lähteä juoksemaan kipua ja painetta karkuun.
Mieluummin liikuta käsiä reilusti vuorotellen ja myötää aina välillä.

Oma istunta on tietysti tärkeä, eli kannattaa pyrkiä takaiin hyvään istuntaan ja jarruttaa hevosta istunnalla.

Äänestä

Harvemmin mitkään pienet puolipidätteet auttavat... suosittelen ohjaamaan jotain kiinteää esinettä kohti, niin, että hevosen on pakko hiljentää vauhtia, kentällä voltti on hyvä..

Äänestä

Kyllä ongelmat ovat yleensä paljon syvemmällä kuin väärässä ohjasotteessa. Suosittelen lämpimästi ongelmaratkaisua maasta käsin, uuden järjestyksen luomista niin että hevosesi luovuttaa sinulle päätösvallan. Tämän jälkeen on huomattavasti turvallisempaa ja mielekkäämpää työskennellä niin tallissa, kentillä kuin maastossakin. Joskus hevonen 'luovuttaa' puolessa tunnissa, jääräpäisimmät (lue suomenhevoset) testaavat kouluttajaa useamman päivän, mutta aivan varmasti tällainen kouluttautuminen on vaivansa väärtti. Kouluttajia löytyy jo useammalta paikkakunnalta Suomessakin ja on ensiarvoisen tärkeätä että osallistut itse koulutukseen hevosesi kanssa. Sinä olet se jonka pitää hevosesi kanssa pärjätä arjen moninaisissa tilanteissa. Keväisin terveisin Virpi. www.launostenkartano.com

Äänestä

Final Fantasy, Fedora, Penelope Blue Eyes, Black Dream

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ananana1 kirjoitti:

kyselisin neuvoja, mitä tehdä kun hevonen lähtee viemään / ryöstämään esim maastossa ( tai jossain muualla kuin 'suljetussa' tilassa ) ?

kiitos vastaajille jo etukäteen !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu