Pieni maa tarvitsee monipuolista kieliosaamista
Suomen poliittinen ja kulttuurinen eliitti on hämmästyttävän yksimielisesti Suomen kaksikielisyyden takana ottaen huomioon, että suuri osa kansasta vastustaa ”pakkoruotsia”. Vaikka julkisesta keskustelusta voi saada toisenlaisen kuvan, Suomen kaksikielisyys on todellakin poliittinen kysymys, jonka osalta lakien muuttaminen on mahdollista. Kielipolitiikasta pitäisi voida keskustella ilman leimautumista rasistiksi tai umpimieliseksi. Suomen kielipolitiikan kritisoiminen tulee osata erottaa suomenruotsalaisten kritisoimisesta.
Tärkein epäkohta nykyisessä kielipolitiikassa eivät ole eräät ruotsinkielisten etuoikeudet (esimerkiksi helpompi pääsy yliopistoihin) vaan se fakta, että 5 % vähemmistön vuoksi loput 95 % velvoitetaan opiskelemaan kieltä, joka on suurimmalle osalle hyödytön. Suomi pienenä maana tarvitsee monipuolista kieliosaamista, ja hyötyisi suuresti, mikäli nyt ruotsin kieleen käytetyt resurssit siirrettäisiin esimerkiksi venäjän, ranskan, espanjan ja kiinan opiskeluun.
Ruotsin kielen asemaa perustellaan monesti historialla. Suomi on kulttuurisesti pitkään ollut riippuvainen ruotsinkielisestä sivistyneistöstä ja monet kansalliset merkkihenkilömme, kuten J.L. Runeberg ja C.G. Mannerheim olivat ruotsinkielisiä. Tätä kulttuuriperinnettä tulee arvostaa, mutta reaalipolitiikassa on aika kääntää katseet tulevaisuuteen. Eihän latinaakaan enää juuri opiskella Euroopassa, vaikka sen merkitys koko Euroopan kehitykselle on ollut keskeinen.
Toinen usein kuultu peruste ruotsin kielen asemalle on Pohjoismaisen yhteistyön säilyttäminen ja kehittäminen. Tämän argumentin mukaan siteemme Ruotsiin ja muihin pohjoismaihin heikkenevät oleellisesti, mikäli koko kansaa ei laiteta opiskelemaan ruotsia. Väite on mielestäni absurdi. Se olettaa, että jos kaikki eivät opiskele ruotsia, kukaan ei opiskele. Aivan kuten muidenkin kielten kohdalla, ne jotka ovat kiinnostuneet ruotsin kielestä ja suuntautuvat urallaan pohjoismaiseen yhteistyöhön, voisivat jatkossakin opiskella ruotsia.
Minulla itselläni ei ole mitään ruotsinkieltä vastaan sinällään. Pidin ruotsinopiskelusta koulussa ja kirjoitin siitä laudaturin ylioppilaskokeissa. Kuitenkin aina keskustellessani ruotsinkielisten kanssa käytän englantia, sillä se on huomattavasti helpompaa molempien osapuolten kannalta. Monet ruotsalaiset, joiden kassa olen kielipolitiikasta keskustellut, ihmettelevät miksi Suomessa on yhä pakollista opiskella ruotsia.
Ehdotan, että Suomessa alettaisiin pikkuhiljaa siirtyä malliin, jossa ruotsinkieleltä poistuisi valtakunnallisen virallisen kielen asema, mutta joka alueellisesti säilyttäisi asemansa. Näin toimitaan myös muiden tärkeiden vähemmistökielten, kuten saamen, kohdalla. Ruotsinkielisillä tulisi säilyttää oikeus saada palveluita omalla äidinkielellään niillä alueilla, joissa ruotsinkielisten osuus väestöstä on suuri. Näin säilyttäisiin ruotsinkielisille oikeus omaan äidinkieleensä, poistettaisiin suomenkielisille katkeruutta aiheuttava ”pakkoruotsi” ja tehtäisiin suomalaisista entistäkin kielitaitoisempi kansa.
Suomen poliittinen ja kulttuurinen eliitti on hämmästyttävän yksimielisesti Suomen kaksikielisyyden takana ottaen huomioon, että suuri osa kansasta vastustaa ”pakkoruotsia”. Vaikka julkisesta keskustelusta voi saada toisenlaisen kuvan, Suomen kaksikielisyys on todellakin poliittinen kysymys, jonka osalta lakien muuttaminen on mahdollista. Kielipolitiikasta pitäisi voida keskustella ilman leimautumista rasistiksi tai umpimieliseksi. Suomen kielipolitiikan kritisoiminen tulee osata erottaa suomenruotsalaisten kritisoimisesta.
Tärkein epäkohta nykyisessä kielipolitiikassa eivät ole eräät ruotsinkielisten etuoikeudet (esimerkiksi helpompi pääsy yliopistoihin) vaan se fakta, että 5 % vähemmistön vuoksi loput 95 % velvoitetaan opiskelemaan kieltä, joka on suurimmalle osalle hyödytön. Suomi pienenä maana tarvitsee monipuolista kieliosaamista, ja hyötyisi suuresti, mikäli nyt ruotsin kieleen käytetyt resurssit siirrettäisiin esimerkiksi venäjän, ranskan, espanjan ja kiinan opiskeluun.
Ruotsin kielen asemaa perustellaan monesti historialla. Suomi on kulttuurisesti pitkään ollut riippuvainen ruotsinkielisestä sivistyneistöstä ja monet kansalliset merkkihenkilömme, kuten J.L. Runeberg ja C.G. Mannerheim olivat ruotsinkielisiä. Tätä kulttuuriperinnettä tulee arvostaa, mutta reaalipolitiikassa on aika kääntää katseet tulevaisuuteen. Eihän latinaakaan enää juuri opiskella Euroopassa, vaikka sen merkitys koko Euroopan kehitykselle on ollut keskeinen.
Toinen usein kuultu peruste ruotsin kielen asemalle on Pohjoismaisen yhteistyön säilyttäminen ja kehittäminen. Tämän argumentin mukaan siteemme Ruotsiin ja muihin pohjoismaihin heikkenevät oleellisesti, mikäli koko kansaa ei laiteta opiskelemaan ruotsia. Väite on mielestäni absurdi. Se olettaa, että jos kaikki eivät opiskele ruotsia, kukaan ei opiskele. Aivan kuten muidenkin kielten kohdalla, ne jotka ovat kiinnostuneet ruotsin kielestä ja suuntautuvat urallaan pohjoismaiseen yhteistyöhön, voisivat jatkossakin opiskella ruotsia.
Minulla itselläni ei ole mitään ruotsinkieltä vastaan sinällään. Pidin ruotsinopiskelusta koulussa ja kirjoitin siitä laudaturin ylioppilaskokeissa. Kuitenkin aina keskustellessani ruotsinkielisten kanssa käytän englantia, sillä se on huomattavasti helpompaa molempien osapuolten kannalta. Monet ruotsalaiset, joiden kassa olen kielipolitiikasta keskustellut, ihmettelevät miksi Suomessa on yhä pakollista opiskella ruotsia.
Ehdotan, että Suomessa alettaisiin pikkuhiljaa siirtyä malliin, jossa ruotsinkieleltä poistuisi valtakunnallisen virallisen kielen asema, mutta joka alueellisesti säilyttäisi asemansa. Näin toimitaan myös muiden tärkeiden vähemmistökielten, kuten saamen, kohdalla. Ruotsinkielisillä tulisi säilyttää oikeus saada palveluita omalla äidinkielellään niillä alueilla, joissa ruotsinkielisten osuus väestöstä on suuri. Näin säilyttäisiin ruotsinkielisille oikeus omaan äidinkieleensä, poistettaisiin suomenkielisille katkeruutta aiheuttava ”pakkoruotsi” ja tehtäisiin suomalaisista entistäkin kielitaitoisempi kansa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Bort bara med pakkoruotsi.Underligt att finnarna tror att ALLA finlandssvenskar vill behålla obligatorisk svenska för finskspråkiga.Vi har ändå inte någon som helst nytta av att någon lär sig säga :Jag talar inte svenska.Våra svenskspråkiga ungdomar och de som faktiskt VILL lära sig svenska kommer i framtiden att ha mycket större möjligheter inom arbetslivet om språkval blir frivilliga.Det kommer ännu länge att behövas människor i Finland som behärskar svenska.
Jag tycker det är synd att avsluta ngt som man haft i åratal, i århundraden. Känns att tvångssvenskan är åndå ett band mellan övriga nordiska länder. På ngt sätt känns det att folk ändå har haft nytta av språket. Men vill folk inte ha det så får det väl försvinna...jag är Inge själv finlandssvensk men har tagit med mig språket från tiden då jag bodde i Stockholm. Hoppas att vi behåller gatunamnen, skyltar och sådant på båda språken. Tycker det är bekvämt när vänner från Sverige hälsar på...
Eikö nyt kaikesta huolimatta olisi suomenruotsalaisille helpompi opettaa suomen kieltä kuin koko muulle suomelle (suomalaisille) ruotsia???
On tämä jotenkin nurinkurista, kun vedotaan satojen vuosien perimään...kuten tuolla ylempänä oli, ei latinaakaan ole enää pakko opetella Euroopan maissa.
Sairaalloista tämä kielisota, jos sitä sodaksi voi sanoa. Ainakin Wallin ja Thorsin täti ovat kynsin hampain sitä ihan sodaksi julistamassa. Wallinillahan on melkein oma prikaatikin Dragsvikissa.
Osaan kyllä jonkin verran ruotsia, kun olin aikoinaan Eskilstunassa töissä jonkin aikaa. Ja harrastan sitä koko ajan. Mutta pakollista sen ei tarvitsisi olla.
En usko että kysymys sinäänsä on kuka opettaa ja kelle. Suomenruotsalaisten mielestäni täytyy osata enemmistökieli joka on Suomi. Kokemuksesta voin sanoa ruotsissa asuessani että lapsillani joilla on jopa kaksi muuta kieltä Ruotsin lisäksi on helpompaa opetella lisäkieliä. Ruotsin opetus Suomessa ei pitäisi kokea taakkaa vaan yleellisyytenä. Olen kiitollinen että aikaanaan kun Suomessa kouluni kävin meillä oli pakkoruotsi. Olen myös ylpeä siitä että Suomi on kaksikielinen maa. Onhan tämä osa identiteettiäni kotimaastani vaikka suomenkielinen olenkin. Jag hoppas på att finlands regering en dag förstår värdet av tvåspråkigheten och tryggar tillvaron för finlandssvenskarna och låter även de finskspråkiga fortsätta med tvångssvenskan. Den kommer till användning och som sagt är en del av även finspråkigas identitet i sitt fosterland. Många har bara inte insett det än...