Sofia Suvanto pakkoruotsista Hesarissa

Pieni maa tarvitsee monipuolista kieliosaamista

Suomen poliittinen ja kulttuurinen eliitti on hämmästyttävän yksimielisesti Suomen kaksikielisyyden takana ottaen huomioon, että suuri osa kansasta vastustaa ”pakkoruotsia”. Vaikka julkisesta keskustelusta voi saada toisenlaisen kuvan, Suomen kaksikielisyys on todellakin poliittinen kysymys, jonka osalta lakien muuttaminen on mahdollista. Kielipolitiikasta pitäisi voida keskustella ilman leimautumista rasistiksi tai umpimieliseksi. Suomen kielipolitiikan kritisoiminen tulee osata erottaa suomenruotsalaisten kritisoimisesta.

Tärkein epäkohta nykyisessä kielipolitiikassa eivät ole eräät ruotsinkielisten etuoikeudet (esimerkiksi helpompi pääsy yliopistoihin) vaan se fakta, että 5 % vähemmistön vuoksi loput 95 % velvoitetaan opiskelemaan kieltä, joka on suurimmalle osalle hyödytön. Suomi pienenä maana tarvitsee monipuolista kieliosaamista, ja hyötyisi suuresti, mikäli nyt ruotsin kieleen käytetyt resurssit siirrettäisiin esimerkiksi venäjän, ranskan, espanjan ja kiinan opiskeluun.

Ruotsin kielen asemaa perustellaan monesti historialla. Suomi on kulttuurisesti pitkään ollut riippuvainen ruotsinkielisestä sivistyneistöstä ja monet kansalliset merkkihenkilömme, kuten J.L. Runeberg ja C.G. Mannerheim olivat ruotsinkielisiä. Tätä kulttuuriperinnettä tulee arvostaa, mutta reaalipolitiikassa on aika kääntää katseet tulevaisuuteen. Eihän latinaakaan enää juuri opiskella Euroopassa, vaikka sen merkitys koko Euroopan kehitykselle on ollut keskeinen.

Toinen usein kuultu peruste ruotsin kielen asemalle on Pohjoismaisen yhteistyön säilyttäminen ja kehittäminen. Tämän argumentin mukaan siteemme Ruotsiin ja muihin pohjoismaihin heikkenevät oleellisesti, mikäli koko kansaa ei laiteta opiskelemaan ruotsia. Väite on mielestäni absurdi. Se olettaa, että jos kaikki eivät opiskele ruotsia, kukaan ei opiskele. Aivan kuten muidenkin kielten kohdalla, ne jotka ovat kiinnostuneet ruotsin kielestä ja suuntautuvat urallaan pohjoismaiseen yhteistyöhön, voisivat jatkossakin opiskella ruotsia.

Minulla itselläni ei ole mitään ruotsinkieltä vastaan sinällään. Pidin ruotsinopiskelusta koulussa ja kirjoitin siitä laudaturin ylioppilaskokeissa. Kuitenkin aina keskustellessani ruotsinkielisten kanssa käytän englantia, sillä se on huomattavasti helpompaa molempien osapuolten kannalta. Monet ruotsalaiset, joiden kassa olen kielipolitiikasta keskustellut, ihmettelevät miksi Suomessa on yhä pakollista opiskella ruotsia.

Ehdotan, että Suomessa alettaisiin pikkuhiljaa siirtyä malliin, jossa ruotsinkieleltä poistuisi valtakunnallisen virallisen kielen asema, mutta joka alueellisesti säilyttäisi asemansa. Näin toimitaan myös muiden tärkeiden vähemmistökielten, kuten saamen, kohdalla. Ruotsinkielisillä tulisi säilyttää oikeus saada palveluita omalla äidinkielellään niillä alueilla, joissa ruotsinkielisten osuus väestöstä on suuri. Näin säilyttäisiin ruotsinkielisille oikeus omaan äidinkieleensä, poistettaisiin suomenkielisille katkeruutta aiheuttava ”pakkoruotsi” ja tehtäisiin suomalaisista entistäkin kielitaitoisempi kansa.