auerkulma?

Anonyymi

Millainen paikka auerkulma on siellä asuneiden ja siellä asuneiden lasten/nuorten vanhempien näkökulmasta? Itse en ainakaan googlettamalla löytänyt juttua auerista ollenkaan..

7 kommenttia

Vastaukset

  • Viestini tulee vuoden myöhässä, mutta vastaanpa silti, jos tästä olisi jollekulle hyötyä.

    Asuin Auerissa ensin sekä vastaanottopuolella että myöhemmin lastenkodissa (2009-2010). Ohjaajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin, sijaisia oli töissä enemmän kuin vakituisia työntekijöitä ja tämä vaihtuvaisuus ei nuoressa kyllä herättänyt juuri luottamusta tai turvallisuudentunnetta. Virkavirheet olivat toistuvia, väkivalta työntekijöiden puolelta oli sekä henkistä että fyysistä ja kaikkia mahdollisia asioita salailtiin "asiakkailta" (eli minulta ja vanhemmiltani) loppuun asti. Lastenkodin puolella myös meidän nuorten syömisiä rajoitettiin aivan käsittämättömillä tavoilla, saatettiin vaikka sanoa että "ton leivän jälkeen et sit saa enää ruokaa" ja laittaa heti perään keittiön ovet lukkoon jotta sitä leipää ei sitten olisikaan saanut haettua lisää. Sairaat siis hoitivat sairaita. En koskaan laittaisi lastani vastaavaan laitokseen, vaikka ongelmat olisivat millaisia.

    Pariin hoitajaan tykästyin vastaanotossa ollessani. He olivat tasapainoisen oloisia ihmisiä ja tuntuivat aidosti välittävän meistä nuorista. Muistan ikuisesti, kun minulla eräänä iltana oli todella paha olla ja tarvitsin jotakuta kenelle jutella. Minulla oli tällöin erittäin huonot välit vanhempiini, joita ei juurikaan kiinnostanut mitä minulle kuuluu, enkä tuolloin kyennyt muutenkaan puhumaan muille asioistani. Pyysin sitten erästä lempiohjaajaani juttelemaan ja hän kuunteli itkuni, silitteli päätäni ja sanoi, että kyllä kaikki järjestyy. Ja niin järjestyikin, sen huomaan nyt vuosia myöhemmin. Asioiden järjestymisellä ei kuitenkaan ollut MITÄÄN tekemistä lastenkotijakson kanssa: sen huomasivat vanhempanikin, jotka kiireesti hankkivat minulle vuokrayksiön sen jälkeen kun omin silmin näkivät ja kuulivat, kuinka ohjaajat minua kohtelivat.

    Tekisi mieli kertoa muutama sisäpiirin juttu tähän loppuun, mutta koska ne eivät sen jälkeen olisi enää sisäpiirin tietoja, sanon vain tämän: nämä Järvenpään sosiaalityöntekijät voisivat kasvattaa ensin itse lapsensa kunnon aikuisiksi ja vasta sitten lähteä kasvattamaan toisten mukuloita, nimimerkillä monenkin sosiaalitantan lapsukaisen kanssa hengaillut ja heidän puuhistaan tietoinen. ;) Jokainen voi itse miettiä, millaisia kivoja juttuja olenkaan vuosien varrella todistanut!

    • Harvoin eksyn Suomi 24 -palstalle ja vielä kertaakaan en ole kirjoittanut tai kommentoinut palstan tekstejä. Nyt kuitenkin niin on tehtävä, koska aihe on tärkeä ja itseäni osittain koskeva.

      Olen työskennellyt Perhetukikeskus Auerkulman vastaanottoyksikössä vuodesta 2008, eli yksikön perustamisesta asti. On totta, että yksikössämme työntekijöiden vaihtuvuus on ollut suurta, mutta se tuntuu olevan tämän päivän trendi, varsinkin lastensuojelun työpaikoilla. Itse olen ajatellut työntekijöiden vaihtuvuudesta seuraavalla tavalla: koska meille sijoitetut lapset ovat meillä vain lyhyen aikaa, ei työntekijöiden vaihtuvuus niinkään vaikuta lasten tilanteisiin. Totta on myös se, että joudumme yksikössämme käyttämään paljon sijaistyövoimaa. Tämä johtuu siitä, että tilanteet yksikössämme vaihtelevat hyvin paljon, joskus on rauhallisempaa joskus ei. Kymmenen vuoden lastensuojelun laitostyön kokemuksella voin sanoa, että tilanne on samankaltainen lähes jokaisessa lastensuojelulaitoksessa. Työntekijämitoitus ei aina vastaa todelliseen tarpeeseen.

      Meidän lastensuojelulaitosten ohjaajien tehtävänä on asettaa lapsille turvalliset rajat. Joskus joudumme turvautumaan lastensuojelulain mukaisiin rajoitustoimenpiteisiin, varsinkin jos henkilökunnan tai muiden yksikössä olevien lasten turvallisuus vaarantuu. Turvallisuus on vastaanottoyksikössämme arvoista tärkein.

      On todella ikävää kuulla, että nimimerkille "hipidihip" on jäänyt Auerkulmassa viettämästään ajasta sellainen tunne, että häntä on kohdeltu epäinhimillisesti. Sen voin kuitenkin todeta, että Auerkulman vastaanottoyksikössä ei harrasteta väkivaltaa työntekijöiden osalta, ei henkistä eikä fyysistä. Lastenkodilla en ole työskennellyt, mutta uskon heidän toimivan samojen periaatteiden mukaisesti, lastensuojelulain ja ihan eletyn elämän tuoman kokemuksen puitteissa. Me lastensuojelunkin työntekijät olemme ihmisiä, ihan tavallisia ihmisiä.

      Olen iloinen siitä, että "hipidihip" on kokenut Auerkulmassa myös jotain hyvää, saanut apua. Jälleen kerran törmään siihen todellisuuteen, ettei tärkeintä lastensuojelutyössä ole yksittäisten sääntöjen noudattaminen, vaan asiakkaan kohtaaminen, tässä tapauksessa lapsen. Tuohon kohtaamiseen tulee olla aikaa juuri silloin, kun lapsi sitä kaipaa.

      Myös omaa perhettäni voisi kohdata kriisi, joka johtaisi siihen, että lapsemme joutuisivat hetkellisesti lastensuojelulaitokseen. Tällaisessa tilanteessa olisin tyytyväinen, jos lapsemme menisivät Auerkulman vastaanottoyksikköön. Siellä he saisivat hyvää hoivaa ja turvallista aikuisuutta.

      Toivon "hipidihip":lle menestystä ja antoisaa tulevaisuutta. Olisin erittäin iloinen, jos tulisit käymään Auerkulmassa joskus kylässä. Voisimme jatkaa keskustelua ihan kasvotusten. Itse otin kirjoittamasi tekstin palautteena tekemällemme työlle ja pidän sitä siksi kovin tärkeänä.

    • Hannes Wallius kirjoitti:

      Harvoin eksyn Suomi 24 -palstalle ja vielä kertaakaan en ole kirjoittanut tai kommentoinut palstan tekstejä. Nyt kuitenkin niin on tehtävä, koska aihe on tärkeä ja itseäni osittain koskeva.

      Olen työskennellyt Perhetukikeskus Auerkulman vastaanottoyksikössä vuodesta 2008, eli yksikön perustamisesta asti. On totta, että yksikössämme työntekijöiden vaihtuvuus on ollut suurta, mutta se tuntuu olevan tämän päivän trendi, varsinkin lastensuojelun työpaikoilla. Itse olen ajatellut työntekijöiden vaihtuvuudesta seuraavalla tavalla: koska meille sijoitetut lapset ovat meillä vain lyhyen aikaa, ei työntekijöiden vaihtuvuus niinkään vaikuta lasten tilanteisiin. Totta on myös se, että joudumme yksikössämme käyttämään paljon sijaistyövoimaa. Tämä johtuu siitä, että tilanteet yksikössämme vaihtelevat hyvin paljon, joskus on rauhallisempaa joskus ei. Kymmenen vuoden lastensuojelun laitostyön kokemuksella voin sanoa, että tilanne on samankaltainen lähes jokaisessa lastensuojelulaitoksessa. Työntekijämitoitus ei aina vastaa todelliseen tarpeeseen.

      Meidän lastensuojelulaitosten ohjaajien tehtävänä on asettaa lapsille turvalliset rajat. Joskus joudumme turvautumaan lastensuojelulain mukaisiin rajoitustoimenpiteisiin, varsinkin jos henkilökunnan tai muiden yksikössä olevien lasten turvallisuus vaarantuu. Turvallisuus on vastaanottoyksikössämme arvoista tärkein.

      On todella ikävää kuulla, että nimimerkille "hipidihip" on jäänyt Auerkulmassa viettämästään ajasta sellainen tunne, että häntä on kohdeltu epäinhimillisesti. Sen voin kuitenkin todeta, että Auerkulman vastaanottoyksikössä ei harrasteta väkivaltaa työntekijöiden osalta, ei henkistä eikä fyysistä. Lastenkodilla en ole työskennellyt, mutta uskon heidän toimivan samojen periaatteiden mukaisesti, lastensuojelulain ja ihan eletyn elämän tuoman kokemuksen puitteissa. Me lastensuojelunkin työntekijät olemme ihmisiä, ihan tavallisia ihmisiä.

      Olen iloinen siitä, että "hipidihip" on kokenut Auerkulmassa myös jotain hyvää, saanut apua. Jälleen kerran törmään siihen todellisuuteen, ettei tärkeintä lastensuojelutyössä ole yksittäisten sääntöjen noudattaminen, vaan asiakkaan kohtaaminen, tässä tapauksessa lapsen. Tuohon kohtaamiseen tulee olla aikaa juuri silloin, kun lapsi sitä kaipaa.

      Myös omaa perhettäni voisi kohdata kriisi, joka johtaisi siihen, että lapsemme joutuisivat hetkellisesti lastensuojelulaitokseen. Tällaisessa tilanteessa olisin tyytyväinen, jos lapsemme menisivät Auerkulman vastaanottoyksikköön. Siellä he saisivat hyvää hoivaa ja turvallista aikuisuutta.

      Toivon "hipidihip":lle menestystä ja antoisaa tulevaisuutta. Olisin erittäin iloinen, jos tulisit käymään Auerkulmassa joskus kylässä. Voisimme jatkaa keskustelua ihan kasvotusten. Itse otin kirjoittamasi tekstin palautteena tekemällemme työlle ja pidän sitä siksi kovin tärkeänä.

      Kun perhettä kohtaa kriisi...

      miten niin lapsi joutuu lastensuojelulaitokseen? Varsinkin kun "aikuisuus" tuottaa hipidipin esimimerkin mukaan pääsääntöisesti epäluottamusta? -Ja kun tehdään virkavirheitä!!!

      "Palaute" ei tosiaankaan ole imarteleva, vaan kantelemiseen tuossa on isot ainekset :O

      Turvallisuus, joka luo epäluottamusta ja turvattomuutta? Miten se voi noin ollen olla ykkösarvo?

    • jopa jotakin kirjoitti:

      Kun perhettä kohtaa kriisi...

      miten niin lapsi joutuu lastensuojelulaitokseen? Varsinkin kun "aikuisuus" tuottaa hipidipin esimimerkin mukaan pääsääntöisesti epäluottamusta? -Ja kun tehdään virkavirheitä!!!

      "Palaute" ei tosiaankaan ole imarteleva, vaan kantelemiseen tuossa on isot ainekset :O

      Turvallisuus, joka luo epäluottamusta ja turvattomuutta? Miten se voi noin ollen olla ykkösarvo?

      Kriisi: Jos lastensuojelu joutuu puuttumaan perheen tilanteeseen, on kyseessä aina jonkinlainen kriisi. Harvoin (joskus kyllä) olen ammattia harjoittaessani kokenut, että lapsi "pääsee" lastensuojelulaitokseen.

      Kantelu: Niin, kantelua ei kuitenkaan ole tehty..? Onkohan virkavirheitäkään..

      Palaute: Harvoin tässä työssä saa "imartelevaa" palautetta, sen tietävät kaikki alalla työskentelevät.

      Turvallisuus: Tuntuu erilaiselta riippuen siitä, onko kokijana laitokseen joutunut nuori vai siellä työskentelevä aikuinen.

  • Itse en lastani sinne laittaisi..

    • Olen tällä hetkellä aikuinen ja minut vietiin sinne ilman syytä. Jos väkisin laitetaan suihkuun ja revitään vaatteet niin voitte pelkästään sen perusteella arvioida paikan. 7kk meni että vanhempani voittivat oikeudessa. Tuli uusi laki pykälä ja auerkulma piti lopettaa. Mutta tulikin vastaanotto tilalle. Eipä muuta.

  • Yhden asian voin auerkulmasta sanoa ! ÄLKÄÄ KIINTYKÖ NIIHIN AIKUISIIN! Siellä ollessa voi tuntua siltä että ne ohjaajat siellä välittää ja huolehtii mutta sillä sekunnilla kun pääset sieltä pois, niin niitä ei kiinnosta sun asiat PÄTKÄÄKÄÄN. Ihan sama mitä ne on lupaillu ja ihan sama kuinka kauan olisit siellä ollu. Itseänihän tämä satutti paljon sillä alan luottaa ihmisiin helposti ja siellä olevista ohjaajista tuli mulle tärkeitä. Sitten noin vaan kaikki ihmissuhteet pois. Sattuu edelleen ihan vitusti. Omasta mielestä jos nuori/lapsi on viettänyt sijoituspaikassa melko pitkän ajan kuuluu sijoitukseen myös jonkinlainen jälkityö. Ihan vaikka pari puhelua. Puhun nyt vastaanoton puolesta, lastenkodista ei ole kokemusta.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.