IFK - BRÄNDIN VOITTO

Stadinpukki

Pukki palasi tänne petoluolaan eilisten kosteiden kauden päätösten jälkeen vain hiffatakseen jälleen kerran sen tosiasian, miten tällä palstalla skrubaavat vellibyysat eivät todellakaan osaa erottaa kunniakasta tai häpeällistä häviötä toisistaan.

Ifk pelasi runkosarjan vakuuttavalla tavalla valloittaen lähes kaikki piikkimestat tilastoissa. Siitä että noutaja tuli jokereille on pukilla valmiina vastaus..

1. Jo viime kaudella jokereiden ja Ifk:n välinen puolivälierä oli todella tasainen. Erkka on valmentajavelho, joka oppi viime vuodesta ja pystyi eliminoimaan lähes täysin Matikaisen avauspelin. Pakit eivät saaneet syöttöjä yksinkertaisesti perille, vaan aina oli vastustaja plokkaamassa ensimmäistä syöttöä.

2. Matikaisen pelikirjassa ei ikäväkyllä ole montaakaan variaatiota ja tästä syystä nopeisiin taktisiin muutoksiin ei ole edellytyksiä.

3. Erkka on nostanut ennakkoluulottomasti uusia nuoria kundeja vastuullisille mestoille jokereissa ja jauhoi 4:llä kentällä tasaisesti. Matkainen taas peluutti 1-2 kenttää lähes 45 minuuttia pelissä ja tästä syystä pelaajat väsyivät.

Maalivahtipeli oli Ifk:lla todella rautaa tällä kaudella. Myöskin puolustus ja hyökkäys olivat tasapainossa. On vaan todettava pukinkin, että Ifk:lla ei ollut aseita Erkan voittamiseen. Yes, luit oikein, sillä niinkuin pelicanssinkin osalta olemme hiffanneet, on koutsi lähes 75% joukkueesta. Onnea siis Erkalle, jonka maine pukin silmissä todellisena valmentajakarjuna nousi jälleen seuraavalle levelille.

Jalonen alkaa pian bygata mm-joukkuetta Ifk:n karjujen ympärille ja voimme odottaa jälleen menestystä kotikisoissa. Pukille on päivänselvää, että Jalopeno tulee valitsemaan mm-kisaryhmään Peltosen, Miken ja Markuksen, Pesosen ja Söden. Jukan kannattaisi tsiigata myös Siivikiä ja Kankaanperää. Ainoastaan Ifk:lla on pelaajia, jotka pystyvät kotikisojen suunnattomissa paineissa pelaamaan parasta kiekkoa maailmassa. Nyt kun pudotus tuli näin aikaisessa vaiheessa olisi hyvä aloittaa leiritys edellämainituille jo nyt, että kuviot olisivat valmiita kun kiekko ensi kerran putoaa jäähän.

Kunnia ja respectia siis Erkalle, joka taas näytti kaikille, millainen superkarju penkin takana oikein dallaakaan. Ei olisi ihme, jos Erkka vielä dallaisi venäjällekin tienaamaan muutaman millin eläkepäivien varalle. Tuollaisia koutseja kun ei kasva joka oksalla.

Nyt pukki lähtee salille ja illalla skruudaamaan yhen vanhan malli hoidon kanssa, joka on odotellut pukin käsittelyä jo monta kuukautta. Jokainen Ifk:n kannattaja voi jatkossakin dallata selkä suorana, sillä Brändi ei hävinnyt tänä vuonna huonommalle. Erkan meriittejä kun on vaikea voittaa kenen tahansa..

11

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhden kortin varaan

      Jaa'a, tuon propagandan jälkeen on syytä toivoa menestystä Jokereille myös tulevissa peleissä.

    • En kyllä näe...

      ...näe mitä kunniakasta on 4-0 sarjassa, viimeisessä 0-0 pelissä ja ykkösvitjan jäämisellä nollille koko sarjassa?

      Oli vähän hengetöntä pas kaa nyt tuo selittely.

      • Ifk petti taas!!

        Pukkipojun strupbyxsornat on päässyt liian kireälle ja siksi selittelyt Heja-Ifk-pojkarnan säälittävästä häviöstä oli vertaansa vailla. Miten vanha äijä voi ylipäätään päästää julkisuutenn noin suurta packaa??!! Oli todella säälittävää. No harmittahan se kun miljon Euros pojkarna otti pataan ja reilusti. Ei pienintäkään yritystä olla edes miehen näköinen kentällä. Koko porukka lammasteli kun toinen miljuuna team vei kuin pässiä narussa. Snadi-Buggy voisi ottaa viimein ne huuruiset punaiset glasit pois päästä ja alkaa katselemaan muualle kuin sinne kisujen suuntaan sillä Suomessa pelataan ihan oikeaa MIESTEN jääkiekkoa!!

        Heja heja Ifk!!!! Brand är en åtlöje! Hå hå håå...... Grattis pojkarna!


      • Mälli-Mauri
        Ifk petti taas!! kirjoitti:

        Pukkipojun strupbyxsornat on päässyt liian kireälle ja siksi selittelyt Heja-Ifk-pojkarnan säälittävästä häviöstä oli vertaansa vailla. Miten vanha äijä voi ylipäätään päästää julkisuutenn noin suurta packaa??!! Oli todella säälittävää. No harmittahan se kun miljon Euros pojkarna otti pataan ja reilusti. Ei pienintäkään yritystä olla edes miehen näköinen kentällä. Koko porukka lammasteli kun toinen miljuuna team vei kuin pässiä narussa. Snadi-Buggy voisi ottaa viimein ne huuruiset punaiset glasit pois päästä ja alkaa katselemaan muualle kuin sinne kisujen suuntaan sillä Suomessa pelataan ihan oikeaa MIESTEN jääkiekkoa!!

        Heja heja Ifk!!!! Brand är en åtlöje! Hå hå håå...... Grattis pojkarna!

        Huh huh. Pukki veti kaikkien aikojen pohjat. Näinkö helposti pukilta putoaa housut nilkkoihin ja peffan musta aukko tarjotaan Jokeri-faneille.

        Ei tuollaista soopaa jaksa kukaan lukea.


    • J.Okeri

      Ifk on säälittävä joukkue. Surkea kuin mikä. Hengettömiä paskoja kaikki tyynni.

    • IFK.

      Elämä on.

    • 13+13

      Oli taas yksi, kaikkienaikojen pohjanoteerauksista pukillta.

    • Stadi=Jokerit

      Pikkupukki kakki kalliolle.

      • IFK.

        Oikeastaan aika herttaista että pikkuveli pärjäs paremmin tänä vuonna.


      • Onneksi kävi näin
        IFK. kirjoitti:

        Oikeastaan aika herttaista että pikkuveli pärjäs paremmin tänä vuonna.

        Näin on. Olisi ollut aika masentavaa, jos hifk olisi ollut Jyppiä vastassa.


    • Pitää paikkansa

      "hiffatakseen jälleen kerran sen tosiasian", että tappio on jälleen kerran kunniakas, vaikka se tulisi Vaasan Sportia vastaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1670
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1353
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1080
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe