Tässä iässä pitää korvatutkimuksiakin

käydä läpi.
Itse olen käynyt korvalääkärin tutkimuksissa kuulosta.
Olen ollut aika epäileväinen kuulokojetta kohtaan, mutta nyt entinen mieheni on sellaisen saanut, ja oli oikein tyytyväinen.
Hän on ollut nuorempana aika pidättyväinen kaikkiin tarkastuksiin, patistaa on saanut kovastikin menemään lääkäriin.
On alkanut nyt antamaan periksi hänkin.

Minä tarkastin hänen korvakapistuksensa ja näytti ihan hyvältä ja aika näkymätönkin oli, vaikka hän on tuollainen kaljupää.
Minäkin helpotuin, että jos joudun ottamaan kuulolaitteen, en enää sitä vieroksu.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Korvista johtuvat sairaudet ovat osaksi tavallisille kansalisille vähän tunnettuja. Tarkoitan tässä vaikkapa asentohuimausta tai tinnitystä.
Olen siinä käsityksessä, että korvahäiriöistä nämäkin johtuisivat. Tälläkin hetkellä päässä tinnittää korkeilla taajuuksilla.

En koe tätä vaihetta vielä pahana haittana, mutta asentohuimauksesta on kyllä kaik kävyt ja männynoksat pois.
Asentohuimausta on hoidettu lääkärien toimesta mm. potilaan päänasentoja vaihtelemalla puolelta toiselle.

Pahimmillaan ollessa jo jo 'vaateriin' käynti ja ylösnousu olivat paha ongelma; maailma pyöri niin villisti, että sydämestä otti.
Meluisa työympäristö satamassa vahingoitti kuuloaistia melkoisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sumunainen kirjoitti:

käydä läpi.
Itse olen käynyt korvalääkärin tutkimuksissa kuulosta.
Olen ollut aika epäileväinen kuulokojetta kohtaan, mutta nyt entinen mieheni on sellaisen saanut, ja oli oikein tyytyväinen.
Hän on ollut nuorempana aika pidättyväinen kaikkiin tarkastuksiin, patistaa on saanut kovastikin menemään lääkäriin.
On alkanut nyt antamaan periksi hänkin.

Minä tarkastin hänen korvakapistuksensa ja näytti ihan hyvältä ja aika näkymätönkin oli, vaikka hän on tuollainen kaljupää.
Minäkin helpotuin, että jos joudun ottamaan kuulolaitteen, en enää sitä vieroksu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu