Romanian romaneille auttava käsi

lämmin koti kaikille

Romanit ovat jälleen tulossa kesäksi Suomeen. He joutuvat majoittamaan alkeellisiin oloihin pääkaupunkiseudulla. Ikaalisissa olisi asuntoja tyhjillään ja opiskelijoiden lähdettyä asuntoja vapautuu yhä lisää. Emmekö voisi tarjota heille kodin Ikaalisista?

Romanit ovat kristittyjä ihmisiä, joten luulisi olevan meillekin tärkeää saada auttaa heitä. Raamatussakin sanotaan "jos sinulla on kaksi ihokasta, anna toinen sille, jolla ei ole yhtään"!

Ikaalisten harmaata katukuvaakin piristäisi heidän läsnäolonsa täällä meidän keskuudessa. Voisimme saada heistä uusia ystäviä, joista ainakin osa saattaisi jäädä pysyvästikin Ikaalisiin.

31

685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä suunnitelma

      Hyvä idea, mutta jalostamista vaativa.
      Kunnan viranhaltijoiden pitäisi aloittaa välittömästi sopivien asumiskohteiden kartoitus.

    • Armoa raskautetuille

      Kaupunginjohtajan ja ylempien virkamiesten on heti aloitettava Romanian mustalaisten kielen opiskelu. Samoin velvoitettaisiin jokainen kaupungin työntekijä ottamaan perheeseensä kaksi (2) mustalaista omalla kustannuksellaan elätettäviksi. Näin saataisiin uusia aktiivisia asukkaita kaupunkiin, kenties ihan pysyvästi elämään.

      Jotta voisimme kotouttaa heidät pehmeällä laskulla tylyyn elämänmalliimme, pitäisi heitä lähettää Ikaalisten Matkatoimiston organisoimina lähikuntiin harjoittamaan ikiaikaista kunniakasta ansaintaansa. Sopiva määrä olisi esimerkiksi Jämijärvelle 10 työn sankaria, Kankaanpäähän 25, Parkanoon 20, Kyröskoskelle ja Hämeenkyrön kirkolle 30. Loput voisimme kuskata Seitsemiseen, menolipulla, mutta vasta marraskuulla.

      Lähimmäiselle pitää tehdä se, minkä haluaisi itselleenkin tehtävän. Eli siis tulla elätetyksi yhteiskunnan kustannuksella, ja hyvin. Olemmehan me kaikki samoja Luojan omaksi kuvakseen luomia.

    • koteja romaneille

      Suomessa asuu paljon "omia" romaneita kohtalaisissa olosuhteissa. Heille pitäisi myös hankkia parhaat mahdolliset asunnot.

      Ikaalinen voisi toimia koontipaikkana, jonne rakennettaisiin kotimaan romaneille hyviä asuntoja kodeiksi. Tonttimaatahan Ikaalisista löytyy esimerkiksi Toivolansaaresta,Kiviniemestä ja kilometritolkulla rantaviivaa taajama-alueen lähiseudulta.

      Tämä olisi myös askel kohti suvaitsevampaa Suomea.

    • Puolitumma

      Kun olin muutama vuosi sitten Keskussairaalassa käsileikkauksessa, tuotiin eräänä aamuyönä viereiseen sänkyyn nuorehko mies, suoraan käsileikkauksesta. Aamuseitsemältä oli potilaan vieressä kaksitoista omaista. Toipilas oli hellässä hoidossa. Hoitajat olivat heti tyhjentäneet päivähuoneen jääkaapin välipaloista tyhjäksi. Aamupäivällä kun potilas vietiin johonkin, kävi hoitaja sanomassa, että kannattaa panna lukkojen taa kaikki tavarat kaapista tai antaa heille talletettavaksi. Hyvä varoitus olikin, sillä jo parin tunnin päästä minunkin laatikossani oli 12-13 -vuotiaan pojan käsi. Ilmekään ei värähtänyt, kun komensin panemaan laatikon kiinni.

      Olimme kolme päivää vierekkäisillä peteillä. Kun tuli puheeksi hänen rotunsa, uskaltauduin kysymään onko hän romani vai mustalainen. Mies oikein suutahti ja sanoi, että hänen suvussaan oli oltu jo vuosisatoja mustalaisia ja ollaan ikuisesti. Romanit ovat hienostelevia mustalaisia ja valkolaisten keksintöä. Että se siitä ROMANI-heimosta.

      Tämä kertomus on tietysti pahanilkistä fiktiota, ei faktaa siteeksikään.

      • Feija

        Mustalaisista 99.9 % on rehellisiä, työssäkäyviä ihmisiä. Isoon joukkoon mahtuu myös varkaitakin. Niinkuin valtaväestöönkin. Ei koko rotua voi leimata muutaman varkaustapauksen johdosta. Yleisesti mustalaiset ovat lainkuuliaista ja uskovaista kansaa. Muutama mätämuna on vain pilannut koko ryhmän maineen. Joka tapauksessa valkolaiset varastavat Suomessa enemmän kuin mustalaiset.


      • Tiedän, en luule
        Feija kirjoitti:

        Mustalaisista 99.9 % on rehellisiä, työssäkäyviä ihmisiä. Isoon joukkoon mahtuu myös varkaitakin. Niinkuin valtaväestöönkin. Ei koko rotua voi leimata muutaman varkaustapauksen johdosta. Yleisesti mustalaiset ovat lainkuuliaista ja uskovaista kansaa. Muutama mätämuna on vain pilannut koko ryhmän maineen. Joka tapauksessa valkolaiset varastavat Suomessa enemmän kuin mustalaiset.

        Tosi on. 5000 mustalaista varastaa todellakin vähemmän kuin 5.395.000 valkolaista, mutta ei paljon. Tietenkin luvusta on vähennettävä nämä kiitollisuudella vastaanottamamme maahanmuuttajat, joiden perinteet velvoittavat varastamaan, jotta olisivat hyväksyttäviä kansalaisia. Näin ainakin Keski-Afrikassa.

        Tunsin minäkin 1970-luvun lopussa mustalaisen, joka oli kesän töissä soramontulla. Isänsä kuulemma komensi hänet pois palkkatyöstä, koska se ei sopinut oikealle mustalaiselle. Mustalaisten hevostalleillakin taitaa valtaosa työntekijöistä olla valkolaisia.

        Oletan, että Feijan ihonväri on ainakin yhtä vaalea kuin minullakin. Hänen kirjoituksensa kieliasu on aivan liian hyvää. Tarinansa ei liene feija vaan feikki.


    • Jeesus pelastaa

      Muistakaa, että myös romanit ovat lähimmäisiämme.

      Hekin ovat Jumalan lapsia.

      Viimeisellä tuomiolla punnitaan maalliset tekomme!

    • Puhdaskukka

      Mustalaiset ovat ihania ihmisiä. Heihin ja heidän tapoihin pitää vain tutustua paremmin, ennen kuin moni ymmärtääkään asiaa.


      Ikaalinen olisi ihana paikka asua, jos täällä olisi enemmän erilaisia kulttuureja.

    • 31

      Virrat ottaa mielellään vastaan romaaneja,vaikkapa
      kesällä heinähommiin..

    • Reino Reikäleipä

      Viime aikoina on asiassa havaittu huomattavaa kehitystä Kelan, sosiaalitoimistojen, ja Ruotsin valtion ansiosta jokainen ruåtsalainen romani saa perheelleen upouuden Volvon – ainoa ehto auton saamiseen on sen konepellin kääntäminen välittömästi Suomea kohti

      • Suolasilli 2012

        Väärä tieto. Ei ole Volvo, vaan niitä kentälle jääneitä Saabeja. Ja tämä on niin tosi kuin rehti pohjoisen mies sanoo aprillipäivänä.


      • ifa
        Suolasilli 2012 kirjoitti:

        Väärä tieto. Ei ole Volvo, vaan niitä kentälle jääneitä Saabeja. Ja tämä on niin tosi kuin rehti pohjoisen mies sanoo aprillipäivänä.

        Kyllä 2007-mallin nelivetoautoilla mannet ajeloo.


    • Hyvä ajatus!

      Sittenhän olisi sille kauppakeskuksellekin käyttöä kovastikin!

      • Kartanon emäntä

        Osaralta on luvannut majoittaa ja työllistää nuo romanialaiset
        kesäksi tallilleen ja pelloilleen


    • NAKO-OKAN

      Jos joku ihan oikeasti kannattaa ylläolevaa ehdotusta, olen kyllä tässä asiassa persujen kannalla. Tämän ajatuksen he saavat minun puolestani torperoida. Tässä tapauksessa persut on hyvä ryhmä, kun laittavat kaikessa kovasti hanttiin.

    • rahaa eikaikille

      mistä saat sitte ite rahaa ku mutsalainen saa kaiki ei sosiialitoimitso ole mikää josta kaikin saa rahaa kun rahat sitte loppuu nii mistä saa sumalaiset rahaa laksujen maskuun ja käytöön kun ne anettu jo pois nytkään ei sosiaalitoimitso masksanut puhelilaskua sano että se pitää masksaa ite kun sain korvausia juuri sdieltä rahat lopuu sitte

    • romano-fan

      Tampereella on jo Romanian romaneita.Heitä on saapunut jo muutama kymmen.Toivottavasti ainakin osa heistä rantautuu kohta myös Ikaalisten maisemiinkin.

      Lämmintä kesää kaikille.

      • rupaskukko

        Tulihan ne pyytämällä. Onnittelumme!


    • Reino Reikäleipä

      Mitähän Romanit puuhailisivat Ikaalisissa kuvitellaanpas hieman:

      Romanit hankkisivat ruokaa kauppojen roskiksista. Jos kaupat eivät vie ruokaa roskikseen he käyvät varastelemassa kaupoista.

      Vessoista tulee nopeasti romanien peseytymispaikka. Torilla käyvät varastelemassa ja kaupitttelevat rihkamia. Toivottavasti Sata-Häme soi väki päääsee nauttimaan näistä kuttuurien rikastuttamista ihmisistä.

      • Heikki Seipäänreikä

        Voisikohan Ikaalisten kaupunki tukea romaneita ettei heidän tarvitsisi varastaa ja kerjätä?


    • viljasika

      Helsingissä romanit joutuvat asumaan leireissä. Vasemmistoväki pyrkii auttamaan heitä kaikin keinoin ja majoittamaan heitä omiin koteihinsa.

      Miksi Ikaalisten vasemmisto on passiivinen? Täälläkin on paljon vasemmistolaisia, joiden lapset ovat jo muuttaneet pois ja näiden huoneet ovat tyhjillään.Tilaa romaneille varmasti löytyisi lisäksi tyhjillään olevista asunnoista.

      Paikalliset poliitikot voisivat toimia hyvinä esimerkkeinä!

      • tilaa on

        jokaisen pitäis olla ideoimassa miten romanit saataisii muuttaan ikaalisiin


    • siwalle kerjäämään

      En ole bongannut vielä yhtäkään romania Ikaalisissa.
      Onko Ikaalinen niin köyhä paikka, ettei se kelpaa uusille ystävillemme edes kerjäyspaikaksi?

    • hymyilevä hiihtäjä

      Kauppakeskuksen pihaan saisi rakentaa oman
      alueen romaneille. Siellä he saisivat kaupata,
      kerjätä ja ryöstää ketää tahtovat.

    • Tamppiooni

      Varmaan hajaantuvat tästä pikkuhiljaa pikkukylille ryöväämään

    • aukkupesis

      Liikkeiden siivous helpottuu; ovet auki illoiksi ja viikonlopuiksi. Aamulla on kauppa puhdas!

    • tamppiooni

      Romanien auttavat kädet voisi vaikkapa katkaista samantien. en ole rasisti, mutta kuitenkin.

    • Kättä

      Lässyn lässyn.Missä olivat Ikaalilaiset tosimiehet kun hakattiin ja ryöstettiin,Menkää tekeen sama heitin maahan niin tiedätte mistä löytyy.

    • 113

      Ei suomeen mitään pummeja kaivata. Jos joku haluaan auttaa noita romanialaisia niin ottakoot omaan kotiinsa ja ruokkikkot itse. Suomalaisten asiat pitää saada ensin kuntoon ja sitten vasta, pitkän harkinnan jälkeen otetaan pakolaisia. Oikeita pakolaisia. Kaikki ulkolaiset sosiaalipummit pois suomesta ja äkkiä.

    • Tamppiooni

      Todisteet eivät riittäneet: Poliisi joutui vapauttamaan epäillyt koruvarkaat, vaikka ryöstäjien autoista on saatu valokuvia. Poliisilla ei ollut riittävästi todisteita rikoksista epäiltyjen vangitsemiseksi
      ---
      Pirkanmaan poliisilaitoksen komisarion Jari Kinnusen mukaan ulkomaalaisten tekemiä koruvarkauksia on tehty lukuisa määrä ympäri Suomea. Pirkanmaalla rikokset ovat tapahtuneet Ikaalisissa, Mouhijärvellä, Orivedellä, sekä Valkeakoskella. Poliisi tutkii tekoja pääasiassa varkaus-rikoksina, mutta myös ryöstöinä. Työn tekee vaikeaksi se, että eteläisen Suomen alueella liikkuu Kinnusen mukaan 15 autokuntaa. Kyydissä olevat vaihtavat kuitenkin autoja ja kuljettajia. Se vaikeuttaa yksittäisten ryöstöjen tekijöiden jäljille pääsemistä. Seurueiden epäillään olevan kotoisin Romaniasta ja Bulgariasta.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe