saastat pois kaduiltamme

sdftgfezrgft

Miksi tämä nykyaikainen politikka on toiminnaltaan höösäämistä, mikä ei koskaan tuota tulosta. Etenkin turvallisuuspolitiikka ; kun sattuu jotain, sitten vasta puututaan asioihin. Jos yhdysvalloissa on kova kuri, miksi meillä pohjois-euroopassa ei voisi olla kova kuri. Kun maailma koko ajan globalisoituu, turvallisus riskit, ja rikollisuus kasvaa. Laki on oltava kova, jotta kuri ja järjestys säilyisi. Kaduillamme on tarpeeksi roskaväkeä, jotka pitäisi lakaista viemäriin. Alkoholisti criminaalit, diilerit, narkkarit, murhaajat, tappajat, rattijuopot tekevät yhteiskunnastamme väkivaltaisen yhteisön, jossa pelko on aina läsnä. Suomessa, ruotissa ja norjassa varsinkin breivikin kaltaisia sekopäitä puolustellaan. On ihan luxus oltavat linnassa. Siis ihmisellä jotka tappaa silmittömästi syyttömiä ihmisiä. Sama muitakin tappajia kohtaan, ensikertalainen pääsee muutamalla vuodella. Siis meidän verorahat käytetään vankiloiden uusimisiin, ja eikun oltavat parantuu. Kuri saisi olla huomattavasti kovempi. Ei edes poliisi saiis ampua rikollista, tuntuu siltä.

Tämä höösääminen on niin säälittävää, että ei voisi säälittävämpää olla. Rottaa, rikollista paapotaan siitä syystä, koska jokin sen elämässä on mennyt pilalle, ja hyväksyvät ne teot koska kuolemantuomiota, tai kurjia selli oloja ei meillä ole. Olkoot ihminen vaikka kokenut mitä, ei se oikeuta vihaa purkamaan toisiin ihmisiin. Kaikki rikolliset, yhteiskunnan mätäpaiseet pitäisi ampua ak47, ja viskata kuoppaan. Näin toimitaan suuressa Kiinassa. Meillä voisi samalla tavalla toimia. Jos kuri olisi niin kova, niin kyllä nämä rikollis pellet, ja muut helvetin enkelit miettis tekojaan :D

Ilmapiirin pilaa just roskasakki, ei muut. Juntteja, tyhmiä ja idiootteja mahtuu maailmaan, mutta ne eivät sentään ole kaikki rikollisia!

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        61
        1179
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        42
        891
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        326
        657
      4. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        51
        651
      5. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        116
        626
      6. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        618
      7. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        605
      8. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        93
        600
      9. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        75
        566
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        56
        564
      Aihe