Nyt pitäisi jo kaupungin päättäjien aloittaa kiivas keskustelu siitä mihin saadaan kaikkien ostoksille ja kylpylöihin ja muuten vaan Suomeen tulevat venäläis turistit autoineen mahtumaan. Ahneiden kauppiaiden mukaan viisumivapaus toisi heille miljoonavoitot kaksin tai jopa kolminkertaistuvien turistimäärien mukana. Sehän tarkoittaisi sitä että esim. Imatran keskusta olisi täydellisesti tukossa lähikatuja myöten eikä kaikille tulijoille riittäisi majoituspaikkoja ollenkaan. Heidän täytyisi pahimmillaan yöpyä autoissaan teiden varsilla ja missä nyt tilaa sattuisi olemaan. Katkeamaton jono autoja jatkuisi rajalta keskustaan saakka ja lauantaisin ja heidän pyhäpäivinään keskusta olisi kuin Imatranajojen aikaan. Kotoaan ei uskaltaisi lähteä mökille kun heti olisi venäläisseurue pihalla yöpymässä ja mökillä varmaan sama meno. Torin reunalle pitää katsoa paikka bajamajoja varten sillä vääräntalon vessa olisi tukossa alta aikayksikön. Imatralaisten olisi syytä opetella käymään kaupassa jo alkuviikolla jolloin kauppojen jonot olisivat edes vähän pienempiä. Jos yrittäisit karkuun etelän suuntaan matka tyssäisi korvenkylään kun kuutostie olisi tukossa lappeenrannassa olevan vieläkin pahemman ruuhkan takia. Joten lopettakaa se lähipeltojen täyttäminen taloilla ja aloittakaa parkkipaikkojen suunnittelu vesi ja saniteettipisteineen, niin ehkä joku rohkea virkamies uskaltaisi pyytää asiakkailta lanti tai pari. Ps. bajamajoihin riittää pelkkä reikä lattialle ja riittävä kallistus reikään päin jotta humalainenkin ryssä saa paskansa osumaan oikeaan paikkaan.
Mistä parkit ja yöpaikat tulijoille.
unho
0169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.