Åålantilåinen

Lassi Kaleva kirjoittaa US:ssa:

"....... Entä sitten työllistävät näkökulmat? Koska kaksikielisyyden todelliset kustannukset ovat epäilemättä vain erehdyksessä jääneet virkamiesten taholta tutkimatta (tai kyseisiä tutkimuksia ei epähuomiossa ole vielä julkaistu), suonette anteeksi, että joudun käyttämään erittäin karkeaa summittaista haarukka, jonka mukaan Suomen valtion budjetista ehkä noin 2–4–6 % menee kaksikielisyyden ylläpitämiseen ja siihen liittyviin toimintoihin. Manner-Suomeen on siten syntynyt lukematon määrä työpaikkoja, jotta tämä kielellinen rikkaus voitaisiin säilyttää, ja sitten siirtää sukupolvelta toiselle. Koska ahvenanmaalaisilta on riistetty oikeus todelliseen, lainsäädäntöön ja pakkoon pohjautuvaan aitoon, toimivaan kaksikielisyyteen, he menettävät luonnollisesti siten myös kaksikielisyyttä seuraavan työllistävän vaikutuksen. Kuka sen heille korvaa, kuka korvaa ahvenanmaalaisille toteutumattoman kaksikielisyyden johdosta menetetyt tai syntymättömät työpaikat?



Mielestäni kyseessä on kansallinen häpeätahra, jolle kaikki muut maailman valtiot ivallisesti nauravat. Jos emme välitä lainkaan heikoimmista keskuudessamme olevista, yksikielisyyteen tuomituista ahvenanmaalaisistamme, niin miksi emme edes välittäisi maineestamme ja kasvoistamme kaikkien maailman ei-suomalaisten edessä? Näyttää siltä, että äidinkielenään suomea puhuvaa mannersuomalaista suositaan suunnattomasti ahvenanmaalaiseen kanssaveljeensä tai sisareensa verrattuna siinä erityisessä rikkaudessa, joka liittyy kaksikielisyyteen.
......"
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


asdfgfd kirjoitti:

Lassi Kaleva kirjoittaa US:ssa:

"....... Entä sitten työllistävät näkökulmat? Koska kaksikielisyyden todelliset kustannukset ovat epäilemättä vain erehdyksessä jääneet virkamiesten taholta tutkimatta (tai kyseisiä tutkimuksia ei epähuomiossa ole vielä julkaistu), suonette anteeksi, että joudun käyttämään erittäin karkeaa summittaista haarukka, jonka mukaan Suomen valtion budjetista ehkä noin 2–4–6 % menee kaksikielisyyden ylläpitämiseen ja siihen liittyviin toimintoihin. Manner-Suomeen on siten syntynyt lukematon määrä työpaikkoja, jotta tämä kielellinen rikkaus voitaisiin säilyttää, ja sitten siirtää sukupolvelta toiselle. Koska ahvenanmaalaisilta on riistetty oikeus todelliseen, lainsäädäntöön ja pakkoon pohjautuvaan aitoon, toimivaan kaksikielisyyteen, he menettävät luonnollisesti siten myös kaksikielisyyttä seuraavan työllistävän vaikutuksen. Kuka sen heille korvaa, kuka korvaa ahvenanmaalaisille toteutumattoman kaksikielisyyden johdosta menetetyt tai syntymättömät työpaikat?



Mielestäni kyseessä on kansallinen häpeätahra, jolle kaikki muut maailman valtiot ivallisesti nauravat. Jos emme välitä lainkaan heikoimmista keskuudessamme olevista, yksikielisyyteen tuomituista ahvenanmaalaisistamme, niin miksi emme edes välittäisi maineestamme ja kasvoistamme kaikkien maailman ei-suomalaisten edessä? Näyttää siltä, että äidinkielenään suomea puhuvaa mannersuomalaista suositaan suunnattomasti ahvenanmaalaiseen kanssaveljeensä tai sisareensa verrattuna siinä erityisessä rikkaudessa, joka liittyy kaksikielisyyteen.
......"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu