En tiedä lukeeko tätä kukaan, eikä välttämättä tarvitsekaan lukea tai kommentoida. Tuntuu vaan, että on nyt pakko saada puhua tai kirjoittaa jonnekin. Ystäviä ja perhettä minulla on jonkun verran, mutta nyt on sellainen tunne, ettei heille jaksa puhua tai onko heillä aikaa kuunnella. Minulla on suvussa paljon masennusta ja muita psyykkisiä sairauksia. Itse asiassa kaikki muut viisihenkisestä perheestäni ovat jo sairastaneet masennuksen paitsi minä ja isäni. Hitsi se on ärsyttävä sairaus!
Olen aina tunnistanut itsessäni tietynlaista "luonteenheikkoutta", herkkyyttä ja alttiutta masennukselle. Viime aikoina minulle on kehittynyt ihmeellisiä oireita. Yritän liikkua paljon ja harrastaa muutenkin, mutta jos yhtään jään sänkyyn makaamaan tai lepäämään, mieliala laskee heti. Yritän aloittaa päiväni heti aamusta urheilulla, jotta masentunut mieli ei vaan iskisi. Olen yksinäinen nuori ihminen ja sekös masentaa vielä enemmän. Kaipaisin elämääni sitä jotakin enemmän, toista puoliskoa joka olisi siinä päivittäin läsnä. Noh, olen kärsinyt viime aikoina erinäisistä fyysisistä oireista; päänsäryistä/migreenistä, vatsakivuista ja ongelmista. Psyykkisiä oireita on ollut mielialan vaihtelut, kyvyttömyys rentoutua ja olla vaan paikoillaan; aina pitäisi jotain tehdä, päätöskyvyn vaikeus, paniikkikohtaukset.
Yksi aamu työharjoittelussa sain jonkinsortin paniikkikohtauksen.Minua alkoi aivan yhtäkkiä kovasti itkettämään ja ihmeelliset ajatukset valtasivat pään. Kuvittelin että minulla on aivokasvain ja joudun lähtemään sairaalaan. Sain hirveän paniikin siitä, että miten kun yksinasuvana koirani jää hoitamatta, miten vanhempani pystyvät matkustamaan kauas tänne opiskelupaikkakunnalleni, miten muutenkin kaikki asiat hoituvat sairaalassaoloaikani. Tuntui, että ahdistus oli hirveä ja teki vaan mieli lyhistyä kasaan ja itkeä. Menin kuitenkin haukkaamaan raitista ilmaa ja rauhoitin ajatukseni, jolloin kohtaus meni ohi.
Tänään oli töissä myös huono päivä, onnistuin mokaamaan monessa asiassa ja tuntui, että mistään ei tullut mitään. Nyt makaan kotona ja itsesyytös on valtava. Nykyään muutenkin tuntuu, että missään ei ole hyvä olo, aina ahdistaa jotenkin ja ei osaa rauhoittua. Nämä ihmeelliset oireet ovat vaivanneet jo pitkään, mutta olen aina onnistunut sysäämään niitä sivuun. Tuntuu, että tilanteeseen riittäisi kun olisi vaan joku jolle oikeasti puhua. Mutta kun ei ole, vanhemmat ovat kiireisiä, ja ystäviä ei oikeasti kiinnosta niin paljon. Lääkärille meno kynnys on suuri. Anteeksi tästä sekavasta selityksestä, mutta kai tämä kirjoittaminen helpottaa. En vain halua kohdata sitä asiaa, että oikeasti sairastaisin jotakin psyykkistä sairautta.
Olen aina tunnistanut itsessäni tietynlaista "luonteenheikkoutta", herkkyyttä ja alttiutta masennukselle. Viime aikoina minulle on kehittynyt ihmeellisiä oireita. Yritän liikkua paljon ja harrastaa muutenkin, mutta jos yhtään jään sänkyyn makaamaan tai lepäämään, mieliala laskee heti. Yritän aloittaa päiväni heti aamusta urheilulla, jotta masentunut mieli ei vaan iskisi. Olen yksinäinen nuori ihminen ja sekös masentaa vielä enemmän. Kaipaisin elämääni sitä jotakin enemmän, toista puoliskoa joka olisi siinä päivittäin läsnä. Noh, olen kärsinyt viime aikoina erinäisistä fyysisistä oireista; päänsäryistä/migreenistä, vatsakivuista ja ongelmista. Psyykkisiä oireita on ollut mielialan vaihtelut, kyvyttömyys rentoutua ja olla vaan paikoillaan; aina pitäisi jotain tehdä, päätöskyvyn vaikeus, paniikkikohtaukset.
Yksi aamu työharjoittelussa sain jonkinsortin paniikkikohtauksen.Minua alkoi aivan yhtäkkiä kovasti itkettämään ja ihmeelliset ajatukset valtasivat pään. Kuvittelin että minulla on aivokasvain ja joudun lähtemään sairaalaan. Sain hirveän paniikin siitä, että miten kun yksinasuvana koirani jää hoitamatta, miten vanhempani pystyvät matkustamaan kauas tänne opiskelupaikkakunnalleni, miten muutenkin kaikki asiat hoituvat sairaalassaoloaikani. Tuntui, että ahdistus oli hirveä ja teki vaan mieli lyhistyä kasaan ja itkeä. Menin kuitenkin haukkaamaan raitista ilmaa ja rauhoitin ajatukseni, jolloin kohtaus meni ohi.
Tänään oli töissä myös huono päivä, onnistuin mokaamaan monessa asiassa ja tuntui, että mistään ei tullut mitään. Nyt makaan kotona ja itsesyytös on valtava. Nykyään muutenkin tuntuu, että missään ei ole hyvä olo, aina ahdistaa jotenkin ja ei osaa rauhoittua. Nämä ihmeelliset oireet ovat vaivanneet jo pitkään, mutta olen aina onnistunut sysäämään niitä sivuun. Tuntuu, että tilanteeseen riittäisi kun olisi vaan joku jolle oikeasti puhua. Mutta kun ei ole, vanhemmat ovat kiireisiä, ja ystäviä ei oikeasti kiinnosta niin paljon. Lääkärille meno kynnys on suuri. Anteeksi tästä sekavasta selityksestä, mutta kai tämä kirjoittaminen helpottaa. En vain halua kohdata sitä asiaa, että oikeasti sairastaisin jotakin psyykkistä sairautta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä,että kirjoitit .Ja kertomuksesi oli hyvä kuvaus tilanteestasi.Ei ollenkaan sekava!
Erittelet hyvin tuntemuksiasi.
Toisilla on herkkyyttä tai miten sen sanoisi,ehkä alttiutta sairastua johonkin enemmän kun taas toisilla.
Oireesi viittaisivat ehkä paniikkihäiriöön ...ehkä uupumukseen tai masennukseen.
Mielestäni sinun olisi hyvä käydä lääkärissä.Kerrot vaan samalla lailla olostasi kun kirjoitit tännekin.Vois hyvinkin olla paikallaan,että saisit jutella jonkun em. asiosta ammatikseen perilläolevan hoitajan tms:n kanssa.
Ihan normaaliahan se lääkärillä käynti on kun epäilee olevansa kipeä! Ei sillä ole merkitystä millaista sairautta siellä tutkitaan.Hölmöä olisi olla menemättä kun asia vaivaa.Ja kirjotuksestasi kyllä huomaa,että olet fiksu ja vastuuntuntoinen ihminen.Teet tarkkoja ja ilmeisen osuvia havaintoja ja oivalluksia elämästäsi.
Tee itsellesi se palvelus,että käyt vaikka varaamassa sen ajan lääkärille.!!
Kun suvussa on masennusta niin jo ymäristönä se vaikuttaa itsetuntoon: Siis geeneissä ei ole että olsi lahjaton vaan sitä vain oppii vähättelyn ja omaksuu tunteen, että ei tässä olla sitten mitään. Olet varmaan joutunut ottamaan elästäsi aj asioistasi paljon vastuuta joskus ikäisellesi liikaakin ja selviytymisen taakka on käynyt raskaaksi. Alitajuntaasi on patoutunut paljon stressiä ja väsymsytä ja onko sinulla tunne, että sinun pitäisi koko ajan hallita ja kontrolloida elämää. En uskaa heittäytyä vapaalle: elämä kantaa. Pidät siski koko ajan itsesi liikeellä. Jospa kehittelet itsellesi ongelmia joita ei ole; aivokasvain, miten koira pärjää. Voi kun saisit vaihteen päälle, elämä kantaa ja rullaa ja voi välillä ohan ain olla ja levätä lakerillaan. Paniikkireagoinninkin takana noita alitajunnan käsittelemättömiä paineita. Asaintuntija osaa auttaa sinua keventämään mieltäsi. Ja kirjoittelu vaikka kukaan ei vastaisi on terapiaa. Kun tuo ajauksiaan, pelkojaan ja unelmiaakin ulos, ne saavat ihan erilasien merkitysken ja itsekkin alkaa oivaltaa ja saa uusia kytköksiä sielunsa saloihin. Ei kuitenkaan kannata kerralla yrittää liian suurta kakkua.
Kiitos paljon teille asiallisista kommenteista. Täytyy nyt yrittää päästä ensiksi tuonne terveydenhoitajan vastaanotolle ja yrittää selittää asiansa ilman hysteeristä itkua. Ehkä tämä kaikki johtuu tosiaan vaan uupumuksesta, en ole oikein ikinä antanut itseni levätä. Lapsuudessakin on tapahtunut traumaattisia asioita, ja lapsuuden käsittelemättömät asiathan vaikuttaa pitkään. Vaikkei niitä tiedosta, mutta kai ne kumpuaa jostain alitajunnasta. Nyt varsinkin näinä aurinkoisina päivinä ahdistaa koko ajan. Tuntuu, että elämäkin on niin tyhjä ja kukaan ei edes huomaisi jos minua ei olisi. Noh eiköhän tämä tästä. Täytyy varmaan ruveta taas puhumaan tuolle päiväkirjalleen. Kiitos vielä!