Keskusta on

kirinyt itsensä gallub ykköseksi, ja nyt tulosta pantataan, koska pitää virhemarginaalilla saada kokoomus näyttämään ykköseltä.
Huomenaamulla on tuleva pääministerimme Väyrynen ykkösaamussa, ja sitä on ehdottomasti katsottava, mutta ennenkaikkea kuunneltava.

Nyt kun jälleen saksalainen valittaneen tärkeään eu-virkaan, niin se on jälleen askel lähemmäksi liittovaltioa, josta Suomen on ehdottomasti kieltäydyttävä, sillä maamme on jo nyt liikaakin muiden miehittämä.
Muut maat ei itsenäisestä päätöksenteosta ole luopuneet, muta suomen kersaleegio on ymmärtämättömyydessään viemmässä maamme konkurssin kautta saksan valvontaan taloudellisesti, ja lainsäädännölisesti. Ei hyvältä näytä, kun joudumme jättämään tulevalle sukupolvelle orjuuden ja ehkäpä elääkkettömyydenkin.
Onkin mielenkiintoista aamulla kuunnella mihin oikein ollaan menossa, ja sitä ei maassamme tiedä kukaan muu niin hyvin kuin Väyrynen.
Siispä aamulla telkun ääreen, ja korvat auki, ja mieli avoimena.

Itse olen vakaasti sitä mieltä, etei tuo liittovaltio ole koskaan valmis, ja toivoisinkin Suomen mitä pikimmin jättävän koko EU:n, sillä meidän kansamme ei pysty noita rahallisia velvoitteita enää kestämään yhtään enempää.
Aivan hullua antaa luononvarammekin toisten vaurastuttamiseksi.

Voielä yksi pikuinen, tai oikeastan köyhille hyvinkin suuri asia.
SÄHKÖN HINTAA OLLAAN JÄLLEEN KOROTTAMASSA, KUN MUKA MAAMME SÄHKÖ ON LIIAN HALPAA.
NYT MEILLÄ MAKSATETAAN VAIN NOIDEN SÄHKÖROSVOJEN VOIMALOITA JO ETUKÄTEEN! EI NE NIITÄ OMILLAAN RAKENNA, VAAN SUOMALAISTEN SÄHKÖNKULUTTAJIEN RAHOILLA!!!
Siis maksamme jo ennakkoon, ja nuo ketkut kerää kokoajan osakesijoituksillaan voittoa itsellen.
Herätkää ihmeessä jo, ja vaatikaa halpaa ja kotimaista puhdasta vesivoimaa!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

10.05 alkaa asiaohjelma ykkösaamu.
Tälläkertaa vieraana on suomen johtava poliitikko Paavo Väyrynen.

Kaikki kuulolle, silä tuota herkkua saa hyvin harvoin.
Kansa on varmasti televisioiden ääressä, kuin aikoinaan Urho Kekkosen uudenvuoden puheen aikaan.

Kapi-reppanakin on valvonut koko yön, siksi kun on hermonsa menettänyt, kun Väyrynen nosti Keskustan suurimmaksi ja suosituimmaksi puolueeksi jälleen.
Kapi-demupöpöt ovat sentään viidenneksi suurimpia, kun vihreätkin on ne jo ohittaneet.
Syksyllä kaiki on toisin, ja saamme maallemme Väyrysestä uuden kansanmieleisen pääministerin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sanonpa vain... kirjoitti:

kirinyt itsensä gallub ykköseksi, ja nyt tulosta pantataan, koska pitää virhemarginaalilla saada kokoomus näyttämään ykköseltä.
Huomenaamulla on tuleva pääministerimme Väyrynen ykkösaamussa, ja sitä on ehdottomasti katsottava, mutta ennenkaikkea kuunneltava.

Nyt kun jälleen saksalainen valittaneen tärkeään eu-virkaan, niin se on jälleen askel lähemmäksi liittovaltioa, josta Suomen on ehdottomasti kieltäydyttävä, sillä maamme on jo nyt liikaakin muiden miehittämä.
Muut maat ei itsenäisestä päätöksenteosta ole luopuneet, muta suomen kersaleegio on ymmärtämättömyydessään viemmässä maamme konkurssin kautta saksan valvontaan taloudellisesti, ja lainsäädännölisesti. Ei hyvältä näytä, kun joudumme jättämään tulevalle sukupolvelle orjuuden ja ehkäpä elääkkettömyydenkin.
Onkin mielenkiintoista aamulla kuunnella mihin oikein ollaan menossa, ja sitä ei maassamme tiedä kukaan muu niin hyvin kuin Väyrynen.
Siispä aamulla telkun ääreen, ja korvat auki, ja mieli avoimena.

Itse olen vakaasti sitä mieltä, etei tuo liittovaltio ole koskaan valmis, ja toivoisinkin Suomen mitä pikimmin jättävän koko EU:n, sillä meidän kansamme ei pysty noita rahallisia velvoitteita enää kestämään yhtään enempää.
Aivan hullua antaa luononvarammekin toisten vaurastuttamiseksi.

Voielä yksi pikuinen, tai oikeastan köyhille hyvinkin suuri asia.
SÄHKÖN HINTAA OLLAAN JÄLLEEN KOROTTAMASSA, KUN MUKA MAAMME SÄHKÖ ON LIIAN HALPAA.
NYT MEILLÄ MAKSATETAAN VAIN NOIDEN SÄHKÖROSVOJEN VOIMALOITA JO ETUKÄTEEN! EI NE NIITÄ OMILLAAN RAKENNA, VAAN SUOMALAISTEN SÄHKÖNKULUTTAJIEN RAHOILLA!!!
Siis maksamme jo ennakkoon, ja nuo ketkut kerää kokoajan osakesijoituksillaan voittoa itsellen.
Herätkää ihmeessä jo, ja vaatikaa halpaa ja kotimaista puhdasta vesivoimaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu