Olen 38 vuotias nainen ja ahdistus on jatkuva seuralaiseni. Ahdistus ja pelot, olen siitä kummallinen että tulen toimeen niiden kanssa.
En tiedä johtuuko se lapsuuden selviytymis tautastasta. Läpi harmaan kiven ja niin eteen päin :) Mutta ahdistunut ja pelkojen kanssa joudun kamppailemaan joka päivä. T
Tämä verottaa muistiani olen tiedostanut sen jo pitkään. Koko psyykkinen energiani menee ahdistuksen ja pelkojen pois pitämiseen ja tuntuu kun olisin joku muistihäiriöinen. En muista ihmisten nimiä, en muista juuri lukemaani, joskus en muista edes mitä olin minuutti sitten ajatellut.
Tiedän itseasiassa mistä tämä minun adistukseni ja pelot juontavat juurensa, mutta niiden läpi käynti vaatisi paljon " tuohta" sillä en valitettavasti olen niin sairas ja itsemurha altis että pääsisin yhteiskunnan järjestämien terapioiden piiriin. Joskus vain tuntuu että en enää jaksa, miksi joka päivä pitää olla selviytymis taistelua itsensä kanssa. Milloin voisi nauttia elämästä ja voiko elämästä nauttia ?! Mnä en ainakaan pysty.
En tiedä johtuuko se lapsuuden selviytymis tautastasta. Läpi harmaan kiven ja niin eteen päin :) Mutta ahdistunut ja pelkojen kanssa joudun kamppailemaan joka päivä. T
Tämä verottaa muistiani olen tiedostanut sen jo pitkään. Koko psyykkinen energiani menee ahdistuksen ja pelkojen pois pitämiseen ja tuntuu kun olisin joku muistihäiriöinen. En muista ihmisten nimiä, en muista juuri lukemaani, joskus en muista edes mitä olin minuutti sitten ajatellut.
Tiedän itseasiassa mistä tämä minun adistukseni ja pelot juontavat juurensa, mutta niiden läpi käynti vaatisi paljon " tuohta" sillä en valitettavasti olen niin sairas ja itsemurha altis että pääsisin yhteiskunnan järjestämien terapioiden piiriin. Joskus vain tuntuu että en enää jaksa, miksi joka päivä pitää olla selviytymis taistelua itsensä kanssa. Milloin voisi nauttia elämästä ja voiko elämästä nauttia ?! Mnä en ainakaan pysty.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mä kyllä pääsin vaikken ollutkaan itsetuhoinen. mulla hoitosuhde lähti siitä kun hain sairaslomia liian usein henkisen pahoinvointini takia. pistettiin sitten lopulta kuntani mielenterveystoimiston asiakkaaksi.
eli jotain se vaatii että pääsee hoitoon, joko työkyvyn estyminen tai joku muu...
Ala pikkuhiljaa kirjoittelemaan noista ikävistä muistoista, Hiljaa pittää edetä. Tavallaan ne tunnemuistot pitää nostaa pintaan ja nyt käsitellä aikuisen käsitteillä ja ymmärryksellä. Se on hyvä että jaksaa tulla toimeen, muttta oman elämän ja onnen eteen kannattaa satsata.
Jokin lyhytterapia ei välttämättä tule kovin kalliiksi. Esim. taitava NLP-terapeutti saattaisi auttaa sinua jo muutaman tapaamiskerran aikana oppimaan miten voit itse auttaa itseäsi. Kannattaa hakea apua ja etsiä sellaisia hoitomuotoja joihin itsellä on varaa.
Minä kyllä sain Kelan tukea psykoterapiaan vaikka en todellakaan ollut itsemurha-altis. Mutta jäihän siitäkin itselle maksettavaa. Omaan hyvinvointiin kannattaa sijoittaa.