http://www.kansanuutiset.fi/kotimaa.htm
Kotimaa 8.7.
Jyväskylän Kesä määritteli Suomen sijaintia:
Euroopan reunalla hyvä olla
Jyväskylän Kesän kongressi löysi monta hyvin erilaista määrittelyä kysymykseen, missä Suomi sijaitsee. Kaksipäiväisen kongressin erinomainen yleisömenestys ja vilkas keskustelu osoittivat monen ihmisen olevan kiinnostuneita muustakin kuin siitä, miten Matilla ja Mervillä tänään menee.
JARKKO MÄNTTÄRI
Missä Suomi sijaitsee -kongressin oli tuottanut Jyväskylän Kesään "avaimet käteen" -periaatteella muustakin kulttuurisponsoroinnistaan tunnettu Kauko Sorjosen säätiö juoksupoikanaan kongressin lennokkaasta puheenjohtamisestakin vastannut toimittaja Hannu Taanila. "Oikein helvetillistä mälkätystä" etukäteen toivonut Taanila melkein sai, mitä tilasi. Jokaisen alustuksen jälkeen käytiin oikeasti vilkasta keskustelua.
Suomen paikan määrittelyn kongressissa aloitti professori Pertti Karkama, jonka mielestä Suomi sijaitsee yksinkertaisesti Suomessa. Karkama kyseli autonomian ajan suurmiehiin viitaten, kuka nyt kertoisi, keitä suomalaiset ovat. Yleisöpuheenvuorossa toivottiin asiaa tultavan kysymään tavallisilta ihmisiltä.
Ministeri Paavo Rantasen mielestä globalisaatio ei ole tehnyt maantiedettä mitättömäksi.
- Olemme siinä, missä olemme, mutta toimimme entistä laajemmalla säteellä.
Ministeri Rantasen mielestä Suomen tulisi tehdä turvallisuusratkaisunsa silloin, kun tilanne on vakaa. Hän piti ongelmista huolimatta parhaana ratkaisuna Natoa, jonka puitteissa Suomi voisi tukea turvallisuutta edistävää kansainvälistä yhteistyötä.
Professori Marjut Aikion mielestä Suomi sijaitsee hämmästyttävän idässä ja hirvittävän pohjoisessa. Aikion mielestä Suomi ei tunnu oivaltavan eikä arvostavan maan uniikkia pohjoisuutta ja sen tarjoamia elämisen mahdollisuuksia. Maaseutua tyhjennetään ja Lapin elinmahdollisuuksia kurjistetaan, kun Aikion mielestä maa olisi pidettävä asuttuna.
Uusi europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki määritteli Suomen sijaitsevan Euroopan reunalla, minkä hän arveli aiheuttavan joskus pakonomaista tarvetta pyrkiä kaikkiin mahdollisiin ytimiin, jopa Naton ytimiin. Jäätteenmäen mielestä voisi olla hyvä pysytelläkin vähän sivussa maailman pahimmilta myrskyiltä ja tehdä maan syrjäisestä sijainnista hyve.
Vakaus syytä säilyttää
Valtiotieteen tohtori Pekka Visurin mielestä Suomen aseman kannalta tärkeintä on todeta suurvaltojen välisen valtakamppailun jatkuvan ensi sijassa Lähi-idän ja eteläisen Aasian suunnilla. Hän ennusti kamppailun Lähi-idän ja Keski-Aasian öljyvarojen hallinnasta vielä kiihtyvän. Suomen jääminen syrjään kansainvälisen politiikan pahimmilta kriisialueilta on Visurin mukaan tietysti myönteistä, geopoliittinen vahvuustekijä, jota kannattaa hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.
Pohjois-Euroopassa vallitsevan vakaan tilanteen säilyttäminen on Visurin mielestä Suomelle tärkeä intressi, jota ei ole syytä vaarantaa uusilla, epävarmuutta herättävillä avauksilla. Visurin mielestä Euroopan Unionilla on riittävästi potentiaalia ja yhä enemmän kykyäkin huolehtia oman alueensa turvallisuudesta ilman USA:n apua.
Valtiotieteen tohtori Hanna Ojasen mielestä kaikki sijaitseminen on suhteellista ja Suomen sijainti erityisesti. Suomi sijaitsee aina suhteessa muihin, ja muihin maihin. Suomi on Ojasen mukaan maa, jolle on tärkeää sijaita oikeassa paikassa, oikeassa seurassa, oikeiden maiden seurassa. Ensin tällainen sopiva porukka oli Pohjoismaat. Yhdentymiskehityksen myötä tulivat tärkeiksi länsieurooppalaiset. Vielä innokkaammin Suomessa halutaan Ojalan mielestä määritellä, kenen kanssa ei haluta olla samassa sarjassa.
- Joidenkin mielestä Suomen pitäisi liittyä Naton jäseneksi siitä syystä, että Suomi on nyt joutunut samaan porukkaan aivan vääränlaisten maiden kanssa. Olemme nimittäin samassa rauhankumppanuusmaiden sarjassa, johon kuuluu sellaisia maita kuin Kazakhstan, Turkmenistan, Uzbekistan ja mitä vielä maita, joiden nimien oikeinkirjoituskin on aika vaikeaa.
Ammattitaidottomia kapitalisteja
Europarlamentaarikko Esko Seppäsen mielestä Suomi sijaitsee kapitalismissa, "sen ulkokehällä, alle 1000 kilometriä sen yhdestä uudesta keskuspaikasta Moskovasta luoteeseen".
- Suomen kansantalouden kakkua, jota kutsutaan kansantuloksi, leivotaan yhdessä. Kakunpalat jaetaan kuitenkin epätasaisesti ja osan kansasta täytyy mennä leipäjonoihin. Puoli miljoonaa suomalaista elää toimeentulotuesta, ja Suomessa on EU-maista eniten sosiaaliavun viimeiseltä luukulta toimeentulonsa hakevia ihmisiä. Sitä on vapaa markkinatalous, Seppänen linjasi.
Suomalaiset kapitalistit ovat Seppäsen mielestä olleet ammattitaidottomia, kun ulkomaiset sijoitukset tuottavat Suomessa paljon paremmin kuin suomalaiset sijoitukset ulkomailla. Kun Elcoteqin hallituksen puheenjohtaja Antti Piippo tiistaina totesi demarivetoisen konsensuksen tulleen tiensä päähän, Seppänen esitti vanhaa kunnon sosialidemokratiaa rehabilitoitavaksi demareiden vastustuksesta huolimatta. Seppänen piti kapitalismin vaihtoehtona sosialismin sijasta sosiaalisuutta ja demokraattisuutta.
Nokian johtajan Stefan Widomskin mukaan Suomi on paennut ja pakenee edelleen ison naapurin, Venäjän sylistä, vaikka pakeneminen ei hänen mukaansa ratkaise mitään asioita. Maailman nopeaa muuttumista Widomskin mukaan osoittaa kuitenkin se, että venäläiset ovat osoittautuneet ostokykyisiksi ja -halukkaiksi. Kun ennen kauppoihin toivottiin "vain yksi venäläinen kerrallaan" , nyt heitä haluttaisiin bussilasteittain.
Professori Keijo Korhosen mielestä Suomi sijaitsee taloudellisesti EU-herrain kukkarossa, geopoliittisesti Suomi nyt vihdoin sijaitsee Herran kukkarossa.
- Yksinkertaisesti: kukaan ei meitä nyt uhkaa ja myös uhkapotentiaali on romahtanut. Nyt ei tarvita NATO:a eikä Eu:n Blitzkrieg-joukkoja eikä helikopteri- militarismia. Nyt tarvitaan järkeä ja itsekkyyttä.
Korhosen mukaan Suomen turvallisuuspoliittinen ongelma on nyt, "miten pitää kurissa meidän nilkit, jotka hinkuavat mukaan Euroopan hiekkalaatikolle". Korhonen arveli ongelman ratkeavan demokratian keinoin.
Kotimaa 7.7.
Tallinnasta virtaa karvaisia pakolaisia
Tallinnalainen Bony ja reilut 50 muuta rekkua viruvat Tallinnan löytöeläintarhalla odottaen uutta, rakastavampaa isäntää. Suomalaiset vapaaehtoisjärjestöt auttavatkin vuosittain satoja koirapakolaisia Suomeen.
MIIRA RAUHAMÄKI
Reilun 60 karvakorvan kuoro aloittaa haukkunsa heti taksin lähestyessä Tallinnan löytöeläintarhan eli kodutute koerte varjupaikin pihaa. Sietääkin räkyttää, sillä koirilla on tilaa liikkumiseen vain koppiinsa kiinnitetyn, parimetrisen ketjun verran. Tarharakennuksen edessä olevista vahtikoirista varsinkaan nappisilmäistä Emmi-sakemannisekoitusta en voi ohittaa suomatta sille rapsutuksia.
- Koerte varjupaik, tere, vastaa toimistossa istuva Evi Viigipuu ahkerasti soivaan puhelimeen.
Hän on työskennellyt täällä ensin vapaehtoisena puoli vuotta ja sitten kolme vuotta palkan kanssa. Evi vastaanottaa ja luovuttaa tarhan asukkeja, joista koiria on siellä kerrallaan nykyisin noin 60-70, kissoja saman verran. Koirista vain reilut kymmenen prosenttia haetaan takaisin entisiin koteihinsa, kissoista ei sitäkään.
Keskustellessamme ovi aukeaa jälleen, ja sisään astuu mies tuoden mukanaan seitsemänkuisen pennun. Pentu on kuulemma liian kiltti. Mies haluaisi rohkeamman pystykorvan tilalle. Evi ärähtää miehelle, ettei paikka ole mikään koirien vaihtopiste.
- Halutaan vaihtaa koiria kuin likaisia sukkia, Evi tuskailee.
Pentu napittaa lattialla ujosti silmiini ja painautuu maahan. Se ummistaa silmänsä, kun silitän sitä.
Suomalaiset auttavat vanhojakin vuffeja
Marraskuussa 2000 Koirapakolaiset-yhdistys alkoi toimittaa varjupaikin turreja kuluja vastaan suomalaisille eläintenystäville. Nykyisin tarhan asukkeja jelppivät suomalaiset Rekku Rescue ja Pelastetaan Koirat -yhdistykset, joiden avustamana useampia satoja heiluhäntiä pääsee kiinni uuteen elämään Suomessa - kunhan niiden rokotukset ovat kunnossa. Koirapakolaiset sen sijaan toimii pienemmillä Rakveren, Paiden sekä Viipurin tarhoilla.
- Suomalaiset haluavat antaa kodin vanhemmille ja sairaammillekin yksilöille. Virolaiset haluavat vain yhdenlaisia koiria: pitää olla sakemannisekoitus, puolivuotias ja koulutettu. Mutta sellaisia täältä on vähän vaikea saada, Evi tyrmää.
Ennen suomalaisyhdistysten saapumista tarhalla oli kaksikin sataa koiraa kerrallaan, ja leipämössöruuan joukossa ei juuri ehtaa koiranmurkinaa nähty. Kissojakin viedään jonkin verran lahden toiselle puolelle, mutta ei yhtä paljon kuin koiria - Suomessakin hylättyjä kisuja piisaa.
Suomessa ihmiset tuntuvat pelkäävän, että virolaiskoirat tuovat rabieksen Suomeen.
- Yhdelläkään täällä olleella eläimellä ei ole ollut rabiesta. Jos koira on huonovointinen, laitamme sen eristykseen. Jos se juo vettä, on selvää, ettei sillä ole rabiesta, Evi selittää vesikauhuksikin nimitetystä taudista.
"Työttömät" koirat tarhalle
Evin mukaan Tallinnassa on tyypillistä ulkoiluttaa koira "vapauttamalla" se kadulle, vastoin lakia. Ei siis ihme, että tarhalle riittää tulijoita. Entisiä vahtikoiriakin piisaa, kun koira joutuu "työttömäksi" firman kaaduttua.
- Miksei se, joka koiran ruokki, ota sitä itselleen? Tänne tuodaan myös vanhoja koiria ja halutaan nuorempia tilalle. Tai halutaan kauniimpi koira entisen "ruman" tilalle. Mutta en mä anna. Haluan, että koirakin tahtoo sen ihmisen.
Esimerkiksi puhdasrotuisia, venäläisten omistamia rotukoiriakin tuodaan suoraan tarhallekin sanoen, että perhe muuttaa Venäjälle.
- Jos kaikki ne ihmiset todella muuttaisivat Venäjälle, niin eihän tässä maassa pitäisi olla venäläisiä enää lainkaan, Evi murahtaa.
Evi esittelee tällä hetkellä tarhalla olevia suosikkieläimiään. Niistä Bony on kymmenenvuotias dobermanninarttu, jonka sen entinen omistaja toi tarhalle. Hellyttävä koira, mutta sen omistaja ei halunnut hoidattaa siinä ilmenneitä kasvaimia. Nyt Bony on seissyt ulkotarhassa yli puoli vuotta. Karvakorvia riittää laidasta laitaan, mutta eniten tarhalle virtaa isompikokoisia kavereita. Joukossa on selvästi pahoinpideltyjäkin. Evin mukaan kaupunki maksaa koiran säilytyksestä ensimmäiset 14 vuorokautta, loppuajan hoitokulut katetaan lahjoitusvaroin.
- Me lopetamme vain villeimmät tai tosi sairaat yksilöt.
Lisätiedot: www.rekkurescue.com, www.pelastetaankoirat.com ja www.kolumbus.fi/koirapakolaiset
Kotimaa 6.7.
Alkukesällä käydään mansikoiden maaottelu
Ruotsi haastaa Suomen myyntipöydässä
Ilman kotimaista mansikkaa ei kesä tunnu suomalaisen mielestä miltään. Alkukesästä oman maan sato ei ole vielä kypsä, mutta punaisia marjanmollukoita tekee jo mieli. Silloin suomalainen ostaa ruotsalaisia mansikoita. Ainakin hän uskoo maksavansa naapurimaassa kasvaneista marjoista.
HETA ÄNGESLEVÄ
Kesän alussa Suomeen tuodaan noin miljoona kiloa ulkomaalaista mansikkaa. Suurin osa näistä marjoista tuodaan Ruotsista. Seuraavaksi eniten myydään saksalaisia ja belgialaisia marjoja. Naapurimaamme varhaista mansikkasatoa on kuitenkin kummasteltu lahden molemmin puolin.
- Ruotsalaiset viljelijät ovat hämmästelleet, miten ruotsalaisia mansikoita myydään Suomessa niin paljon, kun ei marjoja tahdo riittää myytäväksi Ruotsin markkinoillekaan. Ruotsissa alkukesän sää on ollut ihan yhtä huono kuin Suomessakin, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo.
Joidenkin ruotsalaisten mansikanviljelijöiden epäillään kuljettaneen tyhjiä mansikkalaatikoita Puolaan, missä ne on täytetty, viety takaisin Ruotsiin ja siitä eteenpäin Suomeen ruotsalaisina mansikoina. Hannu Salo korostaa kuitenkin, ettei asiasta ole varmaa näyttöä.
- Totuutta on vaikea saada selville. Tullitilastojen mukaan ulkomaalaista mansikkaa tuodaan Suomeen eniten Ruotsista, Salo sanoo.
Pääsato ensi viikolla
Suomalaisiakin mansikoita on jo myynnissä, mutta pääsatokauden alkua saadaan odottaa vielä ainakin viikon verran. Viileä alkukesä on tehnyt tehtävänsä, eikä tänä vuonna päästä mansikkasadon huippulukemiin.
- Koko maasta mansikkaa saadaan arviolta 13-14 miljoonaa kiloa. Sadosta on tulossa ihan normaali. Paljon on kiinni siitä, millainen on lähiviikkojen sää, Salo miettii.
Mansikkasadolle ihanteellisin sää olisi tarpeeksi vaihteleva.
- Välillä olisi aurinkoista, välillä pilvistä. Mitään äärimmäisiä sääolosuhteita mansikat eivät kaipaa. Liika helle kuivattaa mansikkapensaat hyvin äkkiä ja toisaalta jatkuva sade pehmentää marjat, eikä niitä silloin saada poimituksi, Salo jatkaa.
Myös satokauden pituus on ilmojenhaltijan käsissä.
- Satokausi kestää pari-kolme viikkoa, mutta se voi kestää kauemminkin. Niin paljon riippuu säästä, Salo tietää.
Tällä hetkellä suomalaisesta mansikasta saa pulittaa neljä-viisi euroa litralta. Hannu Salo uskoo hinnan tippuvan jonkun verran, kunhan myytävien mansikoiden määrä kasvaa.
- Viime kesänä suomalaisen mansikan litrahinta oli noin kolme euroa, Salo muistelee.
Ulkomaalaisvahvistuksia
Mansikkasadon pelloilta pois saamiseen tarvitaan arviolta 20 000 mansikanpoimijan työpanos. Hannu Salon mukaan noin 7 000 poimijaa tulee ulkomailta. He tulevat ympäri Eurooppaa, mutta varsinkin virolaisille ja venäläisille Suomen mansikkapellot ovat tuttuja.
- Noin 40 prosenttia Suomen mansikkasadosta poimitaan ulkomaalaisvoimin. Monet muista maista tulevat ovat poimimassa kauden alusta loppuun, kun suomalaiset taas ovat mansikkamaalla töissä tietyn ajanjakson, kertoo Salo.
Mansikka on suomalaiselle korvaamaton kesäherkku. Ilman tuota punaista marjanmollukkaa ei kesäkesteille leivottu täytekakku maistu oikein miltään ja mansikoitta jäänyt pakastinkin näyttää jotenkin yksinäiseltä. Hannu Salon mukaan mansikan ylivertaisuudelle löytyy luonnollinen selitys:
- Eteläeurooppalaisilla on myös päärynä-, viinirypäle- ja nektariinisatonsa, mutta meillä suomalaisilla on vain tämä mansikka. Siksi marja nousee helposti yhdeksi kesän ykköspuheenaiheista.
Kotimaa 1.7.
Oikeuksista ei kannata pitää jääräpäisesti kiinni
Kaupunkipyöräilijältä vaaditaan pitkää pinnaa
- Välillä autojen lomassa polkeminen pelottaa, välillä kiukustuttavat pyörätiellä törttöilevät jalankulkijat. Kymmenen minuutin matkaan mahtuu yllättävän monenlaisia tunteita, naurahtaa työmatkansa pyörän selässä taittava Kaisa Luhtala.
HETA ÄNGESLEVÄ
Kun Kaisa Luhtala nousee pyöränsä selkään Helsingissä Etu-Töölössä, tarvitsee hänen usein tehdä monta monituista väistöliikettä ja äkkijarrutusta ennen kuin hän on onnellisesti työpaikallaan Eirassa.
- Toisinaan tuntuu siltä, että henkensä kaupalla sitä polkee. Varsinkin Kampissa on tienpätkiä, jolloin on pakko ajaa autojen kanssa samalla väylällä. Usein hirvittää, etteivät isot autot huomaa pientä pyöräilijää, Luhtala miettii.
Pyöräilijän verenpainetta puolestaan kohottavat ne jalankulkijat, jotka poukkoilevat siellä täällä - hyvin usein myös pyöräväylällä.
- Jos soittaa kelloa pyörätiellä seikkailevalle jalankulkijalle, saa aikaan monia reaktioita. Toki osa ihmisistä huomaa olevansa väärässä paikassa ja hyppää kiltisti omalle puolelleen. Toiset taas lamaantuvat paikalleen ja ovat entistä enemmän tien tukkeena. Toisinaan taas saa kuulla todella törkeitäkin kommentteja kiukkuisilta ihmisiltä, Luhtala sanoo.
Katujen kuningas
Nelisen vuotta Helsingin kaduilla pyöräillyt Kaisa Luhtala myöntää itsekin tekevänsä välillä virheitä.
- Joskus vauhdin hurma vie mennessään, enkä silloin välttämättä malta ajaa niin hiljaa kuin pitäisi. Ja esimerkiksi Hakaniemessä torin liepeillä en yksinkertaisesti uskalla ajaa autojen seassa, vaan menen jalkakäytävälle.
Hollannissa asuessaan Luhtala tottui siihen, että pyöräilijä on katujen kuningas.
- Siellä pyöräilijät otettiin ihan eri tavalla huomioon. Maan lainsäädännössäkin lähdetään siitä, että auton ja pyörän törmätessä autoilija on syyllinen törmäykseen niin kauan kunnes toisin todistetaan. Liikenne on siellä joustavampaa, ja autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat pelaavat paljon paremmin yhteen kuin täällä.
Vaikka kaupunkipyöräilyssä omat haittapuolensa onkin, ei Luhtala vaihtaisi hyväksi havaitsemaansa liikkumistapaa.
- Pyörä on kulkuvälineenä ehdoton ykkönen. Sillä pääsee nopeasti paikasta toiseen ja reittiä voi muuttaa matkan varrella. Ei tarvitse olla aikataulujen armoilla, eikä pyöräily sitä paitsi saastuta ympäristöä, Luhtala summaa.
Hyvä arvosana
Suomi pyöräilee -kampanjan projektisihteerin Rauno Pajusen mukaan Helsinki ansaitsee pyöräilykaupunkina vähintäänkin hyvän arvosanan.
- Koko liikenteen huomioiminen kaupunkisuunnittelussa ei ole mikään helppo homma, mutta jatkuvasti mennään kuitenkin parempaan suuntaan. Toki pyöräilijä on autojen rinnalla aina se heikompi osapuoli ja kulkeminen on välillä epävarmaa. Toisaalta on meidän pyöräilijöidenkin joukossa itsekkäästi ja holtittomasti ajavia, Pajunen sanoo.
Kaupungissa pyöräileviä Pajunen neuvoo malttamaan mielensä ja säästämään energiansa kaupungin ulkopuolelle. - Pitäisi muistaa ajaa tarpeeksi rauhallisesti, eivät kenenkään kiireet varmaan muutamaan minuuttiin kaadu. Kaupungin ulkopuolella voi sitten ajaa lujempaa. Autoilijoiden pitäisi muistaa käyttää vilkkuaan, se kun tahtoo unohtua nykyään. Ja kevyen liikenteen väylillä pitäisi muistaa oikeanpuoleinen liikenne. Jos kaikki osapuolet - niin pyöräilijät, autoilijat kuin jalankulkijatkin - ottaisivat toisensa huomioon, vältyttäisiin monilta ikäviltä tilanteilta, Pajunen listaa.
Kypärä on tärkein
Liikenneturvan tilastojen mukaan vuosittain kuolee keskimäärin 55 pyöräilijää. Loukkaantuneita pyöräilijöitä on puolestaan hieman reilut 1 000.
- Pitkällä aikavälillä kuolemat ovat vähentyneet. 1980-90-luvuilla pyöräilijöitä menehtyi liikenteessä keskimäärin 90 vuodessa, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Heikki Anteroinen.
Anteroisen mukaan pyöräteillä maltti on valttia, eikä omista oikeuksista kannata pitää kynsin hampain kiinni.
- Mitään patenttiratkaisua ei tähän ole olemassa. Pitää hyväksyä se, että jokaisella on oikeus liikkua katukuvassa ja pyrkiä noudattamaan säädöksiä. Ja joustamaan, Anteroinen kehottaa.
Anteroisen mukaan liikenne- ja väistämissäännöt eivät ole aina tuttuja pyöräilijälle, mutteivät välttämättä autoilijallekaan.
- Kun pyöräilijä ajaa autojen kanssa samalla väylällä, on hänellä samat väistämisvelvollisuudet kuin autoillakin. Jos pyöräilijä siirtyy kevyen liikenteen väylältä ajoradalle, tulee hänen väistää autoja, Anteroinen selvittää.
Kypärä löytää paikkansa yhä useamman pyöräilijän päästä, mutta valistustyötä on edelleen tehtävä.
- Tällä hetkellä arviolta joka viides pyöräilijä käyttää kypärää. Vuonna 2002 menehtyneistä pyöräilijöistä yli puolet kuoli pään alueen vammoihin. Kypärä on pyöräilijän tärkein suojavaruste, Heikki Anteroinen muistuttaa.
* Euroopan reunalla hyvä olla (8.7.)
* Tallinnasta virtaa karvaisia pakolaisia (7.7.)
* Ruotsi haastaa Suomen myyntipöydässä (6.7.)
* Kaupunki-
pyöräilijältä vaaditaan pitkää
Kotimaa 8.7.
Jyväskylän Kesä määritteli Suomen sijaintia:
Euroopan reunalla hyvä olla
Jyväskylän Kesän kongressi löysi monta hyvin erilaista määrittelyä kysymykseen, missä Suomi sijaitsee. Kaksipäiväisen kongressin erinomainen yleisömenestys ja vilkas keskustelu osoittivat monen ihmisen olevan kiinnostuneita muustakin kuin siitä, miten Matilla ja Mervillä tänään menee.
JARKKO MÄNTTÄRI
Missä Suomi sijaitsee -kongressin oli tuottanut Jyväskylän Kesään "avaimet käteen" -periaatteella muustakin kulttuurisponsoroinnistaan tunnettu Kauko Sorjosen säätiö juoksupoikanaan kongressin lennokkaasta puheenjohtamisestakin vastannut toimittaja Hannu Taanila. "Oikein helvetillistä mälkätystä" etukäteen toivonut Taanila melkein sai, mitä tilasi. Jokaisen alustuksen jälkeen käytiin oikeasti vilkasta keskustelua.
Suomen paikan määrittelyn kongressissa aloitti professori Pertti Karkama, jonka mielestä Suomi sijaitsee yksinkertaisesti Suomessa. Karkama kyseli autonomian ajan suurmiehiin viitaten, kuka nyt kertoisi, keitä suomalaiset ovat. Yleisöpuheenvuorossa toivottiin asiaa tultavan kysymään tavallisilta ihmisiltä.
Ministeri Paavo Rantasen mielestä globalisaatio ei ole tehnyt maantiedettä mitättömäksi.
- Olemme siinä, missä olemme, mutta toimimme entistä laajemmalla säteellä.
Ministeri Rantasen mielestä Suomen tulisi tehdä turvallisuusratkaisunsa silloin, kun tilanne on vakaa. Hän piti ongelmista huolimatta parhaana ratkaisuna Natoa, jonka puitteissa Suomi voisi tukea turvallisuutta edistävää kansainvälistä yhteistyötä.
Professori Marjut Aikion mielestä Suomi sijaitsee hämmästyttävän idässä ja hirvittävän pohjoisessa. Aikion mielestä Suomi ei tunnu oivaltavan eikä arvostavan maan uniikkia pohjoisuutta ja sen tarjoamia elämisen mahdollisuuksia. Maaseutua tyhjennetään ja Lapin elinmahdollisuuksia kurjistetaan, kun Aikion mielestä maa olisi pidettävä asuttuna.
Uusi europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki määritteli Suomen sijaitsevan Euroopan reunalla, minkä hän arveli aiheuttavan joskus pakonomaista tarvetta pyrkiä kaikkiin mahdollisiin ytimiin, jopa Naton ytimiin. Jäätteenmäen mielestä voisi olla hyvä pysytelläkin vähän sivussa maailman pahimmilta myrskyiltä ja tehdä maan syrjäisestä sijainnista hyve.
Vakaus syytä säilyttää
Valtiotieteen tohtori Pekka Visurin mielestä Suomen aseman kannalta tärkeintä on todeta suurvaltojen välisen valtakamppailun jatkuvan ensi sijassa Lähi-idän ja eteläisen Aasian suunnilla. Hän ennusti kamppailun Lähi-idän ja Keski-Aasian öljyvarojen hallinnasta vielä kiihtyvän. Suomen jääminen syrjään kansainvälisen politiikan pahimmilta kriisialueilta on Visurin mukaan tietysti myönteistä, geopoliittinen vahvuustekijä, jota kannattaa hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.
Pohjois-Euroopassa vallitsevan vakaan tilanteen säilyttäminen on Visurin mielestä Suomelle tärkeä intressi, jota ei ole syytä vaarantaa uusilla, epävarmuutta herättävillä avauksilla. Visurin mielestä Euroopan Unionilla on riittävästi potentiaalia ja yhä enemmän kykyäkin huolehtia oman alueensa turvallisuudesta ilman USA:n apua.
Valtiotieteen tohtori Hanna Ojasen mielestä kaikki sijaitseminen on suhteellista ja Suomen sijainti erityisesti. Suomi sijaitsee aina suhteessa muihin, ja muihin maihin. Suomi on Ojasen mukaan maa, jolle on tärkeää sijaita oikeassa paikassa, oikeassa seurassa, oikeiden maiden seurassa. Ensin tällainen sopiva porukka oli Pohjoismaat. Yhdentymiskehityksen myötä tulivat tärkeiksi länsieurooppalaiset. Vielä innokkaammin Suomessa halutaan Ojalan mielestä määritellä, kenen kanssa ei haluta olla samassa sarjassa.
- Joidenkin mielestä Suomen pitäisi liittyä Naton jäseneksi siitä syystä, että Suomi on nyt joutunut samaan porukkaan aivan vääränlaisten maiden kanssa. Olemme nimittäin samassa rauhankumppanuusmaiden sarjassa, johon kuuluu sellaisia maita kuin Kazakhstan, Turkmenistan, Uzbekistan ja mitä vielä maita, joiden nimien oikeinkirjoituskin on aika vaikeaa.
Ammattitaidottomia kapitalisteja
Europarlamentaarikko Esko Seppäsen mielestä Suomi sijaitsee kapitalismissa, "sen ulkokehällä, alle 1000 kilometriä sen yhdestä uudesta keskuspaikasta Moskovasta luoteeseen".
- Suomen kansantalouden kakkua, jota kutsutaan kansantuloksi, leivotaan yhdessä. Kakunpalat jaetaan kuitenkin epätasaisesti ja osan kansasta täytyy mennä leipäjonoihin. Puoli miljoonaa suomalaista elää toimeentulotuesta, ja Suomessa on EU-maista eniten sosiaaliavun viimeiseltä luukulta toimeentulonsa hakevia ihmisiä. Sitä on vapaa markkinatalous, Seppänen linjasi.
Suomalaiset kapitalistit ovat Seppäsen mielestä olleet ammattitaidottomia, kun ulkomaiset sijoitukset tuottavat Suomessa paljon paremmin kuin suomalaiset sijoitukset ulkomailla. Kun Elcoteqin hallituksen puheenjohtaja Antti Piippo tiistaina totesi demarivetoisen konsensuksen tulleen tiensä päähän, Seppänen esitti vanhaa kunnon sosialidemokratiaa rehabilitoitavaksi demareiden vastustuksesta huolimatta. Seppänen piti kapitalismin vaihtoehtona sosialismin sijasta sosiaalisuutta ja demokraattisuutta.
Nokian johtajan Stefan Widomskin mukaan Suomi on paennut ja pakenee edelleen ison naapurin, Venäjän sylistä, vaikka pakeneminen ei hänen mukaansa ratkaise mitään asioita. Maailman nopeaa muuttumista Widomskin mukaan osoittaa kuitenkin se, että venäläiset ovat osoittautuneet ostokykyisiksi ja -halukkaiksi. Kun ennen kauppoihin toivottiin "vain yksi venäläinen kerrallaan" , nyt heitä haluttaisiin bussilasteittain.
Professori Keijo Korhosen mielestä Suomi sijaitsee taloudellisesti EU-herrain kukkarossa, geopoliittisesti Suomi nyt vihdoin sijaitsee Herran kukkarossa.
- Yksinkertaisesti: kukaan ei meitä nyt uhkaa ja myös uhkapotentiaali on romahtanut. Nyt ei tarvita NATO:a eikä Eu:n Blitzkrieg-joukkoja eikä helikopteri- militarismia. Nyt tarvitaan järkeä ja itsekkyyttä.
Korhosen mukaan Suomen turvallisuuspoliittinen ongelma on nyt, "miten pitää kurissa meidän nilkit, jotka hinkuavat mukaan Euroopan hiekkalaatikolle". Korhonen arveli ongelman ratkeavan demokratian keinoin.
Kotimaa 7.7.
Tallinnasta virtaa karvaisia pakolaisia
Tallinnalainen Bony ja reilut 50 muuta rekkua viruvat Tallinnan löytöeläintarhalla odottaen uutta, rakastavampaa isäntää. Suomalaiset vapaaehtoisjärjestöt auttavatkin vuosittain satoja koirapakolaisia Suomeen.
MIIRA RAUHAMÄKI
Reilun 60 karvakorvan kuoro aloittaa haukkunsa heti taksin lähestyessä Tallinnan löytöeläintarhan eli kodutute koerte varjupaikin pihaa. Sietääkin räkyttää, sillä koirilla on tilaa liikkumiseen vain koppiinsa kiinnitetyn, parimetrisen ketjun verran. Tarharakennuksen edessä olevista vahtikoirista varsinkaan nappisilmäistä Emmi-sakemannisekoitusta en voi ohittaa suomatta sille rapsutuksia.
- Koerte varjupaik, tere, vastaa toimistossa istuva Evi Viigipuu ahkerasti soivaan puhelimeen.
Hän on työskennellyt täällä ensin vapaehtoisena puoli vuotta ja sitten kolme vuotta palkan kanssa. Evi vastaanottaa ja luovuttaa tarhan asukkeja, joista koiria on siellä kerrallaan nykyisin noin 60-70, kissoja saman verran. Koirista vain reilut kymmenen prosenttia haetaan takaisin entisiin koteihinsa, kissoista ei sitäkään.
Keskustellessamme ovi aukeaa jälleen, ja sisään astuu mies tuoden mukanaan seitsemänkuisen pennun. Pentu on kuulemma liian kiltti. Mies haluaisi rohkeamman pystykorvan tilalle. Evi ärähtää miehelle, ettei paikka ole mikään koirien vaihtopiste.
- Halutaan vaihtaa koiria kuin likaisia sukkia, Evi tuskailee.
Pentu napittaa lattialla ujosti silmiini ja painautuu maahan. Se ummistaa silmänsä, kun silitän sitä.
Suomalaiset auttavat vanhojakin vuffeja
Marraskuussa 2000 Koirapakolaiset-yhdistys alkoi toimittaa varjupaikin turreja kuluja vastaan suomalaisille eläintenystäville. Nykyisin tarhan asukkeja jelppivät suomalaiset Rekku Rescue ja Pelastetaan Koirat -yhdistykset, joiden avustamana useampia satoja heiluhäntiä pääsee kiinni uuteen elämään Suomessa - kunhan niiden rokotukset ovat kunnossa. Koirapakolaiset sen sijaan toimii pienemmillä Rakveren, Paiden sekä Viipurin tarhoilla.
- Suomalaiset haluavat antaa kodin vanhemmille ja sairaammillekin yksilöille. Virolaiset haluavat vain yhdenlaisia koiria: pitää olla sakemannisekoitus, puolivuotias ja koulutettu. Mutta sellaisia täältä on vähän vaikea saada, Evi tyrmää.
Ennen suomalaisyhdistysten saapumista tarhalla oli kaksikin sataa koiraa kerrallaan, ja leipämössöruuan joukossa ei juuri ehtaa koiranmurkinaa nähty. Kissojakin viedään jonkin verran lahden toiselle puolelle, mutta ei yhtä paljon kuin koiria - Suomessakin hylättyjä kisuja piisaa.
Suomessa ihmiset tuntuvat pelkäävän, että virolaiskoirat tuovat rabieksen Suomeen.
- Yhdelläkään täällä olleella eläimellä ei ole ollut rabiesta. Jos koira on huonovointinen, laitamme sen eristykseen. Jos se juo vettä, on selvää, ettei sillä ole rabiesta, Evi selittää vesikauhuksikin nimitetystä taudista.
"Työttömät" koirat tarhalle
Evin mukaan Tallinnassa on tyypillistä ulkoiluttaa koira "vapauttamalla" se kadulle, vastoin lakia. Ei siis ihme, että tarhalle riittää tulijoita. Entisiä vahtikoiriakin piisaa, kun koira joutuu "työttömäksi" firman kaaduttua.
- Miksei se, joka koiran ruokki, ota sitä itselleen? Tänne tuodaan myös vanhoja koiria ja halutaan nuorempia tilalle. Tai halutaan kauniimpi koira entisen "ruman" tilalle. Mutta en mä anna. Haluan, että koirakin tahtoo sen ihmisen.
Esimerkiksi puhdasrotuisia, venäläisten omistamia rotukoiriakin tuodaan suoraan tarhallekin sanoen, että perhe muuttaa Venäjälle.
- Jos kaikki ne ihmiset todella muuttaisivat Venäjälle, niin eihän tässä maassa pitäisi olla venäläisiä enää lainkaan, Evi murahtaa.
Evi esittelee tällä hetkellä tarhalla olevia suosikkieläimiään. Niistä Bony on kymmenenvuotias dobermanninarttu, jonka sen entinen omistaja toi tarhalle. Hellyttävä koira, mutta sen omistaja ei halunnut hoidattaa siinä ilmenneitä kasvaimia. Nyt Bony on seissyt ulkotarhassa yli puoli vuotta. Karvakorvia riittää laidasta laitaan, mutta eniten tarhalle virtaa isompikokoisia kavereita. Joukossa on selvästi pahoinpideltyjäkin. Evin mukaan kaupunki maksaa koiran säilytyksestä ensimmäiset 14 vuorokautta, loppuajan hoitokulut katetaan lahjoitusvaroin.
- Me lopetamme vain villeimmät tai tosi sairaat yksilöt.
Lisätiedot: www.rekkurescue.com, www.pelastetaankoirat.com ja www.kolumbus.fi/koirapakolaiset
Kotimaa 6.7.
Alkukesällä käydään mansikoiden maaottelu
Ruotsi haastaa Suomen myyntipöydässä
Ilman kotimaista mansikkaa ei kesä tunnu suomalaisen mielestä miltään. Alkukesästä oman maan sato ei ole vielä kypsä, mutta punaisia marjanmollukoita tekee jo mieli. Silloin suomalainen ostaa ruotsalaisia mansikoita. Ainakin hän uskoo maksavansa naapurimaassa kasvaneista marjoista.
HETA ÄNGESLEVÄ
Kesän alussa Suomeen tuodaan noin miljoona kiloa ulkomaalaista mansikkaa. Suurin osa näistä marjoista tuodaan Ruotsista. Seuraavaksi eniten myydään saksalaisia ja belgialaisia marjoja. Naapurimaamme varhaista mansikkasatoa on kuitenkin kummasteltu lahden molemmin puolin.
- Ruotsalaiset viljelijät ovat hämmästelleet, miten ruotsalaisia mansikoita myydään Suomessa niin paljon, kun ei marjoja tahdo riittää myytäväksi Ruotsin markkinoillekaan. Ruotsissa alkukesän sää on ollut ihan yhtä huono kuin Suomessakin, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo.
Joidenkin ruotsalaisten mansikanviljelijöiden epäillään kuljettaneen tyhjiä mansikkalaatikoita Puolaan, missä ne on täytetty, viety takaisin Ruotsiin ja siitä eteenpäin Suomeen ruotsalaisina mansikoina. Hannu Salo korostaa kuitenkin, ettei asiasta ole varmaa näyttöä.
- Totuutta on vaikea saada selville. Tullitilastojen mukaan ulkomaalaista mansikkaa tuodaan Suomeen eniten Ruotsista, Salo sanoo.
Pääsato ensi viikolla
Suomalaisiakin mansikoita on jo myynnissä, mutta pääsatokauden alkua saadaan odottaa vielä ainakin viikon verran. Viileä alkukesä on tehnyt tehtävänsä, eikä tänä vuonna päästä mansikkasadon huippulukemiin.
- Koko maasta mansikkaa saadaan arviolta 13-14 miljoonaa kiloa. Sadosta on tulossa ihan normaali. Paljon on kiinni siitä, millainen on lähiviikkojen sää, Salo miettii.
Mansikkasadolle ihanteellisin sää olisi tarpeeksi vaihteleva.
- Välillä olisi aurinkoista, välillä pilvistä. Mitään äärimmäisiä sääolosuhteita mansikat eivät kaipaa. Liika helle kuivattaa mansikkapensaat hyvin äkkiä ja toisaalta jatkuva sade pehmentää marjat, eikä niitä silloin saada poimituksi, Salo jatkaa.
Myös satokauden pituus on ilmojenhaltijan käsissä.
- Satokausi kestää pari-kolme viikkoa, mutta se voi kestää kauemminkin. Niin paljon riippuu säästä, Salo tietää.
Tällä hetkellä suomalaisesta mansikasta saa pulittaa neljä-viisi euroa litralta. Hannu Salo uskoo hinnan tippuvan jonkun verran, kunhan myytävien mansikoiden määrä kasvaa.
- Viime kesänä suomalaisen mansikan litrahinta oli noin kolme euroa, Salo muistelee.
Ulkomaalaisvahvistuksia
Mansikkasadon pelloilta pois saamiseen tarvitaan arviolta 20 000 mansikanpoimijan työpanos. Hannu Salon mukaan noin 7 000 poimijaa tulee ulkomailta. He tulevat ympäri Eurooppaa, mutta varsinkin virolaisille ja venäläisille Suomen mansikkapellot ovat tuttuja.
- Noin 40 prosenttia Suomen mansikkasadosta poimitaan ulkomaalaisvoimin. Monet muista maista tulevat ovat poimimassa kauden alusta loppuun, kun suomalaiset taas ovat mansikkamaalla töissä tietyn ajanjakson, kertoo Salo.
Mansikka on suomalaiselle korvaamaton kesäherkku. Ilman tuota punaista marjanmollukkaa ei kesäkesteille leivottu täytekakku maistu oikein miltään ja mansikoitta jäänyt pakastinkin näyttää jotenkin yksinäiseltä. Hannu Salon mukaan mansikan ylivertaisuudelle löytyy luonnollinen selitys:
- Eteläeurooppalaisilla on myös päärynä-, viinirypäle- ja nektariinisatonsa, mutta meillä suomalaisilla on vain tämä mansikka. Siksi marja nousee helposti yhdeksi kesän ykköspuheenaiheista.
Kotimaa 1.7.
Oikeuksista ei kannata pitää jääräpäisesti kiinni
Kaupunkipyöräilijältä vaaditaan pitkää pinnaa
- Välillä autojen lomassa polkeminen pelottaa, välillä kiukustuttavat pyörätiellä törttöilevät jalankulkijat. Kymmenen minuutin matkaan mahtuu yllättävän monenlaisia tunteita, naurahtaa työmatkansa pyörän selässä taittava Kaisa Luhtala.
HETA ÄNGESLEVÄ
Kun Kaisa Luhtala nousee pyöränsä selkään Helsingissä Etu-Töölössä, tarvitsee hänen usein tehdä monta monituista väistöliikettä ja äkkijarrutusta ennen kuin hän on onnellisesti työpaikallaan Eirassa.
- Toisinaan tuntuu siltä, että henkensä kaupalla sitä polkee. Varsinkin Kampissa on tienpätkiä, jolloin on pakko ajaa autojen kanssa samalla väylällä. Usein hirvittää, etteivät isot autot huomaa pientä pyöräilijää, Luhtala miettii.
Pyöräilijän verenpainetta puolestaan kohottavat ne jalankulkijat, jotka poukkoilevat siellä täällä - hyvin usein myös pyöräväylällä.
- Jos soittaa kelloa pyörätiellä seikkailevalle jalankulkijalle, saa aikaan monia reaktioita. Toki osa ihmisistä huomaa olevansa väärässä paikassa ja hyppää kiltisti omalle puolelleen. Toiset taas lamaantuvat paikalleen ja ovat entistä enemmän tien tukkeena. Toisinaan taas saa kuulla todella törkeitäkin kommentteja kiukkuisilta ihmisiltä, Luhtala sanoo.
Katujen kuningas
Nelisen vuotta Helsingin kaduilla pyöräillyt Kaisa Luhtala myöntää itsekin tekevänsä välillä virheitä.
- Joskus vauhdin hurma vie mennessään, enkä silloin välttämättä malta ajaa niin hiljaa kuin pitäisi. Ja esimerkiksi Hakaniemessä torin liepeillä en yksinkertaisesti uskalla ajaa autojen seassa, vaan menen jalkakäytävälle.
Hollannissa asuessaan Luhtala tottui siihen, että pyöräilijä on katujen kuningas.
- Siellä pyöräilijät otettiin ihan eri tavalla huomioon. Maan lainsäädännössäkin lähdetään siitä, että auton ja pyörän törmätessä autoilija on syyllinen törmäykseen niin kauan kunnes toisin todistetaan. Liikenne on siellä joustavampaa, ja autoilijat, pyöräilijät ja jalankulkijat pelaavat paljon paremmin yhteen kuin täällä.
Vaikka kaupunkipyöräilyssä omat haittapuolensa onkin, ei Luhtala vaihtaisi hyväksi havaitsemaansa liikkumistapaa.
- Pyörä on kulkuvälineenä ehdoton ykkönen. Sillä pääsee nopeasti paikasta toiseen ja reittiä voi muuttaa matkan varrella. Ei tarvitse olla aikataulujen armoilla, eikä pyöräily sitä paitsi saastuta ympäristöä, Luhtala summaa.
Hyvä arvosana
Suomi pyöräilee -kampanjan projektisihteerin Rauno Pajusen mukaan Helsinki ansaitsee pyöräilykaupunkina vähintäänkin hyvän arvosanan.
- Koko liikenteen huomioiminen kaupunkisuunnittelussa ei ole mikään helppo homma, mutta jatkuvasti mennään kuitenkin parempaan suuntaan. Toki pyöräilijä on autojen rinnalla aina se heikompi osapuoli ja kulkeminen on välillä epävarmaa. Toisaalta on meidän pyöräilijöidenkin joukossa itsekkäästi ja holtittomasti ajavia, Pajunen sanoo.
Kaupungissa pyöräileviä Pajunen neuvoo malttamaan mielensä ja säästämään energiansa kaupungin ulkopuolelle. - Pitäisi muistaa ajaa tarpeeksi rauhallisesti, eivät kenenkään kiireet varmaan muutamaan minuuttiin kaadu. Kaupungin ulkopuolella voi sitten ajaa lujempaa. Autoilijoiden pitäisi muistaa käyttää vilkkuaan, se kun tahtoo unohtua nykyään. Ja kevyen liikenteen väylillä pitäisi muistaa oikeanpuoleinen liikenne. Jos kaikki osapuolet - niin pyöräilijät, autoilijat kuin jalankulkijatkin - ottaisivat toisensa huomioon, vältyttäisiin monilta ikäviltä tilanteilta, Pajunen listaa.
Kypärä on tärkein
Liikenneturvan tilastojen mukaan vuosittain kuolee keskimäärin 55 pyöräilijää. Loukkaantuneita pyöräilijöitä on puolestaan hieman reilut 1 000.
- Pitkällä aikavälillä kuolemat ovat vähentyneet. 1980-90-luvuilla pyöräilijöitä menehtyi liikenteessä keskimäärin 90 vuodessa, kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Heikki Anteroinen.
Anteroisen mukaan pyöräteillä maltti on valttia, eikä omista oikeuksista kannata pitää kynsin hampain kiinni.
- Mitään patenttiratkaisua ei tähän ole olemassa. Pitää hyväksyä se, että jokaisella on oikeus liikkua katukuvassa ja pyrkiä noudattamaan säädöksiä. Ja joustamaan, Anteroinen kehottaa.
Anteroisen mukaan liikenne- ja väistämissäännöt eivät ole aina tuttuja pyöräilijälle, mutteivät välttämättä autoilijallekaan.
- Kun pyöräilijä ajaa autojen kanssa samalla väylällä, on hänellä samat väistämisvelvollisuudet kuin autoillakin. Jos pyöräilijä siirtyy kevyen liikenteen väylältä ajoradalle, tulee hänen väistää autoja, Anteroinen selvittää.
Kypärä löytää paikkansa yhä useamman pyöräilijän päästä, mutta valistustyötä on edelleen tehtävä.
- Tällä hetkellä arviolta joka viides pyöräilijä käyttää kypärää. Vuonna 2002 menehtyneistä pyöräilijöistä yli puolet kuoli pään alueen vammoihin. Kypärä on pyöräilijän tärkein suojavaruste, Heikki Anteroinen muistuttaa.
* Euroopan reunalla hyvä olla (8.7.)
* Tallinnasta virtaa karvaisia pakolaisia (7.7.)
* Ruotsi haastaa Suomen myyntipöydässä (6.7.)
* Kaupunki-
pyöräilijältä vaaditaan pitkää
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.