en jaksa enää elää

kerro koulussa vaikka terkkarille asiasta

Moikka! Olen itse kärsinyt köyhyydestä lapsena, tunnistan sinut itsestäni hyvin vaikka aikaa siitä on jo vuosikymmeniä. Ne oli kipeitä aikoja mutta kasvattivat minusta hyvin vahvan, jopa niin vahvan, että minua pidetään nyt esimerkinä muille.

Köyhyyttä en voi poistaa, mutta kehotan hakeutumaan kaveriksi jonkun muun sellaisen kanssa joka on lähempänä sinun tilaasi ja ei kiusaa. Lisäksi käy ihmeesä syömässä koulussa, sitä kautta saat voimia jaksaa. Arvostusta saat keskittymällä opetukseen ja hyvillä koenumeroilla - se ei ole suora polku mutta toimii. Puhu myös ongelmasta sukulaisillesi, isovanhemmat voi rahallisesti ja muuten auttaa sinua. Luota heihin.

Tsemppiä, koita pinnistellä vielä vuosi-pari niin voit muuttaa omaan asuntoon ja saada kelarahoja käyttöösi. On hienoa huomata, että sinä olet vanhempiasi viisaampi, sinulla on hyvä tulevaisuus edessäsi kunhan muistat käydä koulusi kunnolla läpi. Keskity ja suunnittele oma tulevaisuutesi, sitä kautta kaikki on mahdollista. Muista, että käyt koulua vain omaa tulevaisuuttasi varten.

Hei! Täällä alkoholisti äidin lapsi vastailee!!!!

Köyhyys: JOO TUTTUA! Vaatteet oli tyyliin parsittu osista kasaan

Kaverit: Niin mitkä? ei ollut :(

Olen vm mallia 85 ja tiedän mitä koet!!!!! OIKEASTI!!!!!!

Itse ammensin voimaa asioista: Minä en ole äitini ja minusta ei tule äitini kaltaista.Olen vahmepi ja minä selviän ja SELVISIN!!!! TSEMPPIÄ!!!!!!!

Kiitos vain kaikille jotka vastasitte tää on mulle varmaan joku keino purkautua kun ei ole oikeen ketään muutakaan ja mua hävettää niin ankarasti ja en haluais mun sukulaisia vaivata näillä omilla ongelmilla isovanhemmillakin on omat murheet sairauksia yms... Niin kyllähän mä olen puhunut kouluterveydenhoitajalle että mua kiusataan kun tossa syksyllä meillä oli koulussa jotain esitelmiä ja piti mennä luokan eteen sitten pitää esitelmä ni mä sitten pyörryin paineen alla kun kaikki kuittaili mun vaatteista yms. se oli viimenen tunti koko päivänä ja oli muutenkin heikko olo kun en uskaltanut mennä syömään ruokalaan. Eikä tuo tervedenhoitajalle puhuminen paljoa auttanut kun kaksi pahinta kiusaajaa (toinen on sen oma poika) niiten takia mä en uskalla edes mennä ruokalaan syömään kun ne käy tyhjentää omalta lautaselta ruoka jämät mun lautaselle niinku mä olisin joku eläin se vähän sattuu... Ensi viikko vähän raskas kun meillä on jotkut koulujenvälinen salibandyturnaus eikä mulla ole sisäliikuntakenkiä joutuu siellä sitten juosta muiden joukossa avojaloin risaisissa farkuissa...varmaan saan kuulla muiltakin kommenttia kuin oman koululaisilta nyt jo pala kurkussa huomista miettien en varmaan saa nukuttua

Itse synt. 69 ja kokenut ankarasti koulukiusaamisen aikoinaan. Vanhemmat norm työssäkäyviä, silti ei ostettu muotivaatteita tms. Ystäviä ei ollut ja yksin juttelu oli kivaa. Tuli erittäin kovat paniikkihäiriöt. Suhteissa mies petti ja mie jätin. 17vuotiaana äidiksi tulo ja mies alkoholisti, joka hakkasi ja petti. Sitten 5v yh- äitinä ja uusi liitto..siitä syntyi 2 lasta ja mies oli kulutusluoton uhri...eli elettiin PA kokoajan luottokortin varassa...ei elämää...ero..ja vaihteeksi yh:na olo. Kokoiän taistellu vähäsenkin eteen.. sitten tuli komas mies, joka osottatui tunteissa erittäin kylmäksi.. onneksi ei hänelle lapsia..HUH..samaan syssyyn tuli ero, isäni kuolema,irtisanominen entisestä työstä ja uusi työ ja mummoksi tuleminen ensimmäinen lapsi sai vauvan. Voin sanoa, että on elämä potkinut ja lujaa.-..tää vasta alkusoittoo...pahempia kokemuksia en edes viitsi kirjoittaa. MUTTA olen näin jälkikäteen noista kokemuksista erittäin kiitollinen nyt 43 vuotiaana, että perhana MÄ selvisin ja olen ihmisenä vahva, itsenäinen ja tiedän mitä elämältä haluan ja pyrin sitä kohti. Eli olin ns. läheisriippuvainen ja annoin itseäni kohdella huonosti. Se mikä minut on pelastanut monelta ikävältä on ollut huumorintaju ja suu millä puhua...olen rohkeasti hakenut apua ja saanut sitä. Ei ole häpeä hakea apua, kun sitä tarvitsee, eli suosittelen sinua ottamaan yhteyttä sosiaalivirastoon ja kerro tilanteesi.. ei ole sinun syy, jos vanhemmat eivät voi hyvin vaan sinulla on oikeus elää onnellisena. Ne kiusaajat tulevat karmana kokemaan sen mitä pahaa ovat tehneet. Toivon sinulle voimia ja jaksamista, et ole yksin noiden asioiden kanssa ja hienoa kun purat asiat edes tänne...mut kongreettisesti hae apua.

Hei,
laittaisitko s-postiosoitteesi. Lapsiltani jäänyt hyväkuntoista vaatetta ja kenkiä. Jos vaikka löytyisi sinulle sopivia, niin voisin lähettää.

Tilanteesi on kieltämättä vaikea.

Oikeastaan ainoa vaihtoehto noissa tilanteissa olisi lyödä takaisin turpaan ja vanhemmat vaan avuksi mutta jos vanhemmista ei ole apua niin tilanne menee useimmiten vaikeammaksi.

Koulu ei ole mikään "pakollinen laitos". Rohkeasti voit kokeilla hakea toiseen kouluun. Tilanteesi tuskin tulee paremmaksi nykyisessä koulussa koska on sen verran paljon idiootteja siellä.

Riippuu tietysti mitkä ovat välisi isäsi kanssa ja minkälainen tyyppi on kyseessä. Aika nopeasti koulun olot menevät paremmaksi jos "vanhemmat tulevat ottamaan mittaa muutamasta tyypistä". Ei siellä ole kuin pari idioottia aloittajaa jotka harvemmin hekään tajuavat oikein asioita. Seuraajia tilanteelle tietysti riittää kun ei kukaan oikein puutu noihin.

Siihen sählytapahtumaan niin kannattaa mennä ihan sen mukaan miltä itsestä tuntuu. Koulun keskeyttäminen ei ole hyvä vaihtoehto mutta hyvin voit jättää nykyisessä koulussa käymättä ja vaatia pääsyä toiseen kouluun (jos tilanne tuntuu liian vaikealta siellä).

Voit rekkautua myös tänne foorumille ja kysellä ylläpitäjää jos haluat vinkkejä tilanteeseesi.

http://www.yksin.net/Foorumi/

Melkein itkin sinun puolesta ,älä masennu ei kaikilla ole hyvin vaikka pääle näyttää siltä ,puolusta itseäsi vaikka sanomalla takaisin kun pilkka kohdistuu sinuun ,itse sain aikuis iällä samaa kuin sinä nyt ja olen ajatellut niin että nämä kiusaajat ovat itse jollain tapaa vajaita ,sinun täytyy puhua jollekki aikuiselle tästä asiasta tai kirjoitaa kirje opetajille tiedoksi että olet kiusauksen kohde ja tämän jälkeen opetajat ovat vastuussa sinun kiusaamisesta koulu aikana ,toivotan sinulle voimia ja hyvä että tänne kirjoitit ja asia tulee julkisuuteen tämäki voi jo parantaa asiaa .

selviät! Älä anna periksi! Anna luonteesi kasvaa ja ala pitämään puoliasi. Älä pirruuttaankaan luovuta. Kiusaajasi joutuvat vielä vastaamaan pahuudestaan. Hae kirpparilta vaatteita ja kenkiä, ne ei siellä maksa montaa lanttia. Käy siellä ruokalassa syömässä, äläkä anna niitten kipata jätöksiään sun lautaselle vaan kippaa ne niitten kaaliin jos ei muu auta. OPI PITÄMÄÄN PUOLES!!!

Mikä on sun suhde rahaan? Mitäs jos ite keksisit bisnes idean ja alkaisit hommiin tai edes menisit jakamaan postia? Joku päivä vielä heität heidän peräänsä 5 euron seteleitä :D

......

Moi! Meen nyt kutoselle... mua on kiusattu eskarista asti... opettajat ei tee mitää asialle... ku menin ekalle, nii meni 2-3 viikkoo et ei kiusattu... mut sit se alko.. mut heitettii pari kertaa viikos puuta päin... tönittii asfaltille... heitettiin kivillä... sit menin kakkoselle, oli parakeissa toisessa koulussa... mut tönittii lähes joka päivä lumi vuorilta alas... mut siel koulus oli kaks ihmist jotka oli mulle kilttei... kolmonen meni iha hyvin, yriti olla vaa kaiken haukkumisen yläpuolella... mut nelonen... mun opettaja kiusas minuu... luokka kaverit ja vanhemmat oppilaat... keväällä multa kuoli kaks iso vnahempaa ja romahin.. sit vitonen meni kuunnellessa haukkuja.. ja pari viikkoo ku oli enää kouluu jäljel... istuin yksin koulun koris tolppaa vasten, itkin ja kuuntelin musaa... kukaan ei enää välittäny... no mä romahin siinä toukokuun alussa... rupesin aattelee enemmän vaa lähtöö ja rupesin viiltelee... nyt kesällä ku mua on haukutta läskiks jo eskarist... laihuin 7-8kg... painan nykyää about 47kg ja oo, 169cm... painoin viimeks ton verran nelosel varmaa... en kestä kiusausta enää... oon aatellu, et jos vaan lähen... kukaa ei kuitenkaa tuu kaipaamaa... miun frendti on tukenu täs... mut en enää jaksa kuunnella... eli siis täytän kohta vast 12...

Itse olen jo noin 30-vuotias, mutta kun näitä tarinoita lukee niin kyllä virkistää omia muistoja koulukiusauksesta ja melkein tuntuu samalta kuin silloin varhaisteininä. Itse olin erittäin laiha, ujo, liiankin kiltti ja pahasti puhevikainen. Jotkut lapset käyttivät tätä hyväkseen ja jouduin kestämään koko ala-asteen kiusausta... enimmäkseen kiusaus oli haukkumista ja eristämistä muusta luokasta, koska tiesivät että laitan kyllä vastaan jos fyysisesti kukaan käy kimppuun (voimaa löytyi vaikkei se ehkä ulkoisesti näkynytkään). Henkisesti en ollut kuitenkaan niin vahva.

Sain itkukohtauksia ihan mitättömistä asioista ja mietin itsemurhaakin varmaan päivittäin. Mietin mitä kirjoittaisin perheelleni, mikä olisi kivuttomin tapa tappaa itsensä ja miten kaikki helpottaisi sitten. Perheelläni oli myös rahaongelmia joten en halunnut kasvattaa heidän taakkaansa enempää. En pystynyt keskittymään myöskään koulunkäyntiin tuon kiusauksen takia ja keskiarvoni olikin varmaan jotain lähemmäksi kutosta ala-asteen lopussa. Oikeastaan ainoa asia mikä esti minua oli ajatus "ehkä huomenna on parempi päivä" ja "ei tämä voi ikuisesti jatkua".

Onnekseni eräs kielenopettajani huomasi ongelmani ja ehdotti vanhemmille että menisin erikoiskouluun yläasteelle. Vaikka vihasin kyseistä opettaa tuolloin ja ajattelin, että erikoiskouluun meneminen olisi viimeinen naula arkkuuni niin se oikeasti muutti elämäni täysin. Koulu ei muuten kauheasti eronnut tavallisesta paitsi, että luokkakoko oli paljon pienempi (noin 5-7 oppilasta) ja sain vihdoinkin keskittyä rauhassa opiskeluun, koska tiesin että muutkin oppilaat ovat luultavasti olleet samanlaisessa tilanteessa kuin itse. Kiusaamista ei tapahtunut ja vedettiin yhtä köyttä kaikkien luokkalaisten kautta. Vaikka silloin hävetti olla kyseisessä koulussa niin jälkikäteen ajatellen tapasin siellä todella mukavia ihmisiä ja sillä on ollut suuri vaikutus siihen mitä olen nykyisin. Yläasteella onnistuin nostamaan keskiarvoni kasiin, oppimaan luottamaan ihmisiin ja saamaan itsekunnioituksen mitä minulla ei sitä ennen ollut.

Tuon yläasteen jälkeen olen opiskellut lukiossa ja yliopistossa sekä matkustellut ympäri maailmaa ja asunutkin muutamassa maassa. Olen hyvässä työpaikassa ja loistavia ystäviä / naisystävä löytyy. Toki kaiken tuon saaminen on ollut kovan työn takana, olen joutunut pakottamaan itseni pois "mukavuusalueeltani" ja nuoruuden ajat ovat kasvattaneet minusta kovan - toisaalta ne ovat myös jättäneet arpensa. Tietynlaista mielihyvää tuottaa tieto siitä, että vanhat kiusaajani ovat nyt joko vankilassa tai työttömiä juoppoja... tämän sain kuulla yhdeltä edelliseltä luokkalaiselta jonka tapasin vuosia myöhemmin.

En tiedä lohduttiko kertomukseni yhtään, mutta vaikka elämä tuntuu todella kamalalta tällä hetkellä ja haluaisi vain luovuttaa niin kannattaa kuitenkin toivoa että ehkä seuraava päivä olisi parempi. En tiedä toimisiko minun polkuni sinun kohdallasi (erikoiskouluun meneminen), mutta aina kannattaa katsoa vaihtoehtoja.

Luulisi jollain kirpputorilla tai UFF:lla olevan suht hyväkuntoisia, halpoja vaatteita. Mene isäsi kanssa joskus sinne. Suosittelen myöskin puhumaan niille sun sukulaisille, vaikka kuinka paljon hävettäisi. Ehkä he auttaa sua. Jos sun isä on ns. reilu tyyppi, niin voit sä sillekin kertoa kiusaamisesta ja muusta. Koulun vaihtaminenkin voi olla hyvä idea. Puhu siitä rehtorin ja jonkun opettajan kanssa.

Hei

Tiedän tunteen! Mutta muista tämä on sinun elämä, pyydä apua siihen koulukiusaamiseen tai jos lähellä on toinen koulu, vaihda siihen - se on mahdollista tällaisessa tapauksessa. Onneksi sinulla on isä, vaikka todella vaikeaa on ilman äitiä elää ja vielä vaikeampaa ymmärtää äidin juopottelua ja tapaa elää. Hylätyksi siinä itsensä tuntee. Minulla äiti ja isä kuolivat jo varhain, oli vaan pakko pärjätä. Kun lähdin sisarusten luota eka työpaikkaan satojen kilometrien päähän ei ollut mitään muuta mukana kuin omat vanhat vaatteeni, mutta uskoin itseeni, päätin, että pärjään, vaikka en kouluja ole käynyt. Nyt on oma talo ja hyvä työ. Sanonta " sitä saa mitä tilaa" ei koske pelkkää huonoa asiaa, vaan jos sä päätät pärjätä ja toimit sen mukaan, niin sinä onnistut siinä. Ei ne vaatteet miestä tee! Näytä niille, ettet välitä. Jos olet masentunut, niin voi olla hankalempaa jaksaa ja siihen pitää pyytää apua. Paras tapa selättää masennus on ollut minulla aikoinaan liikunta, tuskaisen lenkin jälkeen oli kumman helpottava olo, kotona nostelin painoja ja vedin leukoja, hommailin kaikenlaista. Onneksi ei ollut nettiä, olisin varmasti sen ääreen uuvahtanut. Kyllä sinä kuule pärjäät, kun vaan yrität ja pyydät apua. Kummasti avuliaita on olemassa tässä maassa, minullekin sattui yksi sellainen, tämä nykyinen työnantajani, joka teki minusta miehen :)

Varsin vanhahko kirjoitus. Mutta toivon mukaan olet jaksanut noiden aikojen yli... Tilanne helpottuu 16-> jälkeen.