Kuinka ihminen selviää ilman sukulaisia?????

Tai sitten voit jos jaksat ottaa heihin yhteyttä. Meidän suvussa kuten kaiketi aika monen muunkin seassa on välejä katkottu. Vasta tutkimuksen kautta löysin ydenkin joka oli mut nähnyt viimeksi mitä nyt kolme vuotiaana. Koko tyypistä en tiennyt edes. Usaempi vuosikymmen olikin vierähtänyt. Näitäkin voi löytyä.

mun äiti oli alkoholisti. isää en oel nähnyt 28 vuoteen ainakaan. sukulaisia mulla kai on mut ei ne pidä yhteyttä ja niille on ihan sam aolnko olemassa. Asuin lapsena lastenkodissa ja siltä läksin 18 vuotiaana pois. Ei tää elämä mitään helppoa ole ksokaan ollut kun eiole edes kavereita tällä hetkellä. Tunnen itseni hylkiöksi jolle ei ole tässä maailmassa sijaa.

Olen jo yli 50 vuotta. Vanhemmat ovat kuolleet ajat sitten. On kaksi siskoa, mutta asuvat kaukana joten joskus vain muodollista ystävyyttä. oli naimississa noin 20 vuotta, sitten äijä lähi venkon perään ja ei lapsia siunaantunut. On eno ja muutamia iäkkäitä tätejä. Ei sukulasia, elän sinkkuna, mutta elämä on ihanaa. en koe itseäni yskinäiseksi. Minulla on melko laaja ystävä- ja tuttavapiiti. Taiavaallinen Isä ja Jeesus Kristus ovat lähiystäviäni.

ymmärrän ap:a... Itse aika samanlaisessa tilanteessa, paitsi että meillä pullon sijasta oli uskonto varjostamassa ja katkaisemassa välit. En kaipaa sukulaisia tai vanhempiani -olen ollut teinistä saakka erossa, enkä tunne heitä enää- vaan sitä että kuuluisi johonkin.
Varmaan olen vähän kateellinenkin niille, joilla on perhe, ja kamalia perhe- ja sukujuhlia :b etc. Toisaalta tiedostan, että kysymys on siitä tunteesta, että on hylätty/jätetty yksin. Meidänlaisia on maailma pullollaan, ehkä itsekin joskus kohtaan jonkun saman kokeneen ja voimme olla toisillemme se puuttuva tuki ja turva. Itse tiedän, etten esim vanhempiini tule olemaan yhteydessä, ne kuuluvat menneisyyteen. En ollut koskaan heille tärkeä, ja nyt he eivät ole minulle enää tärkeitä. Mieluummin etsin maailmasta ihmisiä, joille voisin olla tärkeä samalla kun he ovat minulle tärkeitä.