Kun vaatteetkin homehtuu

Umpikujastapois

Mitä tehdä korvaako kotivaakuutus? missä vaiheessa mennä lääkäriin heti vai muuton jälkeen?
nyt on kolme käytössä ollutta vaatetta homehtunut kaikki puhtaita vasta ostettuja ja käytössä siis hetken olleita. Asumme omistusasunnossa itä-Helsingissä ja kukaan ei uskonut hometta olevan vaikka musta home näkyy aivan selvästi kylppärin ikkunassa ja muualla! Vihdoin kun tulivat mittaamaan home uskottiin ja hometta näkyikin olevan sekä katossa, seinissä että lattiassa mutta vieläkään ei ole mitään tapahtunut. Remontti on kyllä "luvattu" ja lupasivat myös peittää muovilla irtaimiston ja kiinnittää remontin jälkeen kaikki samat sitten takaisin, ilmeisesti eivät tiedä homeesta ja homeitiöiden leviämisestä yhtään mitään, naapurikin ihmetteli muuttoaikeita.. Mitään väliaikaismajoitusta meille ei ole kukaan ehdottanut ja myös vastike täytyy homeloukusta kuulemma maksaa, kuulemma sittenkin vaikka olisi saanut hätämajoituksen.

Muutto edessä loppukuusta, ilmeisesti ei auta kuin odottelu ja kärsiminen?
Vaatteita suunnittelin vieväni sukulaisen tyhjään asuntoon, mutta sielläkin on ilmeisesti hometta ainakin haisee. Oireita tässä on ollut niin paljon erilaisia että tuskin muistan edes kaikkea listata: hengenahdistus, ihottumat, silmien kuivuminen ja näön heikkeneminen, korvatulehdukset, jatkuva väsymys, elohiiri, suonenveto, kurkkukipu, nivelsäryt, nenäverenvuoto, jatkuva nuha, ripsien irtoilu, mustelmat jotka eivät meinaa lähteä pois, hiukset muuttuivat kuiviksi ja huonokuntoisiksi, kuukautishäiriöt (myöhässä, ehkä ei enää tule ollenkaan)
Katoaako nämä oireet sitten pois muutettua, kauan toipuminen vie?

5

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ===)

      Kyllä kotivakuutus korvaa kaiken, älä murehdi.

    • Voimia-voimia sulle

      Vakuutusyhtiöt eivät korvaa homevahinkoja,
      Vakuutusyhtiö tarvitsevat "todisteen", siis lääkärinlausunnot että home on ollut syy.
      Lääkärit eivät sellaisia lausuntoja anna, jotta vakuutusyhtiöt eivät joutuisi homevahinkoja korvaamaan. Siksi myös terveysoireet ja sairaudet jätetään hoitamatta.
      Jos menet lääkäriin, ja kerrot tuon oireidesi listan, sinut potkaistaan ulos lääkäristä luulosairaaksi leimaten.
      Suomessa kun ei virallisesti tunnusteta homeongelmaa, se tulisi liian kalliiksi maksaa, jos joku taho siitä vastuullliseksi tehtäisiin.

      Olet tilanteessa missä jo tuhannet suomalaiset. Ainoa josta saat apua on oma perheesi ja sinä itse. Usko itseesi asiassa ja toimi, pyri pääsemään eroon saastuneista tavaroista jotka aiheuttavat oireita, ja etsimään puhdas paikka asumiselle, jotta tervehtyminen voi alkaa. Toipuminen alkaa heti kun olet pois homeasunnosta, nivelkivut saattavat vaivata vielä pidempäänkin satunnaisesti sillä herkkyys ja mahdollinen allergisuus on pysyvä. Siedät huonommin homeasuntoja yhden asuttuasi, ja siihen on vain sitten sopeuduttava.

    • hopihopihop

      mainitsit "sukulaisen tyhjä asunto"
      saisitko siellä asua sen aikaa kun asuntoasi korjataan?
      oireesi ovat aika vakavan oloisia joten miksi kärsit ja odotat siellä homeluukussa?

    • umpikujastapois

      "Olet tilanteessa missä jo tuhannet suomalaiset. Ainoa josta saat apua on oma perheesi ja sinä itse. "

      Suurin osa sukulaisistani on kuollut ja ilmeisesti putkiremontti tulossa myös yksien sukulaisten asuntoon ja he tulevat muutenkin nyt keväällä takaisin Suomeen.

      Homeasuntoa ei kukaan edes osta, vaikea tilanne..
      Minne te olette saaneet myytyä homeasunnon?

      • J

        Minä myin tontin homeasunnon alta pois pilkkahintaan. Muuten en saanut myytyä. :(


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe