"...näin yöpöydällä sormuksen..."

Joo, näin sormuksen, mutten sentään yöpöydällä, vaan vasemmassa nimettömässäsi. Sattui. Olisinpa tiennyt jo ennen näitä hölmöilyjä. Koskaan aiemmin ole nähnyt sinulla sormusta, ja arvaa vain, olenko tarkkaan katsonut.

Ja vielä televisiossa. Siis pitikö senkin selvitä sitä kautta? Kyllä mun elämä on kummallista.

Kuva ei kyllä ollut kauhean tarkka, siis se jossa näyit kokonaisena. Mutta olemus oli niin sama, ja ääni, äänestä tunnistin sinut satavarmasti. Meinasin tippua sohvalta. Kelasin sitä kohtaa monta kertaa, edestakaisin. Olin ihan varma.

Vasta sitten kuuntelin, mitä siinä puhuttiin. Siis häh? Mainittiinko siinä miehen nimi? Ihan kuin olisi mainittu, ja vieläpä osoitettu sinua. Siis onko sulla joku "taiteilijanimi"? Niissä yhteyksissähän saattaa vaikka ollakin, tuumasin.

Onneksi on netti ja Google ja löytyihän sieltä sivut, joissa asia selvisi, se et sittenkään ollutkaan sinä.

Helpotuksen huokaus. Mutta taisi se olla silti merkki mulle, että lopeta tämä hölmöily. Mikä oikeus mulla on vinkua kenenkään sormuksesta.