Väyrynen Paavo, Keskustan pelastaja!

Me maaseudun ihmiset olemme tyytyväisiä, kun nyt näyttää keskustassa koittavan taas se aika, jolloin puolueen johtoon on nousemassa aito maaseudun mies. Eikä ihan kuka tahansa maaseudun mies, vaan Kunniapuheenjohtajamme Paavo Väyrynen!

Paavo on valmis uhrautumaan nyt kun kansanliikkeemme on mitä suurimmissa vaikeuksissa ja pääasiassa juuri sen tähden, että se on unohtanut alkuperäisen asiansa, eli Suomen maaseudun puolustamisen.

Jos Paavo olisi ollut puolueemme johdossa maamme ei olisi liittynyt tuohon tuhoa tuovaan EU:n ja euroon. Minä muista hyvin sen, kuinka Paavo yritti eduskunnassa viimeiseen asti estää tämän virheen toteutumisen, mutta etelän iso raha esti häntä pelastamasta kansaansa tältä tuhon liitolta. Nyt se on sitten valitettavasti kaikkien näkyvillä kreikkoineen päivineen.

Maaseudun ja Suomen pelastaa ainostaan se, että maanviljelys on suomessa kannattavaa, sillä vain niin saamme pidettyä maamme asuttuna ja hyvinvoivana.
Onneksi meillä on Paavo!
25103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Myös me täällä kaupungeissa olemme hyvin tyytyväisiä siitä, että Väyrynen nousee keskustan johtoon. Se takaa varmimmin sen, että keskustan kannatus yhä laskee, kun puoluetta enää kannatetaan vain maaseudulla ja sielläkin lähinnä vain maanviljelijäväestössä, ja sehän on jo hyvin pieni ja yhä pienenvä osa suomalaisista.

Äänestä
  • Miten keskustan kannatuksen laskeminen on joillekkin niin merkittävä asia?

    Politiikassa pitää osata tehdä oikeita ratkaisuja, jotka hyödyttävät koko kansaa.
    Siihen on keskustalla parhaat edellytykset.

    Äänestä

  • Jombé kirjoitti:

    Miten keskustan kannatuksen laskeminen on joillekkin niin merkittävä asia?

    Politiikassa pitää osata tehdä oikeita ratkaisuja, jotka hyödyttävät koko kansaa.
    Siihen on keskustalla parhaat edellytykset.

    Niin ja Paavo on nuori ja viriili mies.Ehtii hyvin vaikka mihin jos on tullut isäänsä.
    Isänsä Eemeli sai patentin yli sata (100) vuotiaana keksimäänsä perunankylvö koneeseen. Näin on näreet????

    Äänestä

  • Uusi-jomppe kirjoitti:

    Niin ja Paavo on nuori ja viriili mies.Ehtii hyvin vaikka mihin jos on tullut isäänsä.
    Isänsä Eemeli sai patentin yli sata (100) vuotiaana keksimäänsä perunankylvö koneeseen. Näin on näreet????

    Väykyllä on semmoinen "patentti" sitten pääministerinä, että sillä saadaan hyvinvointisuomi pelastettua!

    "Käteinen ja Leuka" pitää sysätä jonnekkin leikkikoulun valvojiksi.

    Äänestä

  • Niin kaupungin mies oletko tyytyväinen kun kun maaseudun ja varsinkin maanviljeliä väestö loppuu maaseudulta mitenkäs sitten siellä kaupungeissa asujain takapuoli pysyy paskassa niinkuin pitäisi tai mitä ajattelet kun olemme tuontiruan varassa kun lähi-ruoka näyttää olevan hyvin monen sydäntä lähellä että kaikkia meitä tarvitaan jotta pärjäämme täällä rakkaassa isänmaassa. Onkohan nyt kaikki kohdallaan?

    Äänestä

Väyrynen on liian nopea muuttamaan mielipiteitään Tammikuussa 2012 Paavo oli Suomen Perussuomalaisin mies, nyt Hänen uusi viesti " vihreä radikaali Keskusta ". Samoin jälleen Eu-mielinen " markka takas " oli vain presidentin vaali teema.

Miettiköö jokainen syytä siihen ? Ehkä Paavo halusi auttaa Soinia ?

Äänestä

Me citykeskustalaiset emme hyväksy mitään KGB- väykkyjä puolueemme johtoon. Perustakaa oma pulueeene KGB- väykyn ja Kellari- korhosen ympärille.

Äänestä

8 vuotta oli kepuleilla aikaa saada tämän maan asiat kuntoon, mutta mentiin vain skandaalista skandaaliin!!
8 vuotta Suomi vain velkaantui (10miljardia/vuosi) kepulien aikana!
8 vuoteen yksikään kepuli pääministeri EI istunut täyttä vaalikautta!

Nyt kun vielä valitsevat änkyrä-väyrysen puheenjohtajaksi on viimeinen naula lyöty kepu-arkkuun :)

Äänestä

Eihän Väyrynen sillä jarrutuskeskustelulla eduskunnassa saanut muuta aikaan kuin sen, että Ruotsissa kansa halus näyttää tällaisille jarruttelijoille ns. "närhen munat" ja äänesti Ruotsin EU-jäsenyyden puolesta. Suomessa oli kansa jo aikaisemmin äänestänyt EU:hun liittymisen puolesta, mutta näitä tällaisia huonoja häviäjiä löytyy - aletaan sitten jarruttamaan. Suomen eduskunta äänesti asiasta Ruotsin kansanäänestyksen jälkeen. Siinä eduskunnan äänestyken lykkäämisessä Ruotsin kansanäänestyksen jälkeen jarrumiehet saivat tahtonsa läpi.

Äänestä

Pyrkyripaavo oli alkuvuodesta ennen presidentinvaaleja omien sanojensa mukaan "humoristi ja mukava mies". No eihän sitä kukaan muu kai uskonutkaan ja hyvän todisteen pyrkyripaavon muuttumisesta jälleen samaksi yrmypaavoksi kun aina ennenkin oli viime viikonvaihde. MIten voi kellään olla varaa haukkua oman puolueensa puheenjohtajaa tilanteessa, missä Kiviniemi sai naisskandaaleissa ja vaalirahasotkuissa ryvettyneen puolueen johtoonsa. Eduskuntavaaleissa puolen vuoden päästä koettiin iso tappio, minkä kokivat monet muutkin puolueet. Tappio tuskin johtui Kivinimestä vaan perussuomalaisten populistipuheiden aiheuttamasta siirtymästä Soinin porukoihin.

Pyrkyripaavo vaan käänsi tunnettuna pelurina protestivaalin Kiviniemen syyksi päästäkseen itse parempaan asemaan puolueen puheenjohtaja taistelussa.

Kiviniemen eron ymmärrän hyvin. Pyrkyripaavo oli tavanomaisesti menneiden presidentinvaalien jälkeen luvannut Kiviniemelle alkavansa kiertämään maata kunnallisvaalien ehdokasasioissa, eikä alkavansa itse puheenjohtajaksi. Seuraavana päivänä mies petti jälleen kerran lupauksensa ja ilmoittautuikin itse puheenjohtaja kisaan. Siis eihän tämmöiseen tuuliviiriin voi luottaa Kiviniemi millään enää. Lisäksi kun pyrkyripaavo viikonvaihteessa sysäsi ala-arvoisesti puolueen kannatuksen laskun Kiviniemen syyksi, nin tämä oli taatusti viimeinen pisara. Kiviniemi oli ehtinyt olla puoli vuotta puheenjohtajan rnnen eduskuntavaaleja ja tällainen näyttöaika on liian lyhyt.

Pyrkyripaavo pelaa, kuten aina ennekin, täysin omaa peliään puheenjohtajakisoissa keinoja kaihtamatta. Luulis tällaisten näytösten viimeistään osoittavan sen, mitä muiden puolueiden johtohenkilöt tiesivät jo 30 vuota sitten: pyrkyrin sanaan ei voi luottaa, hänen kanssaan ei voi tehdä sopimuksia, hänen kanssaan on turha yrittää minkäänlaista poliittista yhteistoimintaa puolueiden välillä. Mieheen ei voi kertakaikkiaan luottaa,hän ajaa liikaa omia etujaan keinoja kaihtamatta ja edes poliittista kotipesäänsä säästämättä. Pesänlikaaja pahimmasta päästä. MOT

Äänestä

Hei kepulit valitkaa tuhooja-pyrkyri-Paavonne johtamaan puolueenne lopulliseen kuihtumiseen. Se kyllä sopii kaikille muille puolueille vallan hyvin.

Äänestä
  • Eihän niissä Väyrysen tilaisuuksissa, joita hän nyt maakunnissa pitää, näytä olevan kuulijoina kuin muutama vanha äijä - näin televisiosta nähtynä.

    Äänestä

  • vanhalta näyttää kirjoitti:

    Eihän niissä Väyrysen tilaisuuksissa, joita hän nyt maakunnissa pitää, näytä olevan kuulijoina kuin muutama vanha äijä - näin televisiosta nähtynä.

    Ei näy televisiossa, mutta kentällä on eri tuulet.
    Keskusta on rajussa nousussa Väyrysestä huolimatta, tai oikeastaan juuri siksi.
    Paluumuutto maalle on jo alkanut, ja kaupunkeihin ei hakeuduta kuin pakosta, tai sitten roskasakki.
    Väyrynen on pop.
    Nuoretkin diggaa Paavoa.
    Syksyllä tulee näkyviin, kuinka Keskustalaisuus on noussut.
    Ei johdu mistään henkilöstä suuremmin, vaan puolueesta yleensä.
    Kiviniemi kompastui omaan henkiseen heikkouteensa.
    En itse näe enää mitään muuta mahdollisuutta köyhien olojen parantamiseen, kuin Keskustan.

    Äänestä

  • Tosi on näin kirjoitti:

    Paavo karkottaa nuoret ja karkotti Kiviniemenkin pois. On kuin mukamas kukko tunkiolla. Sattumoisin tiedän paljon keskustalaisten mielipiteitä ei voi sanoa samaa mitä sinä... mutta olen varma että puolue ei nouse väyrysen ansiosta päinvastoin taantuu enemmän ja enemmän... maaseutujen papat ja mummot eivät riitä ja nykyajassa on mentävä.., Kiviniemi ei ole ollut henkisesti heikko. Hän sai vastuun erittäin vaikeassa tilanteessa . Toisin kuin Väyrynen väittää.

    Äänestä

  • narsistin napa? kirjoitti:

    Päinvastoin! Paavo on meilläpäinkin saanut nuoret innostumaan Keskustan politiikasta ja se myös näkyy! Uusia tarmokkaita kunnallisvaaliehdokkaita riittä!
    Paavo pelastaa Keskustan, jos me annamme hänelle nyt siihen mahdollisuuden!
    Muistakaa mun sanoneen!

    Äänestä

  • Kaiken Nähnyt kirjoitti:

    Päinvastoin! Paavo on meilläpäinkin saanut nuoret innostumaan Keskustan politiikasta ja se myös näkyy! Uusia tarmokkaita kunnallisvaaliehdokkaita riittä!
    Paavo pelastaa Keskustan, jos me annamme hänelle nyt siihen mahdollisuuden!
    Muistakaa mun sanoneen!

    Olisit edes valinnut Väyrylän kansanedustajaksi! Väyrylä on nolla politiikkona ja nolla kansanedustajana ja nolla predenttinä ja nolla ministerinä ja nolla puoluejohtajana. Aika meni jo väyrylän ohi.

    Äänestä

Paavon takana - tottakai!!

Suomi ja isänmaa tarvitsee perinteisiin keskustalaisiin arvoihin nojaavan toimivan Keskustapuolueen. Kunniapuheenjohtaja ja tohtori Paavo Väyrynen on selkeästi paras ja osaavin henkilö johtamaan puoluetta tässä tuulisessa ja myrskyisässä poliittisessa politiikan ajassa jota nyt elämme.

Äänestä

Kunniapuheenjohtajuus tarkoittaa, että on siirretty jo syrjään uusien voimien tieltä.

Keskustan kunniapuheenjohtajia ovat: Telefaxjäättenmäki, Valtakunnaoikeusjuhantalo, Naiseikkailijavanhanen, Vapopekkarinen, Novaylisaunamäki, Talvivaaralehtomäki, Kuntatölli, Perunakellarikorhonen ja Jalasmökkiväyrynen.

Äänestä
  • Hyvä analyysi sinulta *hekottaa selkäkeikkaa vatta kipeenä*

    Äänestä

Kyllä täytyy ikäväkseni noille maalais serkuille todeta että tuo Väyrysen Pate ei kolmen parhaan sakkiin pääse, jo hakijoita tule neljä tai useampi. Mutta kunniapuheenjohtaja hän on ihan hyvä, ja siksi jää.

Pekkarinen, Puumala, Tiilikainen ja ehkä Manner, jos eurooppa kiireiltään vielä kerkiää. Siinä joukko hyviä puheenjohtaja ehdokkaita keskustalla, jotka nostavat meidän kannatusta hieman, mutta mistää ykköspaikasta on täysin turha puhua, kakkos sialle heillä on mahdollisuus keskusta viedä.

Äänestä
  • Kyllä nuo kaikki muut mainitsemasi keskustapoliitikot ovat täysiä keltanokkia Paavon rinnalla. Osa heistä on kyllä ollut Paavon henkilökohtaisessa opissa, mutta ei heistä tule ikinä Paavon veroista.

    Keskustan pitää nyt valita puolueen johtoon paras mies, ikään katsomatta! Nykyään huudetaan aivan liian kovaa nuoruuden perään ja unohdetaan se, että kokemus kypsyttää poliitikonkin ja niin on myös Paavolle käynyt. Paavon veroista henkistä kestokykyä ei löydy maailmasta keltään poliitikolta. Se on NÄHTY!

    Vanhuus on viisautta ja Paavokin on vasta matkalla vanhuuteen!

    Äänestä

  • Viisas Valinta-Paavo kirjoitti:

    Kyllä nuo kaikki muut mainitsemasi keskustapoliitikot ovat täysiä keltanokkia Paavon rinnalla. Osa heistä on kyllä ollut Paavon henkilökohtaisessa opissa, mutta ei heistä tule ikinä Paavon veroista.

    Keskustan pitää nyt valita puolueen johtoon paras mies, ikään katsomatta! Nykyään huudetaan aivan liian kovaa nuoruuden perään ja unohdetaan se, että kokemus kypsyttää poliitikonkin ja niin on myös Paavolle käynyt. Paavon veroista henkistä kestokykyä ei löydy maailmasta keltään poliitikolta. Se on NÄHTY!

    Vanhuus on viisautta ja Paavokin on vasta matkalla vanhuuteen!

    Mitä hourit. Eihän Paavon pinna kestänyt puheehjohtajanakaan. Luopui taistelematta! Suutaan se mies vain soittaa.

    Äänestä

Paavo ei pääse eduskuntaan
=> presidentiksi
Paavo ei pääse presidentiksi
=> puheenjohtajaksi
Paavo ei pääse puheenjohtajaksi
=> EU:n presidentiksi
Paavo ei pääse EU:n presidentiksi
=> nuorisoseuran puheenjohtajaksi
Paavo ei pääse nuorisoseuran puheenjohtajaksi
=> YK:n pääsihteeriksi
Paavo ei pääse, ei niin millään
=> Paaviksi
ei onnistu tämäkään, Soini on tukkona Vatikaanissakin
=> Suomen presidentiksi
voi ei, Paavo ylennetään oikosääristen joukkoon
=> Pahus, isä-Eemeli on siellä uran tukkeena :)

Äänestä
  • Paavosta tulee vielä presidentti. Kyllä hän pystyy järjestämään sellaisen konfliktin, että hänet huudetaan pelastajaksi. Sen jälkeen hän on presidenttinä vielä 90-vuotiaana. Esimerkkejä löytyy Kuubasta, Venezuelasta ja Zimbabwesta.

    Äänestä

Siellä eduskunnassa ja hallituksessa on Keskustan edustajat kompastunut kuka mihinkin sotkuun, pelkästään KMS sai yli 40 kansanedustajaa ja 11 ministeriä.Oikeuden papereista näkyy. MTK-mafia pyörii Luomun tutkimuksiin 2 miljoonaa euroa, oravan perskarvojen tutkinta 20 miljoonaa. Siinä malli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toinen tuleminen kirjoitti:

Me maaseudun ihmiset olemme tyytyväisiä, kun nyt näyttää keskustassa koittavan taas se aika, jolloin puolueen johtoon on nousemassa aito maaseudun mies. Eikä ihan kuka tahansa maaseudun mies, vaan Kunniapuheenjohtajamme Paavo Väyrynen!

Paavo on valmis uhrautumaan nyt kun kansanliikkeemme on mitä suurimmissa vaikeuksissa ja pääasiassa juuri sen tähden, että se on unohtanut alkuperäisen asiansa, eli Suomen maaseudun puolustamisen.

Jos Paavo olisi ollut puolueemme johdossa maamme ei olisi liittynyt tuohon tuhoa tuovaan EU:n ja euroon. Minä muista hyvin sen, kuinka Paavo yritti eduskunnassa viimeiseen asti estää tämän virheen toteutumisen, mutta etelän iso raha esti häntä pelastamasta kansaansa tältä tuhon liitolta. Nyt se on sitten valitettavasti kaikkien näkyvillä kreikkoineen päivineen.

Maaseudun ja Suomen pelastaa ainostaan se, että maanviljelys on suomessa kannattavaa, sillä vain niin saamme pidettyä maamme asuttuna ja hyvinvoivana.
Onneksi meillä on Paavo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu