Verottaja lähetti uuden käytännön mukaan kausiveroilmoituksen myös niille maa- ja metsätalouden harjoittajille, jotka eivät ole arvonlisäverovelvollisten rekisterissä. Verottaja ei kuulemma enää voi postituksessaan erotella, ketkä ovat ko. rekisterissä ja ketkä eivät, joka erottelu kyllä onnistui (vero)vuosina 1995 - 2010...
Nyt on käynyt niin, että rapiat 4000 ihmistä on täyttänyt ja palauttanut ko. lomakkeen, sekä hakenut arvonlisäveron palautusta tai maksanut arvonlisäveroa.
Hienoa.
Mitäpä tekee Verohallinto tässä tilanteessa: No, jottei työ loppuisi, niin jokaiselta yli 4000 asiakkaalta tullaan kysymään, haluaako hän arvonlisäverovelvolliseksi (1.1.2012 alkaen) ja pyydetään tekemään hakemus maksamastaan verosta (jos siis maksanut). Mikäli on pyytänyt palautusta, sellainen ilmoitus vain hävitetään.
Mielenkiintoista.
Miksi lomakkeet lähetettiin, mihin perustuu rekisteröiminen (takautuvasti) 1.1.2012 lähtien - mm. liikevaihdonhan pitää olla lakien mukaan yli 8500 euroa. Entä mikäli vuoden 2011 veroilmoitukset on laadittu siten, että 2/2C-lomakkeilla on käsiteltykin vain alviton määrä ja alv on ilmoitettu (vaikkei siis olla alv-velvollisia) kausiveroilmoituksella ja tämä k-veroilmoitus hallinnon toimesta hävitetään, on 2/2C lomakkeilla väärät summat. Mitenkäs nämä korjataan?!
Merkillistä on Verohallinnon toiminta näinä aikoina, kun toimintaa pitäisi koko ajan tehostaa - nyt työajasta menee huomattava osa tehtäviin joita ei pitäisi olla olemassakaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.