Järki sanoo luovuta. Hän on mennyt jo aikoja sitten, jäljet kylmentyneet hankeen. Uusi lumi peittää, hukuttaa alleen, kätkee.
Jokin pitää silti yhä kiinni. Se osa minusta, joka etsi vuodesta toiseen sitä suurta tarinaa, sai lukea otsikon, ensimmäisen sivun, rivin toiselta. Sen kirjan olisin halunnut lukea kokonaan, ottaa omakseni, asettaa kirjahuoneeni hyllyyn.
Se on veteen piirretty viiva - luovuuden, hulluuden, rakkauden sekä pakkomielteen raja. Entä jos asiat muuttuisivatkin huomenna? Olisinko onnellisempi? Mutta ne eivät muutu. Eivät tunneissa, päivissä, viikoissa, kenties vuosissakaan.
Haluan seistä valossa ja rakastaa, kuulla äänesi ja tuntea ajatuksesi. Pysy hahmona hiekkarannalla, kerro meren kohinassa kaikkeutesi ja poimin hiekasta aaltojen hiomaa lasia kuin kaleidoskoopin osia. Yritän ymmärtää, etsiä sekä löytää, sillä mikään ei pysy paikallaan tässä maailmassa - pysyykö siis rakkauskaan?
http://youtu.be/u0IktBVxUTQ
Jokin pitää silti yhä kiinni. Se osa minusta, joka etsi vuodesta toiseen sitä suurta tarinaa, sai lukea otsikon, ensimmäisen sivun, rivin toiselta. Sen kirjan olisin halunnut lukea kokonaan, ottaa omakseni, asettaa kirjahuoneeni hyllyyn.
Se on veteen piirretty viiva - luovuuden, hulluuden, rakkauden sekä pakkomielteen raja. Entä jos asiat muuttuisivatkin huomenna? Olisinko onnellisempi? Mutta ne eivät muutu. Eivät tunneissa, päivissä, viikoissa, kenties vuosissakaan.
Haluan seistä valossa ja rakastaa, kuulla äänesi ja tuntea ajatuksesi. Pysy hahmona hiekkarannalla, kerro meren kohinassa kaikkeutesi ja poimin hiekasta aaltojen hiomaa lasia kuin kaleidoskoopin osia. Yritän ymmärtää, etsiä sekä löytää, sillä mikään ei pysy paikallaan tässä maailmassa - pysyykö siis rakkauskaan?
http://youtu.be/u0IktBVxUTQ
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hienosti kirjoitettu, niin hienosti, että piti tässä ihmisten edessä peitellä kyyneleitä, kunnes lähtivät. Jotenkin kolahti, kun ihmettelen itsekin olemista ja elämistä, ja järki ja tunteet on kilometrien päässä toisistaan eikä sumu näytä hälventyvän minnekään.
Tuota kirjavertausta olen joskus käyttänyt itsekin. Omassa teoksessani minusta ja hänestä olin ehtinyt jo kaahata läpi esipuheen, kunnes huomasin omistuskirjoituksen... Teos ei ollutkaan minun luettavakseni tarkoitettu.
Hyvä ihminen ja kirja
säilytettään lähellä, luetaan
lehteillään taas uudelleen
ajatus hiirenkorvaisessa sivussa
tarttuu lukijan sormenpäähän, mieleen
kuin hyväily sivun sileyttä
nidos, rikkinäinenkin
rakkaudella sidottu
http://www.youtube.com/watch?v=Gi0Xc6S2OwE
Hieno kappale ja tosi, rakkaus on pyyteetöntä, ei sitä voi vaihtaa, ostaa eikä kaupata mihinkään, tulee vain ja kääntää niskat nurin, hihittelee sitten voimattomille kurjille. Tässä sitä ollaan sitten nöyrä kuin näkkileipä suurten kysymysten äärellä. Hienoa ja ainutkertaista, nopeassa maailmassa kun näin joutuu pysähtymään. Ja sitten riipoo ja raastaa vereslihalle ja muu maailma unholaan jää.
Jos voisin, linkittäisin tähän j. Karjalaisen biisin Runo. Sanat menee jotenkin näin:
Olet runo niin vaikea ymmärtää
Olet niin kaunis, että tahtoisin yrittää..
sanat....ei oo yhtään mitään....ilman tekoja.
Lumen taju, siinä kirjassa väitettiin että kaksi rakastavaista yhdistää kuminauha, joka kestää vaikka ihmiset ovat erossa toisistaan. Ehkä rakkaus toiseen pysyy, mutta muutta välillä muotoaan. Joskus se on intohimoisempaa joskus tuttua ja turvallista, joskus vaikeaselkoista ja salperäistä.
Myöskin lukenut tuon kirjan, tykkäsin kovasti, suosittelen!
"Rakastuneet ihmiset palvovat valokuvaa. Polvistuvat nenäliinan edessä. He matkustavat kauas nähdäkseen talon seinän. Mikä tahansa kelpaa, jos se pystyy lietsomaan hiillosta, joka sekä lämmittää että kärventää heitä." Peter Hoeg: Lumen taju.
Kiitos kun mainitsit tuon kirjan. Loistava opus, joka oli jäänyt tätä ennen lukematta.
Lukiessa kirjoitustasi, totesin mielessäni kaiken olleen liian hyvää ollakseen totta.
En kai pysty ajattelemaan mitään hyvää omalle kohdalle, se kertoo eletystä elämästä, nykyisyydestä ja kenties tulevaisuudesta. Kerran on elämä siitäkin huolimatta näyttänyt suuntaa, mikä tuntui hienolta, jollain tapaa epätodelliselta, mikä on kuitenkin niin monelle arkipäivää ja tavallisia asioita.
Meidän tapauksessa taisi vain olla niin, että kaksi täysin erillaista maailmaa kohtasi. Siitä syntyi käsittämättömän kivininen taival, mistä ei seurannut kuin surua, tuskaa ja pahaa oloa, mitä ei voi verrata mihinkään menneisyyden kummitteleviin aaveisiin, missä kompastelen yhä. Toivottavasti hänellä on parempi olla. En halua mitään taakkoja hänen harteilleen, joten on parempi
sinetöidä suu, pysyä vaiti, pelkästä mahdollisuudesta, että näin olisi.
Vastaan tähän omakohtaisella kokemuksella, millaisia ajatuksia kirjoitus minussa herätti. Joskus on vaikeaa erottaa hyvää pahasta ja se taitaa olla kirous mikä kalvaa läpi elämäni, arkkuun asti.