Pääsiäinen lähestyy ja mieleeni tuli, että mikään ei ole muuttunut sitten Jeesuksen ristiinnaulitsemisen. Tarkoitan, että samoja ristiinnaulitsemisia tapahtuu tänäkin päivänä.
Turun tapaus on esimerkki tämän päivän teloituksesta. Jeesuksen osaa tässä näytelmässä näyttelee Leppäsen pariskunta. SRK ja Turun rauhanyhdistyksen johtokunta ovat fariseusten ja kirjanoppineiden roolissa ja Pilatus on Turun arkkipiispa.
Leppäsen pariskunta uhrataan, jotta varmistetaan yhtenäisyys ja rauha vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Risto Leppäsen tapauksessa kansa huusi "ristiinnaulitse, ristiinnaulitse" nostamalla kätensä pystyyn merkiksi puhujantehtävän päättymisestä. Ne, jotka eivät nostaneet kättään, olivat niitä, jotka Jeesuksen aikaan seurasivat syrjästä Vapahtajansa kuolemaa.
Miten tähän sitten liittyy arkkipiispa? No siten, että arkkipiispa pesi kätensä koko tapauksesta sanomalla " olevansa murheellinen asiasta". Arkkipiispa olisi voinut tehdä paljon enemmän ja voisi vieläkin, jos haluaisi. Vanhoillislestadiolaisuuden asema kirkon piirissä on arvioitava perusteellisesti ja johtopäätökset on tehtävä oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisenrakkauden, ei taloudellilsten intressien, pohjalta.
Se, jatkuvatko kärsimysnäytelmät edelleen, riippuu meistä tavallisista ihmisistä. Jos me olemme rohkeita ja estämme väärät tuomiot, maailma alkaa näyttää enemmän Jeesuksen opin mukaiselta paikalta elää.
Kärsimysnäytelmä v. 2012
10
441
Vastaukset
- minun "hyvä"
"Kavahda myös hyviä ja vanhurskaita. He ristiinnaulitsevat niitä, jotka keksivät oman hyveen". (Mystikko Friedrich Nietzsche).
- Pääsiäislampaat
Tavallinen ihminen haluaa vain kuulua joukkoon näkymättömänä. Ei se nouse vastustamaan auktoriteettia.
- Pääsiäistä kohti
Tämä on kummallinen toteamus. Jos Jeesus on esimerkki meille jokaiselle kristitylle, niin silloinhan meidän on juuri vastustettava väärää hengellisyyttä ja sen vallankäyttöä. Ja myös sitä kautta hengellilstä auktoriteettia.
Jeesus oli juutalainen ja hän uskalsi arvostella juutalaisen opin epäkohtia. Miksi sitten vanhoillislestadiolainen ei saa arvostella SRK:n toimia. Tässä on epäloogisuutta. Kai nyt Jeesusta ja hänen esimerkkiään pitää ennemin seurata kuin SRK:n ohjeita.
- Yhtä kaukana..
näyttää olevan vapahtaja sinunkin elämästä, kuin aurinko kuusta. Surullista. Mutta ovet ovat vielä avoinna..
- Mietitkö
koskaan sitä, miten lähellä vanhoillislestadiolaisuus on farisealaista ajattelua. Minä en nää siinä mitään Jeesuksen oppeihin liittyvää sisältöä. Jeesus oli rehellinen, vanhoillislestadiolaiset valehtelevat aina kun se on heille edullista. Tällöin he kuitenkin menettävät kosketuksen omaan itseensä ja sisimpäänsä ja sen vuoksi näitä kärsimysnäytelmiä riittää liikkeen sisällä.
- YHDEN TAPAUKSEN OLLI
Mietitkö kirjoitti:
koskaan sitä, miten lähellä vanhoillislestadiolaisuus on farisealaista ajattelua. Minä en nää siinä mitään Jeesuksen oppeihin liittyvää sisältöä. Jeesus oli rehellinen, vanhoillislestadiolaiset valehtelevat aina kun se on heille edullista. Tällöin he kuitenkin menettävät kosketuksen omaan itseensä ja sisimpäänsä ja sen vuoksi näitä kärsimysnäytelmiä riittää liikkeen sisällä.
Mikään ei ole vl-uskonnolle niin pyhää kuin "yhteisön maine". Sen varjolla tuhansia lapsia uhrataan vl-pedofilialle, mutta ei mitään väliä kunhan yhteisön maine säilyy...
"Isänsä häpäisseet tyttäret" ovat SRK:n puheenjohtajan Olavi Voittosen ivan ja pilkan kohteena. Tällä hän tarkoittaa lapsena raiskattuja vl-uskovaisia, jotka tekevät rikollisesta rikosilmoituksen.
- Lapin poliisilta:
Kuten Lapin poliisikin kertoo, käydään monissa vl-perheissä tänäkin iltana erittäin surullista kärsimysnäytelmää, jossa isä hyväksikäyttää seksuaalisesti lapsiaan. Poikkeuksellisen surulliseksi asian todellakin tekee sen, että lapsen raiskaamista pidetään vl-uskonnossa niin pienenä syntinä, ettei siitä kannata kovin paljoa puhua... jos lainkaan.
- Pikkutuomio tuli!
Eräässä lappeenrantalaisessa vl-uskovaisessa pedofiiliperheessä näyteltiin joka ilta erittäin julma kärsimysnäytelmä kahdeksan vuoden ajan. Tämän vl-uskovaisen perheen isä raiskasi kahta tytärtään vuorollaan kahdeksan vuoden ajan. Mutta onneksi rakas veljemme Tuomas "Pikkusynti" Hänninen meille kirkasti, kinka pikkujutusta olikaan kysymys. Ei enää tarvitse asiaa ajatella.
- Oksettavaa sakkia
Hyi helevetti näitä lessuja. Kriminalisoitava uskonto ja raiskaajat linnaan. Ajatelkaa kahta pientä. Äiti ei tietty nähnyt eikä tiennyt mitään.
- Ei vl-empatiaa!
SRK ja muut vl-yhteisön ohtajat eivät ajattele hetkeäkään näitä pienia lapsia, jotka tarvitsivat vanhempien rakkautta ja huolenpitoa, mutta saivat isän vuosikausien raiskaamisen ja äitinsä silmien ummistamisen. He eivät kiinnosta vl-yhteisöä pätkääkään, vaan ainoastaan "yhteisön maine"!
Kukaan terve ihminen ei voi ajattelematta niitä satoja kärsimysnäytelmiä, joita sinäkin vl-perheessä on koettu. Ainoat, joita asia ei lainkaan liikuta, ovat vl-uskovaiset itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2222936Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1091208Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321112- 701068
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2831021Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka341996Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788