Töitä tarjolla

Ehdotko

Syksyllä avautuviin tehtäviin haetaan henkilöitä. Tehtävä sisältää reilusti istumista puhumassa älyllisesti jälkeenjääneiden seassa asioista mistä ei useimmat ole millääntavalla kiinnostuneita. Työajat ovat satunnaisia ja välillä kestää puolituntia ja välillä menee parikin päivää.

tehtäväkuvaan kuuluu myös yleisenä sylkykuppina/laskiämpärinä toimiminen.

Työpaikkahakuilmoitukset tulee itse kustantaa ja valituksi tuleminen on melko epävarmaa. Palkaa tehtävästä maksetaan kertakorvauksina työjakson pituudesta riippumatta. Kokonaisuutena arvioiden työntekijän itse maksamien ilmoitusten kuluja ei näillä työkorvauksilla ikinä makseta.

Tehtävän hyvinä puolina on että voi vaikuttaa paikkakunnan asioihin. Tietysti kun on ensin vuosia tehnyt taustatyötä sellaisten henkilöiden eteen joita ei vapaa-ehtoisesti haluaisi edes tuntea, saati auttaa. Lisäksi kun vihdoin on päässyt sellaiseen asemaan jossa aidosti voisi vaikuttaa on jo täydellisen kyynistynyt eikä nää jutut kiinnosta pätkääkään. Itselle kyllä jotain sitten voi yrittää järkätä. Etenemismahdollisuudet ovat erittäin huonot. Todennäköisesti sen puolueelle kuuluvan paremman paikan nappaa joku aivoton julkkis.

Eli tervemenoa vaan kaikki kunnallisvaaliehdokkaaksi. Meikälle riitti.

1

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jäikö saamatta

      ratamon projektijohtajan pienpalkkanen vetovastuu.
      eihän tolla melko 6kiloeuron parintonnin kulukorvauksella muuta viittis kun tänne kirjottaa kateellisena.
      ratamo kusee vaikka olis kuka vetämässä ja millä palkalla hyvänsä sitäpaitsi.
      taas kuus entistä kaupunginjohtajaa ei osaa itse tehdä muuta kun palkata uus palkansaaja ettei vaan oma persus likaannu suotakuokkiessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe